Sivu G5.html / 18.8.2005 / (c) Johannes 050 596 2390
RUNONURKKA
Runonurkka on mesta, missä esitellään Stadin slangiksi kirjoitettuja runoja.
Lähetä minulle runosi ja jotain tietoja itsestäsi:
missäpäin ja keneltä ja milloin olet slangisi oppinut.
Slangirunon julkaisemisesta vastaa Slangi.net, Suomen lakia ja hyviä tapoja noudatetaan. Julkaiseminen ei maksa kirjoitajale mitään, toisaalta julkaisemisesta ei kenellekään makseta.
Matti Laitinen:
KASI
Paavalin kirkon puistossa
kasi heitti varjossa vehreiden vaahteroiden
täyden rundin.
Se ohitti kiskoja höylätessään
Studarilla munasillaan boksaavan
Gunnar Bärlundin.
Mä loikkasin skuruun,
se räppäsi kolisten Hämeentielle
taakse Valkan sporahalli jäi.
Teräksen mahassa
raitsikan ruhossa
kontaktorit naksuivat,
nivelen tyristorit ohjasivat ujeltavia sähkömosia.
Vauhti hiljeni,
hiekka valui kiskoille.
Kiskojarrut pureutuivat raiteisiin
kuin nälkäiset nahkiaiset hukkuneen kylkiin.
Spora stannasi sata vuotta vanhan kansaskolen eteen.
Eteenpäin! Eteenpäin!
Paljeovet sulkeutuivat.
Kuski väänsi puikosta virtaa,
skuru vongahti liikkeelle.
Ristikkotie vei Sörkän vankilaan.
Pienelukkaklinikalla musteille ja fifeille
skuffattiin aamusta iltaan piikkiä perseeseen.
Käheä-ääninen starba keuhkosi muijalleen:
- Mun täytyy saada kuukkari.
- Miksi juuri sun?
- Ei se ole sulta mitään pois!
- Eikö tosiaan? Ootsä dorka?
- Mä siivoan raksalla. Helvetin huonolla taksalla.
Mä tiedän, mitä on työ!
- Mä tiedän, mitä on työttömyys.
Elämä särkyi kuin Finlandiatalon marmori.
Toimeentulotuella ei jaksa,
kohta hajoo maksa.
- Duunissa joka kerta, nenästä valuu verta,
suussa on sementin maku.
Joka päivä vähenee elon häivä,
mut vie pian veks Monosen paku.
Skuru pysähtyi Kurvissa.
Tuijotin Kansa-yhtiön kolossia.
Se kohosi tummuneena ja lähes tyhjänä peltisarvena taivaaseen.
Aholaita ja tietotekniikkalafka,
teurastettu postipankki ja terassi
Terassilla kellui Koffin ja meren sameiksi huuhtomia
sinileväsilmiä,
minun lapsuuteni Sörkän aavaa ulappaa.
Jengiä lappoi sisään ja ulos.
Miehet ja naiset vaihtoivat metroon, seiskaan tai kutoseen
tai häippäs dokaamaan ja skruudaamaan johonkin halpaan
lähikuppilaan.
Nytkähdys ja vingahdus
reissu jatkui.
Leimasinkoneet lonksuivat.
Mustalla lattialla lojui sivut levällään
ilmaisjakeluna maagista mediaa
kuin nyljettyjä, tautisia naudan nahkoja.
Mainoksia, muotia ja murhia.
Köyhän arjen pensselistä singonneita brutaaleja signaaleja.
Lööpeissä turkiskaupanvastustajat jahtasivat kriminaaleja,
Vasiksen harventuneet huorajoukot paikkasivat naamojensa maaleja.
Kuski käänsi raitsikan Hesarille.
Fade ja faijanfaija veivät kimpassa meidät
snadina perjantaisin Eltsun bastuun.
Kivisten lauteiden kuumuudessa tsittasi sodan rampauttamia äijiä.
Amputoituja handuja ja klabeja, luodinarpia.
Tuhansia delanneita, verisiä tykistökeskityksiä
ja loputonta taistelun melskettä.
Äijät dokasivat pukuhuoneessa Aperitaa,
me vadelmalimppaa.
Spora ohitti Ebeneserin lastentarhan.
Joku kirkaisi täysiä
– PERKELE –
kuullessaan ääniharhan.
Vaunun etu- ja takasilta olivat täynnä
kuuroja, yksityisyyttään rakastavia kansalaisia.
Leffateatterit - Casino ja Kruunu - olivat kupsahtaneet kauan sitten.
Illalla kivitalojen fönareissa syttyivät stadin parrasvalot.
