Ulkopaikkakuntalaisen sopeutumisen Helsinkiin tekee vaikeaksi se, että koulussa ei vieläkään opeteta puhumaan helsingiksi. Aikaisemmin tuotti hankaluuksia nimenomaan ruotsinvoittoisuus. Kerrankin kuultiin erään karjalaismamman parantavan:
- Miten tääl nyt tulloo toimeen, ko liha on köttii, leipä on röttii ja maito on mölkkii!
Ja sitten on tämä stadin kieli, niinkuin sitä ennen nimitettiin. Kun ulkona on kalsaa, on frysis ilman palsaa ja vintteri tarjoo handuaan. Spurgu jäi maagastaan poseen.
- Stikkaa kundi rööki että saan ruokasavut kun tuli eilen skruudattua.
- Jos menis tsiikaan vähän duunia, sanoi plaija kun illalla Espalle lähti.
- Nyt mä smiitaan vaikka regnais snadia stenuja.
- Mä slumppasin villasuurtan sisäpuolelle, kaveeras yks hampuusi kun spittavartin pokasi.
- Skutsis on kiva koisaa. Kuuset sen kun kungaa, fogelit sungaa ja suulperi kriinaa.
- Mun perhe-elämä on risasta. Faija smördas ittensä, mutsi dokaa, broidi snutaa ja systeri on plaijaamas.
- Apurikat mä plisasin kun koisasin Lintsillä. Mutsi ja fatsi oli spidi kun mä tulin himaan ilman plääköjä.
- Kun käy rantsus jobis ja koisaa Nupiksessa, on ilman
duunia ja himaa, sanoivat poliisit ennen.
Tämmöistäkin kuuli:
- Paljonkohan tosta fillarista sais kun sen snutais?
- Puolen vuoden kakut.
- Et sä snaijaa fillarin päälle.
- Kyl mä snaijaan. Siin on snadipyörä ja bulipyörä. Snadipyörä heittää sitä bulia pyörää.
VANHOJA LAULUJA
Sakilaiset lauloivat ennen näin:
Fimtsika killaa
Söntrissä plääkät
Litsi läyskä vintissä
Hunran mä hokasin
ja värt mä sen dokasin
Ja steparia jorasin
mä fyyrissä päin.
Posessa mä koisaan ja Kansassa kledjaan
Kartsalta stikkaan safkani, je.
Ja näin:
Mutsi, mutsi, stikkaa eldis lamppuun
mä kohta, kohta kolaan täältä vek.
Kai valkoisen frikin sä mulle slumppaat
Kun kalsaan kavariin mut forataan.
(Sanoiltaan vain hiukan erilainen muunnelma pääsi levylle
vuonna 1978 Tuomari Nurmion sovittamana ja esittämänä.)
Tytöille laulettiin:
Stikkaa jedari faidaa / Stikkaa smorari vek.
jos tyttö suostui, sanottiin,
että se friidu on kiva pitään revaa hollilla.
Arvo Salo: - Kaimani Iso-Arska Turtiainen lauleskeli tätä laulua,
joka ei ole hänen kirjoissaan:
Mistäs dallaat, kustas dallaat,
kundini dorkainen?
No, Sörkan rantsulta, Sörkan rantsulta
mursani diffainen.
Mistäs on handusi bluudaan tullut,
kundini dorkainen?
Bulttasin pärstään jeparia
mursani diffainen.
JUSSI RAITTINEN JA M.A. NUMMINEN SLANGISTA
Montakohan avioliittoa on hajonnut, montako lasta ajettu kadulle, montako puukkoa vedetty tupesta, kun on riidelty siitä, mikä on oikeaa stadin kieltä? Ei tarvinnut kulkea kuin pari korttelia Vallilasta Käpylään, niin kieli muuttui. Saati sitten, kun aikaa kului viisi tai kymmenen vuotta. ja mahtaako kukaan 50-luvun stadin kielen perään haikaileva muistaa niitä vanhoja, jotka valittivat, kun kukaan ei enää puhu niinkuin 1920-luvulla?
Jussi Raittinen:
- Suhuässä oli kokonaan kadonnu jo kun mä olin skidi. Mä oon ruvennu käyttämään sitä jossain lauluissa. Et voi sanoo "shkruudaa". Siitä on ollu jo syntyessään kaks eri muotoo, eli "shkruudaa" tai "skruutaa". Riippuu siitä, missä on puhuttu ja mikä on ollu puhujan tausta. Ne on kumpikin oikein, joten ei voida sanoa, että "shkruudaa" olis enemmän stadilainen. Mä en tuntenu sanaa "Sörkka". Se ei kuulunu meidän sanastoomme. Ei sanottu "Tölikka", vaan sanottiin "Tölikkä", "Sörkkä". Ensimmäisen kerran mä oon "Sörkkaan" törmänny Kaarlenkadun varrella kun oli "Sörkan gibat" -nimisen yhdistyksen kerhohuoneen kyltti. Mä aattelin että mitä, toihan on väärin. Tää oli joskus 50-luvun lopulla. Mä en aavistanu, et se on vanhempi muoto. Täällähän nyt riittää tätä kuvailua et mikä on oikeeta ja mikä väärää slangia. Täysin tarpeetonta puhetta, koska sitä oikeeta ei oo olemassa.
