SLANGI.NET 2.0 / LUKEMISTO / H128PA.html / 19.8.2003
ARPEN PEKAN PAKINOITA
VAPPUAATTONA 1959
PUMMILLA SKURULLA JA DÖSÄLLÄ
KESÄPÄIVÄ SOMPASAARESSA
VAPPUAATTONA 1959
Oli yks kalsa vappuaatto 1959. Oltiin präijäämässä iltapäivällä pikkufiudeilla yhen pihakamun kanssa sen himassa. Se budjas Hämiksen puoleisessa rabassa neljännessä kerrokssa siten, että niillä oli partsi kartsalle päin. Oltiin niillä kahestaan sillä Juden mutsi ja faijja oli vielä duunissa ja pikkusysteri varmaan Ebenesserissä.
Jude oli saanut 10-vuotissynttärigiftiksi luftarin pari viikkoo aikaisemmin, mutta sen faijja oli kieltänyt tietysti lutkun käytön stadissa ja niin se oli viety klitsuun venttaa kesää ja landen snadeja fogeleita.
Bartsin dörtsi oli raollaan ja mä kuulin kun sporapysäkillä pidettiin kovaa mökää. Siinä yks fyllassa oleva, duunarin näkönen, gubbe yritti tsöpätä boltsia, mutta sillä ei ollut tarpeeksi fyrkkaa sellaiseen tosi buliin ”teekkariboltsiin”. Siinä ne flaidas ja kinasteli fyrkasta pitkään ja me tsiikattiin bartsilla tuleeko handelia vai ei. En muista kumpi idiksen ensin hokasi, mutta Jude hittasi nopeesti klitsun nykkelit ja haki luftarin ja skodelodjut klitsusta. Bartsin kaidetta kiersi joka sivulta sellanen harmaa teräsplootu mikä oli irti lattiasta kymmenisen senttiä tarjoten meille hyvän näkösuojan. Ei muuta kuin luftarin piippu raosta ulos ja tähtäämään poltseja. Koska Jude alko skagaamaan skotausta, mä otin siltä luftarin, tähtäsin ja painoin liipasinta sillä seurauksella että ylimpänä ollut bulein punainen boltsi sprängas. Ääni oli tosi upee ja kaiku kierteli pitkään korkeiden talojen välissä. Boltseja dilkannut kundi oli ihan häbnaatina ja jurrissa ollut rupes skriinaa sille, ett se oli sille ihan oikein ja että näin se duunariluokka kostaa kapitalistille monin konstein. Me Juden kanssa oltiin bartsin lattialla ohuena kuin imupaprut eikä hannattu edes tsiikata plootun välistä mitä kartsalla tapahtu.
No se jurrinen kundi dallas veks ilman boltsiaan, mut dilkkaaja jäi stondaamaan Hämikselle skurupysäkin kohalle ja ootteli aina sporasta poisjääviä ja yritti saada aikaseks handelia niiden kanssa.
Meitä rupes frysaamaan ja Jude ehdotti että hänkin haluaa skodata ainaskin yhden etten yksin pääsisi prassailee muille pitskun kundeille. Mä annoin luftarin sille, mut se skakasi niin paljon ett ei osunut ekoilla skodeilla edes niihin kaikkein skroideimpiinkaan. No lopulta lävähti ja taas dilkkaaja kirosi kartsalla huonoja boltsejaan kun ei tsennanut miksi ne sillai itsestään sprängaa.
Kaikki nastahan loppuu aikanaan ja niin käy aina jos ei osaa heivaa ajoissa. Kartsalle ilmesty nimittäin myös boltseja myyvä giltsi. Sillä ei ollut buleja yhtään ja niin mä yritinkin skodata snadin pupuboltsin. Meni se skode varmaan senkin läpi, mutta niin se meni varmaan kymmenen muunkin aiheuttaen tosi emäjysärin.
Tässä vaiheessa ilmeisesti joku muu kartsalla dallaaja oli hiffanut meidät ja ilmottanu sen boltsinmyyjälle. Se oli sit mennyt tsilarin juttusille ja hetken päästä oviklogu soi ja dörtsillä seisoi tsilari, boltsinmyyjä ja kaikki pitskun kundit öögat buleina.
