Tarina 60-luvun (-68) Kauppatorin matokaupustelusta.
Lähen faijan ja broidin kanssa blokkaamaan kastareita. Vodaa tulee alas. Ilta vaihtuu yöksi. Tänään on kastarit pinnassa.
Kolme jäbää, ämpärit vasemmissa ja fikkarit oikeissa handuissa lähestyy kohdetta, kirkon ympäröivää orapihlaja-aitaa. Faijan askel hidastuu, alamme hiipiä, kastarit tsennaa, kun tanner tömisee. Yökaste laskeutuu maahan, hyndet inisee korvien juurissa. Nyt ei oo mahista alkaa fragaa niiden kaa.
Dallaamme viistolinjassa toisiimme nähen. Fikkarit on pantu päälle. Mull on sellanen Intin fikkari, jolla voi lyysaa myös vihreetä tai punasta. Nyt suotimet on sivussa. Dallataan kyyryssä. Parin askelluksen jälkeen näen ekan: liian snadi, armahdan.
Sitten: ISO! Ton mä nappaan! Nyt on oltava skarppina. Siirrän valon vek kastarista, joka on puoliks tullu maan päälle nautiskelemaan yökasteesta. (On kai niillä välillä treffejäkin keskenään koska oon nähny, kun kastarit on kietoutunu toisiinsa solmuksi.) Ämpärini roikkuu vasemman handun ranteella ja lyysaan vasempaan handuuni joutuneen fikkarin kastariin. Sormet sumpussa oikea handuni on iskuun valmis. Ojentajalihakseni alkaa suoristua, sormeni on parin sentin päästä kastarista. On iskun aika!
Isken saaliiseeni. Sormeni upottavat kastarin sateen pehmittämään maahan. Olen sen kaulassa kiinni. Alkaa
raju skaba. Nyt ei pidä antaa periks.
Kastari panee kaikkensa peliin. Se on siirtänyt koko tikapuuhermostonsa peräosaansa ja ruvennu kiskoo itteään takas multaholeen. Kastari on hirveän stydi. Se ei välitä vaik menis poikki kiskomisesta. Pyörittelen sormenpäitäni kastarin kaulan ympärillä saadakseni siitä paremman painiotteen. Kastarin kanssa skabaaminen on tekniikkalaji. Kastari pitää väsyttää. Nyt saan hyvän puristusotteen ja studaan nostaa kastarin pääosan ilmaan. Nyt ei saa kiskoo, pitää venaa, että kastarin voimat menee maitohapoille.
Tovin päästä tsiigailen pitkää komeeta kastaria handussani. Tää on oikee kastarien kunkku! funtsin ja dilggaan saaliini ämpäriin, jossa on valmiiksi multaa ja vesiheinää. Vesiheinää ei saa ämpäristä unohtaa. Muuten kastarit alkavat döfata eikä niitä kukaan tsöpaa.
Skabaillessamme on tanner tömissy siinä määrin, että otan pari snadia askelta, suuntaan fikkarini seuraavan kohteeseen, josta ei näy kuin nuppi. Liian vaikea kohde.
Otan sut myöhemmin, kun rauhotut, funtsin ja lyysaan fikkarin toiselle sivulleni, jossa keskikokonen kastari nautiskeleekin yön kasteesta snaijaamatta aikeitani.
Pari timmee myöhemmi ämpärit puolillaan suuntaamme himaan. Huomiseks on luvattu sadetta. Hyvä niin. Kastarit tykkää vodasta. Ämpäreihin täytyy muistaa vaihtaa vesiheinä, että madot saa happea. Lauantaina päästään broidin kanssa blisaamaan kastareita Kauppikselle.
Kauppiksella tulee olla ajoissa. Hyvät mestat menee aina ekaks. Niin kuin nyt lauantaina. Yks kundi kykkii kolera-altaan toises päässä ja toinen toises päässä. Keskelle ei saa kukaan mennä blisaan. On kuulemma sääntö semmonen. Joudumme broidin kanssa kolera-altaan reunuksesta sivuun, sivuun hyvistä blisausmestoista. Broidi vanhempana kiroilee ja höpöttää jotain Kauppiksen mafiasta. Mulle sana on vieras, mutta yhistän sen noihin Kaivarista maseja blokanneisiin kundeihin.
Lauantaiaamuisin lähtevät Kaivarin hienostofrouvat pissittämään buudelidogejaan ja tulevat samalla tsöpaamaan kastareita. Niillä on varmaan fiinit huvilat Stadin saaristossa, funtsin. Tsiduilen, kun kaivarin mafiakundit näyttelee niille maseja. Eihän noi oo ees kastareita! tiirailen. Tommoset masit me jätetään broidin kanssa vielä kasvamaan.
