Heikki Paunonen: Tsilari 20 vuotta – Kaisaniemi 16.9.2016
Arvoisat juhlavieraat ja Tsilarin ystävät!
Olin kirjoittanut puheenvuoroni merkkivuottaan viettävää Tsilaria ajatellen, mutta juuri saamamme suruviestin vuoksi omistan sanani myös Voitto ”Vode” Sulanderin muistolle.
Harvalla seuralla tai yhdistyksellä on aihetta kahteen peräkkäiseen juhlavuoteen. Stadin Slangilla näin kuitenkin on. 14. syyskuuta 1995 perustettiin Byggalla Stadin Slangi ry, ja yhdistyksen oman lehden, Tsilarin, ensimmäinen numero ilmestyi jo puoli vuotta sen jälkeen.
Näin juhlapäivänä on paikallaan katsoa sekä taaksepäin että eteenpäin. Marjut on kuitenkin pyytänyt minua kertomaan ennen muuta Tsilarin varhaisvaiheista.
Ajatus Stadin Slangin omasta lehdestä syntyi pienessä piirissä. Meillä oli silloin alkuaikoina tapana kokoontua tuon tuostakin yhdistyksemme sihteerin Paavo ”Papu” Nenosen luona. Erään kerran puhuttiin oman lehden perustamisesta. Siihen aikaan Stadin Slangin varsinaisia aktivisteja olivat Sulo ”Supa” Santanen ja ensimmäinen puheenjohtaja Voitto ”Vode” Sulander. Myös Leo ”Leka” Nummela ja Atte Lintuniemi kuuluivat tähän ydinjengiin, samoin Klaus ”Klaude” Bremer. Siihen liittyivät pian myös Erkki ”Eki” Mattsson ja Raija Tervomaa.
Lehti-idean isä oli Sulo ”Supa” Santanen. Hän korosti erityisesti sitä, että se oli ainoa tapa pitää yhteyttä uuden yhdistyksen jäseniin. Vode kuitenkin epäröi ja pelkäsi sitä, riittävätkö yhdistyksen voimavarat oman lehden julkaisemiseen. Siihen silloinen rahastonhoitaja Supa Santanen sanoi, että fyrkkaa kyllä löytyy, jos ei muuten niin ilmoituksilla. Ja niitä sitten hankittiinkin.
Puhuttiin pitkään myös uuden lehden nimestä. En enää muista, millaisia vaihtoehtoja oli esillä, mutta lopulta päädyttiin Tsilariin. Se oli vanha lehtipoikien käyttämä sana, joka oli tuttu myös Vodelle. Hän innostui siitä ja alkoi muistella, miten he kundeina skiiasivat, et nyt mennää tsilareita blisaamaa. Niinpä sitten kävi, että lehden nimeksi tuli Tsilari – seikka, mistä saa yhä kuulla melkein jokaisilla slangitreffeillä.
Alkuvuosina Tsilari oli tabloidikokoinen. Ensimmäisessä numerossa oli neljä sivua. Pääkirjoitus oli ensimmäisen päätoimittajan Voden käsialaa ja hän osoitti sen kaikille yhdistyksemme silloisille jäsenille:
”Tsaukki stadinslangilaiset. Teillä on handussanne historiallinen aviisi – Stadin Slangi-yhdistyksen eka tiedotuspapru. Luonnollisesti tsiikaatte ja funtsaatte mitä tuo uuden yhdyssiteemme joidenkin mielestä ehkä skoiji nimi merenteeraa. Mutta se on tarkoituskin. Rindislinjat ehkä jakautuvat nuorten ja vanhempien slangintaitajien osalta. Nuoret miettivät: Tsilari on selvä synonyymi gosarille, talarille tai talkkarille. Siis talonmies. Starat skiiaavat kuitenkin muuta.”