Tsilari hiffas lutkun ja niin meitä, mua ja Judea, lähettiin niskasta kiikuttaen föraamaan kohti Pengiksen kyttistä. Jude rupes spiidaa ja rukoilee, ett nyt se kyllä delaa jos faijja saa tästä tietää. Eihän ne sitä sen spiidausta kuunnellu vaan ehjät boltsit sidottiin kyttiksen kaiteeseen ja meidät slepattiin ineen. Jepari kyttiksellä rupes skriinaa kun tsilari kerto koko stoorin ja sanoi että ootettas ny ihan lungina niin kauan että saadaan jomman kumman faijja tai mude kyttikselle. Klaarattais näin juttu ilman kuulustelupaprujen skrivausta. No Juden faijja oli joku pikkudirika ja se tulikin melkein heti meidän perässä, sillä juttuhan oli levinnyt korttelissa ja varmaan kaikki sen raban muijat oli ollut kertomassa stooria tapahtuneesta.
Juden faijja kaivo fikkasta niin paljon fyrkkaa, että musta niillä olis voinu tsöpata kaikkien dilkkaajien kaikki boltsit hela stadista. Jepari julisti tiskin takaa et näille pikkukriminaaleille pitäs antaa vähintään pari viikkoo hima-arestia kakkuna tollasesta. No himassa mutsit ja faijjat päätti karseen huudon ja kurituksen lopuksi ett me joudutaan hima-arestin sijaan slumpata jätepaprua niin kauan, ett kaikki boltseista bungatut fyrkat on palautettu Juden faijalle. Paprua sitten kerättiin ympäri Bärtsiä koko seuraava kesä sillä aikaa kun muut pitskun kundit oli tietty metskaamassa skitareita Sörkän rantsussa tai tsimmaamassa Elannon kesäsiirtolassa Sompiksessa.
Paprua saatiin lopulta niin paljon, ett keräyslafka anto kummalekin Stima -merkkiset ranneklokutkin palkinnoks. En enää voi muistaa määrää, mutta varmaan muutaman bulin kuorkin verran niitä sinne slumpattiin.
Paprun vastaanottajagubbe Agricolankartsalla, teknisen koulun kulmilla, tsiikas aina pitkään kun me roudattiin yhen kamun kesäduunista ”londatulla” tavarafillarilla hirvittäviä hivakoita paprua sen vaakaan punnittavaks. Se ei millään snaijjanut meidän poikkeuksellista ”keräysintoa”.
Eipä hotsittanut enää seuraavana vappuna boltsien skotailut luftarilla vaikka kundit sitä kuinka venttas.
Julkaistu Tsilari 1/2003:ssa.
PUMMILLA SKURULLA JA DÖSÄLLÄ
Meillä Sörkän snadeilla kundeilla oli fyrkkaa fikkan botnella aina niin hintsusti, että niitä ei kyllä tuhlattu skurubiljetteihin Sitähän pääsi aina yhden sporapysäkin välin ja parhaalla kakskin vaikka kaivelemalla fikkojaan ja flöittaamalla et just löytyy hynää kunhan sais handun veks taskusta. Rahastamuijat tsittas sieltä korkeelta pömpeliltä ja tsiikas vihasena et löytyyks sitä hynää vai ei. Ne tsennas tän juitsun ja yleensä sitä flygas veks seuraavalla pysäkillä. No ei siinä ruuhka-aikona mitään fittiä ollut, sillä Hämistä steissille päin sporiahan kulki muistaakseni ainaski ykkönen, seiska ja kuutonen ja ei muuta kuin seuraavaan sporaan ja taas sama fikkojen kaivelu käyntiin. Kurvin kohdalta Hakikseen pääsi muutamalla uloslemppauksella.
Ruuhka-aikoina, silloin kun spora oli täpötäys, kantsi koklata toista konstia. Ekaks vaikka niin, ett menit ineen ihan takimmaisesta dörtsistä ja stondasit jengin takana klyyvari ikkunasta ulos ja ihan kuin olisit stondannut siellä iät ja ajat. Yleensä rahastajamuija huuteli korokkeelta ”Ollako ny kaikki maksa siellä takasillalla? Te härrä siellä, onko teillä biletti?” Mun mielestä suuri osa rahastajista oli ruottinkielisiä tai sitten ne vaan diivas olevansa bättre folkkia.
Yks keino oli tosi iisi ja sitä piti käyttää silloin kun skurussa ei ollut tarpeeks jengiä ja olisit kuitenkin jääny poseen pummilla ajamisest eli sanomalla melkeen heti ”Nyt on kuulkaa rahastajatäti käynyt yllättävästi niin että pösö on unohtunut himaan ja et täytyykin jäädä pois seuraavalla ja kovasti nyt anteeks Teille!”. Ei ne skurua stoppanut yhden pikku kundin takia vaan sitä pääs aina yhen välin eteenpäin. Tota konstia ei voinut käyttää kovin montaa kertaa sillä nehän alko muistaa sun klyyvarin ja huonomuistisuuden aika pian. Yks konsti oli sujahtaa rahastajapömpelin alta niin ett se lihava akka nähny sua ollenkaan. Sit nopeesti sporan etuosaan stondaamaan jengin taakse. Sen aikasissa sporissa ei ollut keskidörtsejä joista tietty olis voinut yrittää vastavirtaan pysäkillä.
