SLANGI.NET 2.0 / LUKEMISTO / H4TK.html / 11.1.2004
KANTOKORVEN TAPSAN PAKINOITA
LEHTIKUNDIN KELJU TSÄKÄ
VEKAS OLI SÄRMÄÄ
ÄIJÄT FLAIDAS
OMAA FYRKKAA SKAFFAAMAS
KLAPIKEIKKA
ALEKSIS KIVEN SIIVELLÄ
PAAKELSIN PIHISTÄJÄ
SKRUUDATTII MAGAN TÄYDELT
SJUNGATTU ON ...
SISTA JOULU ENNEN SOTII
MUTSII MUISTELLES
KIUSAAMISTA SKOLESSA JA LITSKI MUUALLAKI
STADIN FRIIDU
SKOLEKIUSATTU
FUTIT DUUNISTA
JOULUTSUPPARI
LEHTIKUNDIN KELJU TSÄKÄ
Jo snadina kundina kolkytluvun lopus sitä joutu traisaa oman kortensa kekoon. Perhe meil oli buli: mutsi, faija, systeri ja kuus kundii. Suutarifaijan tseenit oli melko knaftit. Ei sillo saatu mitää lapslisii eikä muit semmosii toimeentulotukii. Mä dilkkasin sillo Hesarii. Me budjattii sillon vuokrakämpäs Aleksis Kivenkartsal, lähel Pasiksen skutsii. Hagiksessa, siin Arenan talos, oli mesta, mist lehdet tsökattii dilkattavaks. Mä olin sillo kolmetoistkesänen. Melko snadi ikäsekseni. Buli oli se lehtibosa, jota snadi kundi retuuti kylki vääränä dallatessaa Hagiksesta Porviksen ja Viipurinkartsan kulmille. Talvella oli snögee vilt ja pakkasta redisti. Mut ei tullu frysis, ku luudas byggasta toisee, rappusii ylös alas.
Ei ollu sillon buleissakaan stenubyggis hissei. Mitähä tän päivän sosiaaligimmat bamlais semmosest kakaraduunin väärinkäytöst? Vaik mitä siin olis sanomist. Kundi hoiti hommansa ja tseenas melko kliffasti. Nyt vanhana starana sitä itekseen skriinaten funtsaa: Kiva ku sillon snadinaki tuli treenattuu. On pysyny sklabbit ja kroppa kohtalaises kondikses näihi päivii. Kyl se tosin litski korpes silloin, ku mutsi viiden pintaan tökki ylös aamupimeeseen lehtii dilkkaaan. Piti keretä kaheksas skoleen. Mä oli sillon kuudennella luokalla Aleksis Kiven kansiksen aamuvuoros. Mut oli se sit taas tosi kliffaa, ku lehtikundi sai liksan duunist ja vei sen mutsille. Sain siit itselleni jonkun huggen.
Yks päivä sato märkää snögee. Mä dallasin Hagiksesta Porthaninmäkee ylös. Se täysinäinen lehtibose paino melko vilt. Kartsal oli jäinen mesta. Mun sklappi lipes. Mä flygasin turvalleni. Osa lehdist levis märkään snögeen. Muutenki potutti se aamuduuni. Nyt viel tää skeida tsäkä. Kyl kipunoi stydisti klopossa. Mut ei auttanut sliipaa markkinoil. Ei ku lehdet kartsalta takas boseen. Ja hammas purren eteenpäin. Duuni oli hoidettava.
Flemaril, ekas jakorapas mä tsittasin snadin aikaa ja funtsasin, et mitä nyt? Mä erottelin lehtii. Toho kuivat ja toho kosteet. Joulun alla jotku ihmiset stikkas snadin joulufyrkan lehdikundille. Postiluukus pilkotti kirjekuori. Siin luki: Lehdenjakajalle ... Siel oli kortti "Hyvää Joulua" ja litski kolikoit. Semmosel redille sakille piti tietenki dilkata kuiva lehti. Suhteitten piti pysyy kondikses. Mut entäs ne kosteet Hesarit. Niille tieteski, jotka ei ollu muistanu ees pelkällä joulukortilla. Jos lykkäis märän lehden noin vaa postiluukust, ni vois seuraavana aamuna saada fitin pläjäyksen päin pärstää aamukyttyräiselt gimmalt tai starbult. Sanoilla siis. Sit mä hiffasin kikan.