Voden kirjoitukseen sisältyi myös uuden lehden ohjelmajulistus: ”Mikä nyt nyya produkti on, mihin se pyrkii. Ennen kaikkea se on meidän kaikkien yhteinen kirjoitusareena ja tiedotusbumaaga stadin slangin taltioimiseksi. Siis jokainen halukas iikka messiin skrivaamaan. Voitte präntätä meille slangiproosaa, runoja, lauluja, aforismeja, riimityksiä ym. Julkaisemme niitä ja mikä tärkeätä, tallennamme ja arkistoimme [ne] tulevia polvia varten. Te stadin slangin vaalijat, säilyttäjät ja aktivistit: olette yhdistyksemme kultaista viljaa. Nuoret lukijamme, kehotus kaikuu myös Teille.”
Ensimmäisessä lehdessä kerrottiin myös Stadin Slangin perustamiskokouksesta ja sivulla 2 oli ”Niin gimis on Stadi” -laulu saatesanoineen. Lainaan niitäkin: ”Veikko Lehmukselan sota-aikana Karhumäessä 1941 kirjoittama slangiballadi Stadista on eräs stadinslangin musikaalisia helmiä. Stadin Slangi on ominut sen tunnuslaulukseen.” Jo ekassa numerossa mainostettiin myös Eki Mattssonin ”lähes aurinkoa nopeammin” suunnittelemaa Stadin Slangin rintamerkkiä.
Tsilarin kakkosnumero oli jo 8-sivuinen, ja vuodesta 1998 lähtien sivumääräksi vakiintui 12. Alkuvuosina oli tavallista, että kirjoittajat käyttivät vain etunimiään, niitäkin useimmiten slangiasuisina. Meitä Hekojakin oli kaksi, Laurellin Heka ja minä. Kaikkia nimimerkkejä en tunne. Toivottavasti Tsilarin arkistoissa kirjoittajien henkilötiedot ovat tallella.
Kakkosnumeron pääkirjoituksen otsikkona oli ”Slangia peruskouluun”. Uuden yhdistyksen ensimmäisiä tavoitteita oli päästä kertomaan Stadin slangista Helsingin kouluissa, ja sitä varten perustettiin ”peruskoulujengi”, johon kuuluivat Tervomaan Raija, Leka Nummela, Eki Mattsson, Jode Ranjos ja minä. Huhtikuussa 1996 Stadin slangin porukka kävi bamlaamassa Helsingin opetusviraston ylidirikan Lauri Turjan kanssa, joka innostui kovasti ajatuksesta tuoda Stadin slangia kouluihin. Seuraavassa Tsilarissa Raija skrivas, et klabbi on saatu dörtsin väliin, mutta siihen se sitten, harmi kyllä, melkein jäikin.
Kakkosnumerossa oli myös laaja henkilöesittely Eeva-Riitta Siitosesta otsikolla ”Viva Eeva-Riitta!” Siitä pitäen henkilöesittelyjen ja -haastattelujen sarja on jatkunut katkeamatta Tsilarista toiseen. Lehdessä on esitelty niin virallisesti valittuja kuin muutenkin ansioituneita Stadin kundeja ja friiduja, osin jo edesmenneitäkin.
Tabloidiaikana oman sivun saivat muun muassa Åke Blomqvist, Veikko Hursti, Åke Lindman, Olavi Virta, GeeBee sekä Kirka ja juuri ennen formaatin vaihtumista Hande Nurmio ja Tonnin stiflat. Henkilöesittelyihin ovat liittyneet myös merkkivuosionnittelut ja vuosien kuluessa yhä useammin muistosanat yhdistyksemme edesmenneistä jäsenistä.
Alusta lähtien Tsilarissa on ilmestynyt myös Voden toivomia stadilaisten stooreja omasta elämästään tai itselleen merkittävistä mestoista. Suuri osa niistä on kirjoitettu slangilla. Niistä ensimmäisiä oli Arska Soisalon kirjoitus ”Alppilavan stooreja”, joka aloitti Arskan Alppis-aiheiset tarinat. Alkuvuosina skrivaajien joukkoon kuului myös Veikko ”Vege” Lehmuksela. Vuosien kuluessa monet kirjoittajat ovat vaihtuneet, mutta stoorit ovat jääneet elämään.