Eräs frouva hiffaa meidät altaan reunalta. Tiedän, ettei maseja bamlaamalla blisata. Otan masin ja venytän sen täyteen mittaan rintakehäni eteen.
-Onko ne taatusti tuoreita, ne eivät saa haista! muistuttaa hienostofrouva.
-On ne! viime yönä poimittuja ja vesiruohokin on vaihdettu! vakuutan frouvalle.
-Noh! Mitä ne maksavat?
-Kymmenen penniä kappale! ehtii broidi kaupantekoon mukaan alkaen samalla käsissään koota leivosrasiaa laatikkomalliin.
-Noh! Jos minä ottaisin niitä kymmenen, mutta laittakaa sitä multaa ja heinää siihen mukaan.
-Kyllä täti! kuittaan niin hyvin kuin osaan.
Soolis alkaa skriinaa ja torielämä vilkastuu. Yhä useampi hiffaa myös virallisen matokaupan ulkopuolella kykkivät kundit ja ihastelevat kastareitamme. Suokin kastareille ei mikään vedä vertoja! Sen toteavat myös parhaimmilla mestoilla kykkineet mafiakundit.
-Hei kundit! Mistä te ootte noi masit blokannu! tulee toinen utelemaan.
-Suokista! Miten ni? vastaa broidi jääden monttu auki saamaan palautetta.
-Paljonks teill noit o? jatkuu utelu.
-Siin nelise sataa! toteaa broidi.
Mä oon hakenu yhen kunkkukastareista handujeni väliin. Yksilö kiemuroi sormieni ympärillä osoittaen tarmokkuuttaan, jota kaivarin maseilta ei löydy.
-Kakskymppiä saatte molemmista ämpäreistä yhteensä! toteaa äkisti mafiakundi.
-Ei myydä! vastaan broidille, joka ehtii omalla kommentillaan peliin:
-Kolmekymppiä!
-Kaksviis! tulee vastaus sekunnissa.
-Kolmekymppiä! on broidi päättänyt.
-Kakskaheksan! jatkaa mafiakundi kuuntelematta broidini vastausta, joka toistuu:
-Kolmekymppiä!
Mafiakundi palaa kaverinsa luo neuvottelemaan. Samalla jää meillekin aikaa keskinäiseen funtsimiseen.
-Myydään vaan kakskaheksalla, päästään vek! yritän taivuttaa broidiani.
-Ei myydä, jos eivät kolmee kymppiä maksa! on broidi päättänyt.
Samalla mafiakundi onkin jo edessämme kaivellen figoistaan ryppyisiä femman seteleitä ja kolikoita.
-Kaksyheksän! jatkuu kundin vääntö arvatenkin jo broidin vastauksen.
Kundi kaivaa figastaan viimeistään tiputtaen hugen kolera-altaaseen.
Se on kaksyheksän! viimeistelee mafiakundi.
-Heitä fyrkat tähän handuun! Siin on ämpärit! lopettaa broidi.
Riemuissamme hyppelemme kohti kauppahallia. Kakskytyheksän hugee! Meill ei oo ikinä ollu näin paljo fyrkkaa.
Broidi suuntaa Kauppahallin edessä olevalle kiskalle.
-Kent-aski! pyytää broidi saaden haavini ammottamaan.
-Kaks markkaa kuustoista penniä! odottaa kiskan kundi käsi ojollaan valkonen röökiaski toisessa handussa.
-Otak sä mitään? kyselee broidi multa.
-Pi-pi-pikku-Boston! saan änkytetyksi.
-Markka yksi penniä! kuittaa kiskan kundi.
Röökit hampaissa kovina kundeina dallailemme lautalle. Vetäsen bostonistani viimeiset henkarit.
-Venaa vähän... totean kiirehtivälle broidille.
- Noh! Mitä nyh!
Samassa sisuskaluni kääntyvät nurin.
Kauppiksen pysäköityjen bilikoiden välissä yökkäilen aamuiset smörgarit mukulakiville. Pultsarit tsiduilevat nuoren kundin hurjaa oloa. On alas vajonnut! varmaan ajattelevat. Kalpeana pääsen lauttaan. Istuminen helpottaa oloa mukavasti.
Himassa funtsimme, että päivää on viel jälellä gliffasti. Päästään skulaan futista. Mutt sitä ennen täytyy kyll safgaa parit smörgarit.
Julkaistu: Tsilari 2/2003:ssa. |