Mä tsiikasin ja kuuntelin postiluukust, oliks kämpäs folkkaa hereil. Jos oli, ni mä ringasin kloguu hiljaa. Ku dörtsi avattii, ni mä pokkasin hövelisti ja bamlasin litski surkein naamoin: - Anteeksi et häiritsen näin aikasin. Mut ku tää mun lehtilaukku on niin raskas ja tuola kadul oli jäinen mesta ... tota kohta. Mä liukastuin ja lehdet lens märkään lumeen. Oli litski vaikeet bamista oikeet kunnollist suomee. Dörtsin aukos stondaava gimma tai äijä mulkas mua ekaks äkäsenä. Sit niitten naamailme snadisti pehmeni, ku ne tsiikas mun snadii kroppaa, bulii lehtibosaa ja mun totista pärstää. - No, sattuuhan sitä yrittävälle. Älä siitä välitä. Äkkiihän tämä lehti kuivuu huoneen lämmös. Siihe stailii ne sano ja skriinaski snadisti.
Sit jossaan mestas jotku muijat käski mua venttaa hetki. Ne tsökas bulgin palan tai jonku karkin tai lasin limsaa. Kyl maistu gutalle. Ja sai sklabbit litski aikaa levätä. Pari äijää lykkäs mulle handuun huggen tai jotain snadii. Vähän ekstraliksaa yritteliäälle pikkukundille. Nii et se pärställeen flygaaminen Porthanin mäessä oli kiva keikka. Vaik se potutti stydisti sillon heti, ni kyi se sit jälkeenpäin skriinatti. Kävi oikeastaan liffa tsäkä.
VEKAS OLI SÄRMÄÄ
Satuttii samaan saumaan muutaman skloddi-ajan kaverin kans. Bamlattii niit näitä. Sit sliiras jutut kloppi-aikoihin. Budjattii sillon Aleksis Kiven- ja Viipurinkartsan leikkauksessa olevas puubyggakorttelis. Se eldas bulilt osalt Stadin pommituksis talvel -44. Mut ennen sotii se kortteli oli vänkä mesta pikkukundeille. Oli tilaa braijata. Siel oli kliffoi jemmamestoi rappusten alla ja klitsu halsseis. Välipitskui pidettii skapoi: luudattii, skutattii kuulaa. Välii braijattii peffistä ja jouduttii kuuntelee akkojen raakkumista, ku me muka karjuttii nii stydisti. Ja kun boltsi joskus flygas kuivumas olevien pyykkien sekaan. Näit touhui me funtsattii. Ja sitäki, et mihin se skloddiajan jengi on haihtunu vuosien menos. Jotku on delannu, joku singrannu Svärjeen tai skönelle. Joku flytannu muihin maisemiin Stadista.
Bamistii siit, et olis kliffa treffata niit porukan jätkii, jotka viel dallas Stadin kartsoi tai muit mestoi. Joten, ei ku hommiin. Skulattii puhelimil, kyseltii tutuilt kavereilt. Saatii läjään yli kymmenen hepun sakki. Joku hiffas kysyy: Mihinkähän Halosen Veka on häippässy? Deekiksel se on, ties joku. Oli nähty surkees kondikses jossain Alppilan kaltseil notkuvas ryyppyremmis.
Oltii broidin kans kuntolenkil Eltsussa. Siel välähti. Lufataas tonee Alppilan kaltseille. Kysytään niilt tenujätkilt. Joku vois tsennaa Vekan. Siin montus, mis enne oli Alppilan fettamäen alaosa, oli ny jotaan Stadin varastobyggii. Muutama hökkeli. Niitten välis oli snadisti tilaa, mis nytki oli sakkii. Joku goisas seinustalla, joku duunas sätkää. Putelia nostettii. Yks äijist oli litski syrjemmäs ja tsiikas meit. Funtsas kai, mitä kyttii tai jepareit oltii. Me morjestettii ja käytii härkää sarvist. Kysästii: - Tsennaks Halosen Vekaa? Onks näkyny tääl? Se häiskä raapi raakaamatont leukaansa, nii et jotaa pölyy tai muuta naamanahkast irronnutta flygas ilmas. Stydisti se döfas. Oli ollu ja bunkannu samois kledjuis pitkään. Se murahti meille: - Ei oo semmost äijää hogattu näis mestois. Meist tuntu, et se flöittas tai ei välittäny bamlaa meille. Se meinas painuu vegs. Me tajuttii, et oli touhuttu kepulisti. Piti petrata juttuu. - Hei, venttaa vähä. Kato ei täs mitää slurkkeja olla. Se Veka oli meiän skloddiajan kavereit. Budjattii samas byggas tuol viidenminuutin pyskyn laidas. Kato, me yritetää saada kasaan vanhaa kaverijengii. Olis kliffaa treffata ja bamlaa menneist. Litski semmost nostalgiaa, ku on stailina nykyää.
