1. PERUSPRINSIIPIT1.1 Slangin kirjoittamiseen pätevät kaikki ”normaalin kirjoittamisen” säännöt,
mutta lisäksi mm. myös seuraavat seikat:1.2 Koska slangi on nimenomaan puhekieltä, kirjoita sitä niin että se vaikuttaisi puhekieleltä, vaikka tietenkin:1.3 Kirjoitetun tekstin pitää toimia viime kädessä kirjoituksen ehdoilla.
1.4 Pyri kirjoittamaan sanat niinkuin lausut ne.
Tässä kannattaa suositella tekstin lukemista ääneen, muista silti kohta 1.3: Eli jos puhut ”tsennaa”, älä kirjoita ”tshennaa” tai ”tjennaa”.
1.5 Mieti kuinka tarkasti kirjoitat puhunnan, eli: ”mä olin”, ”molin”, jne.
2. TAPOJA RAJATA SLANGIA.
Slangin lukeminen on raskasta: se on monelle harvinaista luettavaa ja pohjimmiltaan puheeksi tarkoitettua. Siksi monet kirjoittajat suosivatkin pakinamuotoa tai muuten käyttävät slangia säästeliäästi:
2.1 Kertoja käyttää kirjakieltä, slangia vain repliikkeihin.
2.2 Repliikeissä vain alueellisen ja sosiaalisen paikantamisen verran slangia.
2.3 Kertoja käyttää puhekielen ja slangin sekoitusta.
2.4 Mutta älä käytä samassa tehtävässä rinnan slangia ja korrektia kirjakieltä.
2.5 Normaalissa puheslangissa ei joka sana ole slangia, ei joka toinenkaan! Lyhyet tokaisut voivat kyllä olla kokonaan slangia. Myös runoissa ja laulun sanoissa toimii ”tiivistetty slangi”.
3. SLANGISSA ENEMMÄN.
Slangissa viljellään yleensä tavanomaista puhekieltä enemmän:
3.1 ”mä” -sanaa: ”otin takkini” > ”mä otin rotsin” (huom ei poss.suff.)
3.2 toistoa, tautologiaa esim. sivulauseissa
3.3 monilauseisia, polveilevia virkkeitä,
muista kuitenkin rytmi ja perusprinsiippi.
4. SLANGISSA EI OLE JUURI LAINKAAN
4.1 possessiivisuffikseja:
”mun faijani” > ”mun faija”, tai > ”faija”
4.2 monikon 1 persoonaa:
”(me) menimme ja ajoimme” > ”mentii ja ajettii”
4.3 pitkää infinitiiviä myönteisenä
”aloimme kiivetä” > ”alettii kiipee” ”täytyi pysähtyä”> ”täyty pysähtyy”
(tosin 60-luvun jälkeen -ta/-tä -infinitiivimuodon käyttö on lisääntynyt
5. PIIRTEITÄ SLANGISSA.
5.1 relatiivipronomiini on yleensä ”ku”
5.2 ”vain” aina ”vaan”: ”meitä oli vain kolme” > ”meit oli vaan kolme”
5.3 Slangi suosii perinteisesti Vieraiden konsonanttien käyttöä: landelaisten kieli ei taivu niihin:
”tshyrkka”, ”skloddi”, ”skrode”,..
5.4 Sananalku-konsonantit suosiossa, niidenkäyttö lisääntyi (ainakin) 40-50 -luvuilla:
”ruutaa” > ”kruutaa” > ”skruutaa” > ”skruudaa”.
5.5 ”s”-kirjain sanan alkuun yleistyi 50-luvulla / Kalliossa?
”griinaa” > ”skriinaa”
joskus jopa ”buli” > ”sbuli”
5.6 ”t”-kirjain samoin: ”simmaa”, ”sittaa” > ”tsimmaa”, ”tsittaa”
5.7 ”s” -kirjain on Stadin slangin oma (ja yleisin kirjain).
5.8 ”t”-kirjain samoin: ”simmaa”, ”sittaa” > ”tsimmaa”, ”tsittaa”
5.9 varsinkin Kallion slangiin kuulunut ”suhu-s”
jääny pois yleensä 50-luvun alkuun mennessä
”tshennaa” > ”tsennaa” ”rantshu” > ”rantsu” ”funtshaa” > ”funtsaa”
5.10 ”-lallittelu” tullu ehkä joskus 70-80 -luvuilla
”skimbailee”, ”dallailee”
5.11 slangissa ei ole lauseenvastikkeita
”shungattii tseenataksemme fyrkkaa” > ”shungattii, et tseenattas fyrkkaa”
5.12 slangin persoonapronomit ovat:
”minä” > ”mä”, ”sinä” > ”sä”, ”hän” > ”se”
”me” > ”me”, ”te” > ”te”, ”he” > ”ne”
Ihminen on ”se”, ei ”hän”.