Sit kun me flyttattiin melkein landelle eli Hertsikan ja Mylliksen välimaastoon, kävin vielä puoli vuotta Aleksis Kiven skolea ja ne matkat tehtiin dösällä. Siihen aikaan niille koululaisille jotka asuivat yli kolmen kilsan päässä skolesta, annettiin stadin puolesta ns. koululaislippuja. Koska faijjan duunimatka meni skolen läheltä, pääsin sen bilikan kyydillä stadiin. Siitähän seuras se, että mulla rupes olee ylimääräisiä pilettejä dilkattavaksi frendeille. Ainoa ongelma oli se ett niitä ei saanu käyttää illalla yheksän jälkeen ja sillonhan niitä just olis tarvinnutkin kun käytiin skruudamassa perunatorilla ranskalaisii. Rahastaja hokas sen leiman ”koululaislippu” mikä oli duunattu siihen lipun päälle ja flygasit ulos tai pistit hynää oikeeseen slipariin. Siihen aikaan ei ollut mitään kuvallisia lippujuttuja vaan ope anto aina kuukauden hivakan yksittäisiä, erillisiä, pilettejä. Muutaman vuoden päästä ne muuttu 10-matkan slipareiksi mutta niissäkin stondas se ”koululaislippu” teksti.
Mikään ei oo niin stärä kun nuoret jäbät. Mehän hiffattiin et kun levittää tosi ohuen kerroksen steariinia tai väritöntä kynttilää sliparin leimauspintaan, niin sen voi pyyhkii kosteella veks. Ei muuta kuin snadisti räkää sormenpäähän ja kostutit leiman ja hieraisit sen farkun lahkeeseen ja leima oli lähtenyt haneen. Samaa kohtaa pysty käyttää ehkä viis kuus kertaa mut sitte siinä alko olee niin paljon suttua ett oli vaara jäädä poseen. Mehän se kyllä honattiin, mut yhet muut skloddit oli laittanut liikaa steariinia slipareihinsa ja rahastajan leimauskone oli murtanut sliparin pinnan ja se oli hiffanut juitsun. Se alko kyttää salaa et kuinka laajaa tää huijaus Hertsikan linjalla oli.
Siitähän sitten seuras jonkun viikon jälkeen se, että reksi ja joku liikennelaitoksen snadi dirika piti luennon meille kiinnijääneille nuorisorikollisille ja vakuuttivat kuinka snadeista pikku jutuista seuraa varkauksia, petoksia ja lopuksi tappoja ja murhia jos jatkatte samaan rataa. Pari timmeä tais tulla jälkkäriä tuosta jutusta ja enkä koskaan Skattalle kuitenkaan joutunut.
Julkaistu Tsilari 1/2003:ssa.
KESÄPÄIVÄ SOMPA-SAARESSA
1950 -luvun loppupuoli
Mun mutsi oli duunissa Elannon Hautauslafkassa ja siks me päästiin ilmaseks systerin kanssa Sompasaren kesäsiirtolaan. Mutsi saatto meidät aamuisin Elannon pääkonttorin dörtsille josta meidät vietiin sitten parijonossa Sörkän rantsussa olevaan botskiin ja sillä Sompikseen.
Botskirantsuun laski Bärtsistä buli viemäriputki just siihen lähelle ja vodassa tsimmas vaikka mitä skeidaa. Me pikkukundit ei bonjattu mitään kortsuista, mutta bulimmat kundit onki niitä tsepoilla kii ja sit ne roikotteli niitä ilmasssa rantsussa olevien pyykkärimuijien kauhuksi. Skeidavodassa tsimmas myös miljoonia skitareita ja lokit yritti skruudata niitä ja kaikkee mitä pinnalla kellu. Kaija josta Sompikseen lähdettiin oli aika snadi vedusta bygattu möljä ja se tosi doolissa kunnossa. Paras potski oli meidän mielestä MK 7 sillä se kulki kaikkein koviten. Sitä tsöras kliffa kuski ja joskus se anto meidän pikkukundien styyrata sitä ja saatiin laittaa snarat kiinni rantsussa pollareihin. MK 5:n kuski oli taas just sellanen niuho, ett se ei antanu edes stondata botskissa vaan piti sitata samalla sitsillä koko skiglauksen ajan. Se järkkäs mestat sillai että joka toinen oli gimma ja joka toinen kundi ja ei siinä sitten voinut mitenkään präijätä tai flaidata reissun aikana.