Kotiharjun bastun kiukaan uunissa
eldasivat iloisesti ikuiset koivuhalot.
Varpajaisissa napattiin kossua ja kaljaa,
täytettiin hapan silakka suussa
yhdessä ylpeydellä kärsimysten maljaa.
Hesari tarjosi tiheästi kapakoita
Kallion Kaivotorppaa, Sankaria, Bud´sia, Tenkkaa, Marionettia ja Roskapankkia
sekä turmiolta pelastavaa Jeesuksen sanomaa.
Kesäterasseilla huurteinen venttasi kurlaajaansa.
Darra muuttui jurriksi,
tulosvaroitus vapaudeksi.
Vitutus hölläsi väliaikaisesti
kuupassa tiukkaa tatsiaan.
Valkassa ja Kalliossa urosduunari
on kuin kuoleman kuunari,
kun se lossataan eläköitymisen satamaan huilaamaan,
se ei enää pitkään kelaa,
vaan pian delaa.
Kapitalismi ei helli katujensa kakaroita.
Sen sosiaalinen lempeys ja rakkaus
on kuin lumeen säilötty koiranpaska
talvella kovaa
keväällä kengän alle sopivan löysää.
Franzenia tarkkaili ja tilastoi
kahden ison tiilitalon välistä
härmäläistä kartsan elämää.
Handellin edestä kytät korjasivat
jonkun onnettoman talteen.
Liian monet elävät maailmassa
yksin kuin oksennukseen ja itkuun
haaksirikkoutuneet kaarnaveneet.
Heidän ihmisarvonsa ja ihmissuhteensa
eivät pyöri samalla innolla ja sankaruudella
kuin viriili vesimylly kevätpurossa.
Skuru kiihdytti vauhtiaan.
Ilmajohdin hinkkasi kevyesti virroittimen hiiliharjaa.
70-luvulla kasin perusmalli oli Ratti-Karjaa.
Katsoin kelloa,
joku tööttipää soitti onnessaan puussa muoviselloa.
Hiki valui selkäruotoani pitkin.
Näin unta ja terassilla olutta litkin.
Kesä oli vihdoinkin tullut.
Vihreäkeltainen katujen giljotiini ohitti Flemarin kulman ja Alepan.
Rauta imuroi itsensä maisemaan.
Se puski Ympäristökeskuksen, Työviksen ja Sörkan bisletin välistä Urtsille.
Kävimme hilseinä 60-luvulla Urtsilla
Jusseron Masa ja Lehtosen Köpi
opettivat meitä brotaamaan.
Ojalan Teukka oli pokena Olympiagrillissä.
Ristivyön aika ja saavutettu maine maatui,
Köpi ja Teukka viinaan kaatui.
Hesarin varrelle istutettiin 90-luvulla
yli sata lehtipuuta.
Neuvostoliitossa valta vaihtui
ja sosialismi kuihtui.
Venäjälle saapui raaka markkinatalous.
Ihmismielestä höylääntyi solidaarisuus ja jalous.
Pyrkyrit ja roistot varastivat kaiken sen,
mikä oli ennen omaisuutta jokaisen.
Skuru sleppasi ylväänä kuin teräshirvi keskellä Hesaria.
Grynderien ahneudesta tahmeat,
hipelöijän handut
ovat pysyneet erossa Josafatin kallioista.
Tauno Palo on saanut patsaan ja oman puiston.
Raitsikka pysähtyi Lintsin liikennevaloihin.
Valo vaihtui vihreäksi.
Vasemmalla diakonissalaitos,
oikealla Kain Tapperin - kolho - betoninen Rakentaja-patsas
kuin rumana muistutuksena prolelähiöiden epäonnistuneelle
sosiaalipolitiikalle ja elementtirakentamiselle.
Junasillan jälkeen avautui vasemmalle Tölikän lahti.
Kaukana jonkan takana ja reunoilla omilla paikoiltaan
siintyivät silmiini vauraan eteläisen Stadin maamerkit
Kansallismuseo, Finlandiatalo, Mikaelin ja Johanneksen kirkko, hotelli Torni,
Pääposti, Kiasma, Erkon akvaario ja Suurkirkko.
Kännykät pirahtivat kuorossa
veskoissa, povareissa ja repuissa piipittämään Porilaisten marssia ja Hoosiannaa.
Niiden heleä laulu ylisti myytyä isänmaata,
maailmanmarkkinoita
ja tuhoutumisen vapautta.
Linnunlaulussa bunkkasi Aulis Junes.
Espanjaksi perjantai on lunes.