Tabloidiaikana lehteen ei mahtunut kovinkaan montaa juttua kerrallaan, mutta kun siirryttiin nykyformaattiin ja sivumäärä samalla moninkertaistui, omakohtaisten tarinoiden osuus on kasvanut hyvin merkittäväksi. Nämä stadilaisten omalla äänellään kertomat tarinat ovat äärimmäisen arvokasta dokumenttiaineistoa niin kaupunkihistorian kuin slanginkin kannalta. Niitä on käytetty jo ainakin kahdessa yliopistotutkielmassa, Päivi von Rabenaun gradutyössä ”Diivaa sakkii vai redii jengii – Stadilaisidentiteetit Tsilari-lehdessä 1996–2014” ja Emmi Sulanderin kandidaatintutkielmassa ”Sporalla skoleen, skurulla himaan”, molemmat vuodelta 2015.
Alkuvuosina varsinkin Leka Nummela kirjoitti laajoja juttuja muun muassa Stadin brankkareista, skoudeista, takseista sekä sporista ja dösistä. Yhtenä Tsilarin tavoitteena onkin alusta lähtien ollut yleisen Helsinki-aiheisen tietouden lisääminen. On kirjoitettu myös Stadin mestoista, ja Klaude Bremer aloitti Stadi-trivian, joka on sittemmin jatkunut erilaisina froogiksina. Fotoskabakin ilmaantui pian Tsilarin sivuille. Alkuvuosina lehden vakipalstoja oli myös Slangilodju, jossa kerrottiin eri slangisanojen taustoista.
Tsilarissa sai hyvin paljon näkyvyyttä myös Stadin Slangin ensimmäinen suuri näyttely Jugend-salissa. Siitä kirjoitettiin vuonna 1997 useammassakin numerossa. Vaikka samantapaisia näyttelyjä on järjestetty myöhemminkin, monen vanhan stadinslangilaisen mielessä Jugend-salin näyttely oli niistä onnistunein, todellinen klassikko Stadin Slangin historiassa.
Tsilari syntyi paljolti sen vuoksi, että 1990-luvulla ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia kuin nyt pitää yhteyttä jäsenistön kanssa. Jo toisessa numerossa oli Sihteerin palsta, joka vaihtui myöhemmin Stadin kundin ja friidun muistilistaksi. Vaikka yhdistyksemme toiminnasta kerrotaan edelleen paljon Tsilarissa, suuri osa tuleviin tapahtumiin liittyvistä tiedoista on siirtynyt verkkoon tai nettiin. Ne täydentävät Tsilaria, ja Marjut pitää meidät niiden avulla jatkuvasti ajan tasalla.
Hyvin merkittävä ratkaisu oli se, että Tsilarissa jokainen sai todellakin kirjoittaa omalla äänellään. Tsilari ei ryhtynyt kieli- tai slangipoliisiksi. Silti jotkut lukijat ovat reagoineet usein hyvinkin kiihkeästi joihinkin juttuihin – aina on joku ollut oikeammassa kuin toinen. Breiviboksi, jossa näitä lukijoiden puheenvuoroja julkaistiin, oli alkuvuosina toisinaan koko sivun laajuinen. Nyt tästäkin sananvaihdosta osa on siirtynyt nettiin.
Voden jälkeen Tsilarin päätoimittajana jatkoi Leo ”Leka” Nummela vuoden 1997 alusta. Leka oli seuraavien kolmen vuoden ajan Tsilarin sielu: yhdistyksemme lehti oli hänelle henki ja elämä. Hän loi sen perustan, jolle Tsilaria on myöhemmin rakennettu. Lekan päätoimittajakausi katkesi yllättäen vakavaan sairauteen joulukuussa 1999. Tsilarin ensimmäinen muistokirjoitus oli Supa Santasen käsialaa: ”Leka shingras jengist vek” (1/2000).