Sompiksessa vietettiin päivät tsimmaten ja metskaten. Matoja kaivettiin oudolle nöftaavasta lehdosta vanhalla spadalla. Tsimmausskolesta sain 25 m:n prenikankin joku kesä. Muistan myös että voitin Sompasaaren Olympialaisten ympärijuoksun sarjan ”pojat alle 5 vuotta”. Palkintona oli Tammen Kultainen- kirjasarjan bökkeri jonka sisäpuolelle on asia ikuistettu. Omat skidit on sen varmaan jo jonnekin slepannut, sillä en ole sitä enää himasta hitannut vuosiin.
Kaikkein korkeimmalla paikalla saaressa oli vanha, vedusta duunattu talo jonka torni oli niin doolissa kondiksessa et sinne ei saanu missään nimessä mennä. Sehän oli pikkukundeille kuin käsky ja siellä präijattiin aina kun ööga vähänkin vältti. Yhen Peran jalan alla joku vedu sitten prakas sillä seurauksella että verta tuli klabbista ihan sikana. Pera jouduttiin viemään rutsarilla rantsuun ja siellä venas brankkarin tsirra millä se tsörattiin Aurooraan. Pera prassaili muutaman päivän päästä taas saaressa ja raotti klabbin rättejä niille jotka hanas tsiikata miltä 16 tikkiä näyttää kun verta ei oltu edes vielä tvetattu veks. Mä en skakannut tsiikaa kun vielä nytkin tekee doolia kaikki tollanen.
Pera ei välittänyt lekurin ohjeista ruhjeen hoidossa vaan se sai ehkä sieltä Sörkan skeidarantsussa tsimmatessaan klesaan klabbiinsa sellasen pöpön et se joutu Auroraan moneks viikoks. Pitskulla sen systeri kerto kerran, ett siltä ehkä joudutaan soogaamaan koko klabbi polven kohalta veks. Meillä muilla kundeilla rupes ajatukset flygaa sillä samassa byggassa asu yks vanha gubbe jolta kranu oli vieny sodassa klabbin ja se aina fyllassa näytteli pihapenkillä veduklabbiaan ja niitä kiinnitysremmejä meille. Alettiin funtsia Peralle sellasta klabbia jossa olisi vaikka fillari blääkän kohdalla ja sillä pääsis ainaki sataa tai ainaskin kovempaa kun potkutselillä. Onneks se tuli kondikseen.
Pahinta Sompiksen kesämestassa oli safka. Se varmaan duunattiin etukäteen jossakin Elannon safkatehtaassa ja heivattiin meidän skidien kanssa samassa aamupotskissa saareen. Ne kait vaan lämmitti sitä siellä. Safka maistu aina ihan yhtä doolilta paitsi hernerokka ja pannarit torstaisin. Funtsikaa nyt vähän; puolikylmää tai ainaskin jäähtynyttä kesäkeittoa, jossa tsimmas herneenpalkoja, sipulinpalasia, kovia perunoita lehmän maidossa, olis pitäny kauhoa helttaan. Kaikkein eniten spytatti ne keltaset rasvarenkaat liemen pinnalla. Safka skruudattiin emalilautasilta jossa oli kolhujen aiheuttamia mustia laikkuja. Samanlaisista vihreäreunuksisista emalimukista juotiin lämmennyttä maitoa jossa tsimmas ällöjä kermalauttoja. Näkkärin päälle oli duunattu smörjää niin et se oli sulanut lämmössä siihen päälle. Jos et skruudannut niin omapahan oli asias ja varmaan ei tultu kyselee ett miks ei poikaparalle maistu tarjotut herkkusafkat. Piti sitata safkan kans pöydässä niin kauan kun lautanen oli tyhjä. Sitä sitten slepattiin jonnekin maahan tai veskiin kun ööga vältti. Niinpä joskus oli niin hirvee nälkä himaan tullessa ett ihan ekas skruudas kylmää hampparin tsiekuraa puoli kieppiä ja duunas pari ranskissmörgaria jotta öögiin sai edes jonkinlaisen näön takasin.
Nyt kun tsörailee Sompasaaren satamassa, ei millään tsennaa missä se saari oikein oli, sillä mesta on pelkää asfalttikenttää ja varastoja täynnä.
Julkaistu: Tsilari 2/2003:ssa.