Kesäpaahteella aurinko porottaa
Duunarijätkä kiskoo biitsillä bisseä
ja välillä kusta lorottaa.
Spora sivuutti 150 miljoonalla markalla täytetyn montun.
Figaro siellä, Figaro täällä
valtakulttuuria joka säällä.
Joukkokuljetin siirtyi sulavasti kuin kenttäoikeus
valkokenraalin tieltä
porvoolaisen kansallisrunoilijan kadulle.
Omistusasuntoja
arvokkuutta huokuvissa kivitaloissa.
Pikkuputiikkeja rönsysi Tölikän graniittijaloissa:
kenkiä, rättejä, turkiksia, ruokarafloja, keittiökalusteita,
pankkeja ja hautauspalveluita
- kaikki merkkituotteita
Jo aukeni Töölön tori.
Jees ja sori,
Ilaskivi oli täällä joskus tosi ori.
Kokkarit viettivät torilla ennen Vappuisin
työväenluokan vastaista taistelupäivää.
Mamma Rosa, snagarin kyljessä mittariasema, brenkkukauppa ja
lähellä pari kapakkaa.
Kukilla ja lahnoilla täytettäköön eväskori.
Fyrkkajengi remontoi alempana Mehiläisessä sisuskalujaan.
Hesperian puistoon oli stikattu neljä miehistä uranoppaa.
Kuutitot uhosivat:
- Naispressa hämmentää valtiosoppaa.
Elitessä taiteilijajengi tyhjensi kaaleihinsa kannujaan.
Suuri Illuusio – kolme isoa mustaa, kulmikasta kiveä
unelmoi Egyptistään.
Tyhjentyneessä raitsikassa,
etusillalla ruskeassa penkissä
farkkupukuinen pimu kääri itselleen sätkän
skurun telit rullasivat kuin ilmassa
Caloniuksenkadun mukulakivipätkän.
Skuru sleppasi jo Mechelininkatua pitkin.
100 000 vainajaa goisasi kiviaidan takana hiekkafikoissaan.
Kalmistossa ei saanut lenkkeillä, fillaroida eikä hiihtää.
Hietsussa suomalaiset merkkihenkilöt halusivat sukuskrubuissaan maatua hiljaa.
Mäntyjä, kuusia, koivuja,
vaahteroita, lehmuksia, marjakuusia ja tammia.
Veistoksia, hautaholveja, ruostuneita ristejä ja vaatimattomia hautapaasia.
Protestantteja, kahden sortin katolisia,
juutalaisia, islamilaisia ja ateisteja.
Tuonelan tasa-arvolaissa
ihmiset velvoitetaan erottamaan
kuoltuaankin selkeästi toisistaan.
Ruoholahti,
uuden sukupolven merellinen kaupunginosa
kiiltävää terästä, muovia ja lasia.
Jengi venttasi baanalla kasia.
Kännyköitä, optioita ja odotusarvoja.
Teknoa, sählyä ja muotoiltuja naamakarvoja.
Korvalappustereoita, skeittilautoja ja rullaluistimia.
Nuorilla naisilla oli punaisiksi hennatut, lyhyehköt fledat,
napatopit ja tiukat trumpettibyysat.
Metron päättäri ja kaivettu kanava.
Entinen satama- ja teollisuusalue kynnettiin.
Tilalle istutettiin asuntoja, kauppoja, kuppiloita,
parkkihalleja, toimistoja, ja toimitaloja.
Jormalandia!
Pitkät, hoikat, menestyjät
omassa lasikenkäpalatsissaan,
300 metriä kliinistä Nokiaa.
Lepakko lensi pois.
Kaapelitehtaasta tuli kulttuurin monitoimikeskus.
Kasin päättärillä
Porkkalankadun ja Itämerenkadun risteysaukiolla
kohosi 13-metrinen,
ALKO:n lahjoittama alumiininen Rumba.
Se toi mieleeni krapulaisessa ihmismielessä
pauhaavan hälinän ja vilskeen.
Päästä meidät pahasta
minä en välitä Nokian rahasta.
Globaali ei ole haaveitteni opaali.
Minua ei innosta
työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus,
kaupankäynnin rajattomuus
tai riistämisen rumuus.
Minä en rakasta tätä nykyä
Naton rauhankumppanuutta,
pörssiä tai myydyn maamme
kansainvälistä kilpailukykyä.
Elämän kiertokulku
on samanlaista kuin skurullakin,
päättäriltä päättärille,
lapsuudesta vanhuuteen.
Moni suistuu raiteiltaan
niin kuin skurukin.