M.A. Numminen:
- Vaikka olen itse Someroita kotoisin, olen tehnyt Helsingin slangin ensimmäiset äänitteet. Yritin saada suomenkielen cum laude -tutkielmani aiheeksi Helsingin slangia, mutta silloin sanottiin, että ensin pitää saada murteet talteen. Vasta sitten on aikaa keskittyä Helsingin slangiin.
Jussi Raittinen:
- Mua häiritsi suunnattomasti aikanaan, kun alettiin puhumaan "jammaamisesta" tanssimisella. ja sit ruvettiin sanomaan että "mä diggaan susta" eikä "sua". Diggaaminen on tullu muusikkoslangista, ehdottomasti. Se "sua" oli oikein, mut ei "susta". Tänä päivänä on muutamia sellasia sanoja, jotka ärsyttää mua suuresti, jotka on lasten slangin myötä tullu Helsingin kieleen ja sille ei nyt voi mitään. Kaikki skidit sanoo "kaa". Kaikkein kauhein "kaa", vaihe on vissiin jo menny ohi. Mut sit "kaa", "iskä" ja "äiskä" on semmosia sanoja et yöök, riipii. Mut ei voi mitään, kun ihan täysstadilaiset skiditkin sanoo kaa ja iskä ja äiskä. Se vaan on tullu jäädäkseen.
- Englannin kieli on tullu slangiin vasta 50-60 -luvun koululaisslangista. Mähän harrastan sananmuunnoksia, ja mä oon ihan varma siitä että 50-luvunkaan nuori ei ihan ymmärtäis jos mä heittäsin että "muistele hanias". Se olis varmasti ollu täysin käsittämätön yhdistelmä. Mut tänä päivänä sen ymmärtää jokainen. Rockmusiikilla on ollu aika paljon merkitystä tiettyjen uudissanojen levittämisessä.
 Esimerkki sananmuunnoksesta
M.A. Numminen:
- Vaikka Somero kuuluu historiallisesti Hämeeseen, siellä puhutaan turkulaisvoittoista murretta. Isäni ja äitini ovat kuitenkin Tampereen seudulta. Kun kotona puhuttiin tamperelaista ja kaverit turkulaisvoittoista, päätin jo alle kouluikäisenä, etten opettele kumpaakaan murretta. Siitä johtuu tämä minun merkillinen yleispuhekieleni. Siihen aikaan, jolloin pienessä kylässä uho merkitsi jotakin, täytyi osata Helsingin slangia. Sanathan oppii aika nopeasti jos on sitkeä, mutta intonaatio on erittäin vaikea. Minä opin sen aika nopeasti. Sitten yritin opettaa somerolaisille ystävilleni stadin intonaatiota. Helppouden vuoksi käytettiin sellaisia tuttuja yleiskielen sanoja kuin levysoitin ja hevonen. Pojat yrittivät toistaa perässä "Llevysooitin" ja "Hhevvonen". Siinähän kuuluu selvästi savolaisuus, savolaiset ovat edelleenkin, niin hämmästyttävältä kuin se tuntuukin, kaikkein aktiivisimpia Helsingin slangin kehittäjiä. Savolaiset pystyvät peittämään savolaisuutensa paljon nopeammin kuin muut.
Tämä Juhani Mäkelän ja J. Pekka Mäkelän essee, kooste, on julkaistu teoksessa "Hauska Helsinki", Tammi 2 1995, ss. 143-148, 182 s.
ISO TIETOSANAKIRJA, 1937:
HAKUSANA "SLANGI"
Slang (engl.) s l a n g i, ransk. argot saman ammatin, samanlaisten harrastusten jne yhdistämän yksilöpiirin jäsenten keskenään puhuma erikoiskieli, joka eroaa yleiskielestä pääasiallisesti tälle vieraiden sanojen ja puheenparsien sekä sanoille asetettujen tavallisuudesta poikkeavien merkitysten puolesta; tuttavallisessa, jokapäiväisessä puheessa esiintyvät, mutta yleis- ja kirjakieleen kotiutumattomat sanat ja puheenparret sekä yleiskielen sanojen käyttö epävarsinaisessa merkityksessä. S:n omaperäisille kieliaineksille on laajassa määrin ominaista vitsikkyys ja henkevyys. Esim. sotilas-s:iä ovat mm. "vinkuva lotina" (sianlihakastike), "korppi" (korpraali) ja "hikilaudat" (sukset). Riehakkaasta urheilu-s:sta, jota sanomalehtien urheilukirjoitukset ovat täynnänsä, siihen perehtymättömän henkilön on usein mahdotonta saada mitään tolkkua.