Merkittävin murros Tsilarin historiassa tapahtui vuoden 2002 alussa, jolloin tabloidikoko vaihtui lehden nykyasuun. Samalla sivumäärä moninkertaistui, ja alkuaan musta-valkoisesta lehdestä tuli monivärinen. Muutoksen pääsuunnittelija oli Erkki Johannes Kauhanen, joka tunnetaan myös laajasta Slangi.net-sivustostaan. Vuoden 2002 ykkösnumerossa nimimerkki Johannes kertoi muutoksesta ja samaa käsitteli myös bamlausdirika Lasse Liemola lööpissään, jonka otsikkona oli ”Trimmattu Tsilari”.
Tiivistän lopuksi Tsilarin 20-vuotisen historian muutamaksi nippelitiedoksi. Tabloidi-Tsilari ilmestyi vuosina 1996–2001. Sinä aikana Tsilareita kertyi 24 numeroa, ja niissä oli yhteensä 248 sivua. Nykymuotoinen Tsilari on ilmestynyt vuoden 2002 alusta, aluksi neljä numeroa vuodessa. Vuonna 2007 ilmestyi viisi numeroa, ja sen jälkeen on julkaistu kuusi numeroa vuodessa, parina vuonna tosin vitonen ja kutonen yhdessä.
Kaikkiaan nykymuotoisia Tsilareita on tähän päivään mennessä ilmestynyt 75 kappaletta. Niistä laajin on ollut vuoden 2007 vitosnumero, jossa oli 72 sivua. Viime vuosina yhden lehden sivumääräksi on vakiintunut 40. Sivumäärältään laajin vuosikerta ilmestyi 2008; siinä oli sivuja 328. Yhteensä nykymuotoisissa Tsilareissa on ollut 3 082 sivua. Jos lasketaan kaikki tähän mennessä ilmestyneet Tsilarit yhteen, sivuja on ollut 3 330 ja lehtiä 99. Seuraavaksi ilmestyvä Juhla-Tsilari on järjestyksessä sadas Tsilari. Hyvin suunniteltu!
Me Tsilarin kirjoittajat ja lukijat olemme erilaisia, meillä on erilainen tausta ja erilaiset kokemukset ja mielenkiinnon kohteet; jokainen meistä tsiigaa Stadia omasta näkövinkkelistään, mutta Tsilari on aina ollut avoin lehti kaikille näkemyksille, kunhan ne palvelevat Stadin Slangin toimintatavoitteita. Ja kaikkia meitä Tsilariin kirjoittaneita ja kirjoittavia yhdistää rakkaus Stadiin ja sen kieleen, Stadin slangiin. Viimeisten 20 vuoden aikana alkuaan väheksytty katupoika- tai sakilaiskieli on tunnustettu Suomen ainoaksi urbaaniksi kieleksi, josta kaikki stadilaiset voivat olla ylpeitä. Voisi toivoa, että myös Helsingin kaupunki antaisi omassa brändäyksessään omalle kielelleen, Stadin slangille, sen arvon, minkä se ansaitsee. Se on kansainvälisestikin uniikki ja arvokas kieli.
Juhlapäivänä kaikki tuntuu juhlavalta ja hienolta, mutta kantsii muistaa, että arkena kaikki on ennen muuta puurtamista, usein vielä kovassa kiireessä. Korkeatasoinen ja Stadin Slangin jäsenten suuresti arvostama lehti vaatii tekijöiltään paljon aikaa ja vaivaa. Nyt meidän kaikkien – Tsilarin toimittajien, kirjoittajien, bluggaajien ja ystävien – kannattaakin onnitella toisiamme, jotta jaksamme taas jatkaa tätä arjen uurastusta ja samalla pitää yhdessä Tsilarin ja Stadin Slangin lippua korkealla.
Ehdotan, että nostamme glasarin kaikille Tsilarin entisille ja nykyisille päätoimittajille, toimitussihteereille, toimittajille ja kirjoittajille kiitokseksi 20 vuoden työstä. Samalla toivotamme kaikki yhdessä onnea ja menestystä yhdistyksemme upealle lehdelle, Tsilarille, myös tuleviksi vuosiksi