Teräksinen raide tuo vapauden
tai vie sen.
Reitin varrelta löytyy koko elämä.
Minä haluan elää ja kuolla rauhassa
oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa
Minä kaipaan takaisin Vallilaan,
jossa elämä on rehellisemmin mallillaan.
Lokakuun 20. päivänä 2001
Matti Laitinen:
BAAREISSSA
Puistossa, eduskuntatalon kupeessa
Storyvillessä
pulpahteli mainstream -jazz Ostin pitkän.
Jäin kuuntelemaan sivummalle
violetin naisen fraseerauksia.
Tupakoin ja siemailin 4,5 euron standardioluttani.
Sähköpiano, basso ja rummut
svengailivat kukin vuorollaan varmoina
kuin vuoristoradan jarrumiehet.
Dum, dum, dum, räks, poks, kling
klang, pimpelipom, ding, dong.
Hyvin jammasi sonerasong.
Koko pumppu säesti leidiä.
Sovinnollista meininkiä
Puupöydissä istui
Nikkei-indeksillä mitattuna
valtavirtana
keski-ikäistä,
hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa.
Minä poistuin.
Ilta-aurinko häilyi taivaalla.
Makasiinit olivat yhä tallella.
Raitsikoiden vihreät ruhot kolisivat kuorossa.
Käppäilin Manskua pitkin kohti Vanhaa.
Astuin Lihapihan kautta sisään.
Beercafeessa oli ihmeen tyhjää.
Muutama kolmikymppinen pariskunta
oli vallannut nurkkapöydät.
Ostin pramealla pullorivistöllä linnoitetulta baaritiskiltä
kylmän hanastoben.
Periaatteellisen karvapallon olemukseni
tervehti minua peilistä.
- Takaisin jäbä, et saa enää eilistä.
Noukin seurakseni lehtihyllystä
Cityn, Imagen ja monikansallisen Aktivistin.
Uusmedian hurmaa, digitalisoituvaa yhteiskuntaa,
erikoisia safkoja, leffoja ja muodikkaita kuteita.
Uusurbaani city-elämä ei sytyttänyt minua.
Ole yksin yksilöllinen, menestyvä ja hengetön!
Ei kolahtanut.
Muistelin nuoruuttani ja havaitsin,
että Isokynä ja Orfeus eivät mellastaneet juhlasalissa,
Susikasvo ja Haudankaivaja oli siirretty ajat sitten
portsarien virtuaalitaivaaseen
terrorisoimaan sekopäisiä bailaajia.
Päätin lähteä kohti Hakista,
Pitkänsillan tuonpuoliseen maailmaan.
Metallitalon tehtaassa bisse maksoi vain kaksi euroa.
Pistäydyin sisään keitaaseen.
Alakerta oli kuin Belfastissa räjähdyksen jäljiltä.
Kiipesin portaita kakkoskerrokseen.
Bändin jätkät rääkkäsivät karjuvia skittojaan,
rumpali mätki kuumana kannujaan,
ja kosketinsoittaja päästi myllynsä möyryämään.
Miksaaja tarhasi villiintyneitä soundeja kuin kettufarmari
illan keikkaa varten.
Aistin seiniin pinttyneen
globalisaation vastaisen nuoren hien,
kapinoivan aika-avaruuden.
Tiskimimmillä oli lävistyksiä nenässä, korvissa ja huulissa.
Ostin pitkän keppanan.
Istuin nuhjuisen ja paskaisen pöydän ääreen.
Alkoholin turmiollisen käytön lopettanut Bergerac jahtasi
telkkarissa konnia Jerseyn saarella.
Tiskimimmi kertoi minulle lohdutukseksi
M.A. Nummisen, Pedron ja Pellen käyneen täällä konsertoimassa.
Vedin liukuoven sivuun,
astuin kusenpolttamaan veskiin.
Päätin jatkaa urbaanivaellustani maltillisesti
kuin kusi pöntöstä
viemäreiden vertaisverkostoon.
Ohitettuani onnistuneesti Hakiksen torin ja hallin
nalkahdin Erkin pubiin.
Pyöreitä ja pitkulaisia pöytiä.
Ikkunalaudalle oli istutettu subtrooppinen vyöhyke
kapakan vihreiksi keuhkoiksi.
Istuin tuopille.
Aasialainen nainen putsasi rätillä pöytiä.
Jonkun halvan kännykän kutsuhuutona
soi Kurjuuden kuningas.
Jone pummasi farkkupuvussaan
multa tupakkaa.
Pitkäaikaistyötön,
entinen keikkaileva koneasentaja.