Edelleen on olemassa koulupoika-, ylioppilas-, taiteilija-, ym s:ejä. Myös suurkaupunkien >katukieli kuuluu s.-kieliin. Erinäiset yhteiskunnan pohjakerrosten piirissä syntyneet s:t
mm. ammattirikollisten ja kulkurien keskenään puhumat, ovat kehittyneet todellisiksi salakieliksi (>Salakieli). S.-sanaston ainekset ovat enimmäkset lyhytikäisiä. Varsinkin angls. maissa s:iä käytetään runsaasti puheessa, ja kirjallisuudessa sitä viljellään ylen viljalti.
E. N-n.
Iso Tietosanakirja, Otava 1937
HAKUSANA "KATUKIELI"
Katukieli erikoiskieli, sosiaalinen murre, joka on itsestään kehittynyt 'suurkaupunkien väestön pohjakerrosten keskuudessa. Se yhdistää sitä puhuvan kieliyhteisön yksilöt kielellisesti samaksi tuttavalliseksi piiriksi, samalla kuin se olematta varsinainen salakieli sulkee muut ihmiset sen ulkopuolelle. Erikoisleiman k:lle antaa sanasto, joka on alkuperältään hyvin kirjava. Sanat ovat suureksi osaksi yleiskielen ja vieraskielisten sanojen mielivaltaisia väännöksiä ja monesti myös aivan tekaistuja, eräiden yleiskielestä saatujen sanojen merkitys taas on usein toinen kuin tavallisessa kielenkäytössä. Sitäpaitsi k:llä on tavallisesti omat äänteelliset ja kieliopilliset erikoisuutensa. Se on nopeasti kehittyvä kieli, joka saattaa lyhyehkössäkin ajassa joutua suurien muutosten alaiseksi. Useissa suurkaupungeissa k. on jakaantunut kaupunginosittain huomattavasti toisistaan eroaviin paikallismurteihin. Ulkomaiden k:istä mainittakoon Pariisin argot ja Lontoon cockney. Sellainen sosiaalinen murre on myöskin Helsingin sekä suom. että ruots. katupoikien kieli. Koska yleisen oppivelvollisuuden vuoksi katupoika on myös koulupoika, se ja koululaiskieli ovat sekautuneet toisiinsa niin, että on mahdotonta tehdä mitään selvää eroa niiden kesken. Tämän k:n sanoja monet käyttävät täysikasvuisiksikin tultuaan puheessaan. Koulun välityksellä eräät niistä ovat kulkeutuneet ylioppilaskieleen ja vieläpä joitakin kuulee yleisemminkin käytettävän sivistyneiden piirien huolittelemattomassa puheessa. Helsingin k:llä on vuosikymmenien historia takanaan. Sanasto on, kuten muidenkin maiden vastaavanlaisissa kielissä, etupäässä sananväännöksiä (vindi = vino, bytskaa = vaihtaa < ruots. byta, spidi = tulitikku < ven. spitska), mutta paljon siinä on myös yleiskielestä otettuja sanoja, joille on annettu toinen merkitys. Suom. poikien puhumassa kielessä on valtava määrä ruots. sana-ainesta ja mm. venäläisperäisiä sanoja. Ruots. k:ssä on olennaisesti sama sanasto. Ruotsin kielen merkityksen ja käytön vähentyessä suom. k. on viime aikoina alkanut ripeästi luoda uusia sanoja suomen kielen pohjalla, mikä selvästi osoittaa, että kaksikielisyys ei ole sen olemassaolon varsinainen syy. Synonyymeja on hyvin runsaasti. Muutamia omintakeisia produktiivisia johtopäätteitä on kehittynyt ja eräät kieliopilliset virheellisyydet ovat kielelle ominaisia. Sen suosimia nimiväännöksiä on jo omaksuttu uusina suomalaisasuisina nimimuotoina viralliseen almanakkaan. Kirjallisuudessakin tätä kieltä on viljelty. Olli Malmbergin romaanissa »Katupoikia» (1915) pojat käyttävät sitä vuorosanoissaan ja Eero Salolan »Ilman fritsaria» (1929), johon liittyy lyhyt selostus Helsingin k:stä, sisältää useita juttuja sillä. Suomen muissa kaupungeissa ei ole kehittynyt helsinkiläiseen läheskään verrattavaa katu- ja koulupoikakieltä, mutta ainakin Tampereella, Turussa ja Viipurissa poikien puheessaan käyttämät monet erikoiset sanat ja puheenparret osoittavat, että sellainen on niissäkin syntymässä. Ne ovat osittain Helsingistä siirtyneiden poikien muassaan tuomia lainoja, mutta myös itsenäisiä ja omaperäisiä muodostelmia on kullakin paikkakunnalla olemassa.
E. N-n.
Iso Tietosanakirja, Otava 1937
|