5.13 slangin demonstratiivipronominit
”tämä” > ”tää”, ”tuo” > ”toi”, ”se” > ”se”
”nämä” > ”nää”, ”nuo” > ”noi”, ”ne” > ”ne”
5.14 kieltolause voidaan korvata ns. ”agressiivilla”, ei kuitenkaan vanhassa slangissa
”En mene minnekään” > ”Vittu, mä mihkää mee”
5.15 1990-luvulla on slangiin on tullut ”kansallinen herätys”: ”ä” ja ”ö” on otettu käyttöön.
”snagari” > ”snäkäri” ”handu” > ”händy”
Samoin ”vieraiden” konsonanttien suomentaminen:
”snagari” > ”snakari”, jne.
5.16 Slangi vieroksuu yhdyssanoja, lyhennä tai kierrä ilmaisu sivulauseella:
”tarkkailuluokka” > ”tarkkis”, ”se bulidaisarinen friidu” > ”se friidu jol on bulit daisarit”
5.17 Jos yhdyssanaa käytetään, harvoin sen molemmat (kaikki) osat ovat slangia.
”duunittomuusfyrkka” > miel. ”työttömyysfyrkka”, poikkeus: ”duunimesta” on ok.
6. OTA AIKAKAUSI HUOMIOON.
On jonkinverran kinaa siitä, miten slangin historiallisuus tulisi ottaa huomioon: eli voiko slangin käyttäjä pistää eri aikakausien slangeja sekaisin (”elävä slangi”) vai onko sanaston pysyttävä jossain tietyssä aikakaudessa, tässä kyse on siis slangin käytöstä tässä hetkessä.
Eli jos kirjoitat 30-luvun tapahtumista, toki sinun olisi kyettävä löytämään 30-luvun slangin sanat!
7. SLANGISANOJEN KEKSIMISESTÄ
Perinteinen käsitys on, että slangisanat ovat poikien keksimiä ja käyttämiä. Tuskin näin on ollut. Tytöt ovat luultavasti käyttäneet samaa slangia, mutta vähemmän ja rivo- sekä kirosanoja karsien.
1990-luvulta on perusteltuja väitteitä, että tyttöjen slanginkäyttö on lisääntynyt ja osin erilaistunut poikien slangista.
Uusien slangisanojen lanseerauksessa on oltava tarkka. Jokaisen slangi- kuin muunkin sanan on aina joku joskus ”keksinyt”, mutta vasta slanginpuhujien hyväksyntä (käytäntö) tekee siitä slangisanan. Eli jos joudut keksimään sanoja slangiin, ole hienovarainen, se on herkkä kieli.
Tavanomaisin tapa muodostaa substantiivista slangisana on sanan lyhentäminen ja johdosten lisäys, yleisimmät slangijohdokset ovat ”-ri” ja ”-is”, ”ostoskeskus” > ”ostari”, ”pesäpallo” > ”pesis”.
Ainakin uudemmassa slangissa on tapana keksiä – etenkin adjektiiveille – päinvastaisia merkityksiä: pieni = suuri, vähän = paljon (Vähän siel oli jengii = paljon), jne.
8. SLANGI ON LYHYTTÄ, PÄÄOSIN.
Slangi on periaatteeltaan produktiivista, eli käyttää lyhyitä ja lyhennettyjä ilmaisuja, niiden on tosin ”istuttava” lauseeseen. Poikkeuksena lyhyydestä on kuitenkin fraseologia eli kielikuvat, kuten ”oksentaa” = ”stikkaa laattaa”, jne. Niiden oikeutus piilee niiden nasevuudessa, ajankohtaisuudessa ja usein humoristisuudessa.
8.1 passiivin loppu-”n” pois:
”lähdettiin himaan” > ”lähettii himaa”
8.2 imperfektin loppu-”i” pois:
”hiffasi teeren ja skotasi sen” > ”hiffas teeren ja skotas sen”
8.3 partisiipin perfektin loppu-”t” pois:
”skoude oli lähtenyt” > ”skoude oli lähteny”
8.4 joistain sanoista keskeltä ”i” -kirjain pois ja ”d”.
”kertoisin jos tietäisin” > ”kertosin jos tietäsin”
8.5 muitakin viimeisiä kirjaimia pois: ”meitä oli” > ”meit oli”.
|