Tasaraha,
kuuppa himmeenä.
Se horisi silmät kosteina:
"Mä on oon syntyny huonosta maaperästä.
Maaperästä kaikki on kiinni elämässä.
Syksyn synkkä, sateinen sää
mun mieleeni aina jää.
Sade pyyhkii kadun pintaa,
ahdistus kiipeää varmoin askelin
kuin orava
ylös mun rintaa.
Tulevaisuuden kapeus
ja yksinelämisen apeus
mut masentaa,
mielen mustaksi korpuksi korventaa.
Mä oon vitun toivoton tapaus.
Viina on pelolta ainoa vapaus!
Tarjoo yks rööki!"
Tunnelma tiivistyi.
Ellu entinen kirjanpitäjä
nykyisin leipäjonon jakaja
julisti kännissä viereisestä pöydästä:
"Jeesus on rakkaus, elämä ja ainoa totuus,
vain hän voi pelastaa."
Hain itselleni toisen bissen.
Tuumin itsekseni:
- Aina ne löytää mut.
Stannasin Hämeentiellä Elantoa vastapäätä
olevaan Pub Tähtivieraaseen.
Se oli kuin sierainaukko kiviseinässä.
Toisille se oli turvallinen
ja tuttu,
toisille törkeä juttu.
Tungin itseni etusormena sisään kapeaan kuppilaan.
Hain tiskiltä huurteisen vaalean.
Majoituin ulos terassille.
Vanha, hampaaton nainen
alkoi heittää juttua kolmelle tutulle hörhölle:
"Kun mä olin tuoreena ja nuorena
Jätkäsaaressa laivahuorana
skönärit lähesty mua aina
kulli suorana.
Nyt mä vaan pohdin menneen elämäni uraa.
Kukaan ei mua enää huoli.
Mä vain dokaan illat Hämiksen räkälässä
tätä vaahtoavaa kuraa."
Narkkareita nauratti
. - Onks sull hämy, heittää pilvee, piriä tai ryynejä?
- Ei ole.
- Mitä sä täällä sitten oikein luuhaat?
- Mä olen syntynyt näillä nurkilla.
Katuvalot syttyivät Hämeentiellä.
Nuoret hihaveikot lähtivät
ylväinä slumppaamaan kamaa Kurvista.
Häivyin kuin varjo
tästä varjojen maailmasta.
Vähän ennen Kurvia
kuivasi taas kurkkua
väänsin monot Saloon Bravadoon.
Tarjolla oli lukuisia olutmerkkejä.
Lunastin tiskiltä ison tsekkiläisen.
Baari oli pullollaan työikäistä aikuisrockväestöä.
Rastatukkia, afrolettejä, hevareita, klaneja, huivipäitä ja
naisten olkapäätatuointeja.
Puupaneeliseinillä nautaotusten sarvia,
jukeboksissa rock-klassikoita.
Löysin itselleni vapaan mestan
kahden yksinäisen kundin pöydästä.
Starbut urakoivat raakaa giniä.
Jykä toimi atk-ohjelmoijana.
Henkka oli ollut 10 vuotta sairaseläkkeellä.
Sen sisällä kyti keskushermostoa tuhoava MS-tauti.
Tauti näkyi vaappuvasta käsialasta
ja jo hieman sammaltavasta puheesta.
Kundit jutteli nyrkkeilystä.
Mä änkesin juttuun mukaan.
Henkka lupasi lyödä kaveriaan pannuun
jo toisessa erässä.
Mutkin se haastoi kadulle painimatsiin.
En ottanut haastetta vastaan.
Kyypparit kantoivat pöytiin kiivaasti
viinaa ja kaljaa.
Naapuripöydässä kaksi heppua
väänsi kaljasta handua.
Kimmafrendi kannusti vieressä
Hävinnyt sai raivarin
ja latas nyrkillä toista korvaan.
Syntyi armoton flaidis,
jätkät kierivät sekamelskana lattialla.
Onneksi toiset pääsisivät väliin.
Tilanne rauhoittui.
Haalaripukuiset skoudet ryntäsivät sisään.
- Mikäs täällä on hätänä?
Mä tervehdin vanhempaa kytistä:
- Terve, Antti!
- No, mitä Matti?
- Tilanne on hallinnassa.
Viekää toi tappelija kaappiin
oppimaan häviämään.
Ja he tekivät niin.
Sytytin viimeisen röökin
valomerkki päätti vihdoin urbaanin vaellukseni.
Dallasin kotiini
rakkaaseen Vallilaan.
Matin kotisivut:
http://personal.inet.fi/koti/matti.laitinen/