Me kundit bungattais Vekalle koko homma. Snadisti safkaa. Litski dokattavaa. Me tsökattais Veka taksilla ja taksi förais sen takas. Se kundi tsiikas meit siihe malliin, niinku me yritettäis jotain jekkuu. Sit se skriinas litski ovelasti ja tokas: - Ootteks te niit entisen Aho-korttelin heppui, niit ku oli vilt broidiksii? - Niithä ollaa, vastattii me. Kaveri pamautti: - Mä oon muute Halosen Veka! Me oltiin broidin kans öögat tapil. Siin ku tsiigattii Vekan partast naamaa, ni hiffattii jotain tuttuu eleis ja äänes. Sit rämähdettii redisti skriinaan. Veka hihkas: - Perhanan jätkät ... mites te snaijasitte tulla tsökaa mua täält tenuremmist.
Siit se homma sit järkkäänty. Sovittii et me tsökataa Veka täält taksilla perjantaina kuuden aikaan. Kledjuist ja semmosist ei tartte piittaa. Ollaaha tuttuu kundijengii. Siel meiän järkkäämäs kerhokämpäs sit aikanaan treffattii. Aluks litski varovasti tsiikattii toisiimme. Monet kundeist ei ollu sattunu tuleen nokakkain vuoskymmeniin. Aika oli jyrsiny skraadeja jokaseen pärstään. Mut parin paukun jälkeen kavereitten äänet, eleet ja jutut paljasti tutun jätkän. Oltii kirjavaa sakkii: firman darikasta pultsariin sun muuta redii duunarii ja virkaheppuu. Bamlattii olleist ja menneist, skriinattii vilt, sjungattii tuttui kipaleit. Nipa räppäs pianoo. Ja juttu flygas. Välillä skruudattii tsiekuraa, smörgarii sun muuta safkaa. Ja otettii snadeja palanpaineeks. Aikanaan Veka järkkäs yllätyksen. Litski skriinaten se bamlas: - Tattis vaa kundit, mut mä lähen täst litoon sinne Monttuun omaan jengiin. Kliffaa on ollu. Gutaa noi teiän safkat sun muut brenkut. On litski laimeit liemii niitten meiän stydimpien liekkipaukkujen siivel. Nii et tattis vaa viel.
Me lykättii pussiin lenkkitsiekuraa ja brenkkuputeli. Tokattii taksifyrkat Vekalle. Skriinattii ja rutistettii handuu. Sit Veka singras veks. Snadin aikaa me muut viel tsitattii ja bamlattii siel kerhokämpäs. Joku totes: - On se skoiji juttu. Noi raittiusjengit sun muut terveystaavit vänkää, et brenkku tuhoo nopeesti aivosolui. Mut ku kuunteli Vekan juttui, ni ei uskois. Vilt se on lotrannu tärpättien kans. Mut silti pää skulas liffasti. Muisti stärästi niit skloddiajan jekkui. Ja riitti tarinaa sen touhuist, lestinheitost, jepareist ja fongisreissujen kuvioist. Kyl se oli täs meiän jengitreffis tosi stydi väriläiskä?
ÄIJÄT FLAIDAS
Mä treffasin kartsalla Kaken, yhen kansiskaverin. Jotain siin bamlattii. Mä muistin eilis-illan skragismatsin Flemarilla, yhen kapakan edes. Se oli jännä skapa. Pitihä siit kertoo Kakelle. - Joo kato, Kake, eilen mä dallasin himaan Flemarii pitki. Siin meiän skolen lähel olevan kapakan dörtsin edes oli stydi hässäkkä. Oli huutoo ja kiroiluu. Tietysti mä tungin itteni siihen tsiikaan. Öölikuppilan portsari siin retuutti ulos dokus olevaa kundii. Se stara oli sen verran tuiskees, et oli tipauttanu olutklasarinsa kapakan lattialle. Säpinäks oli menny. Portsari komens äijää bungaan sen risaks menneen lasin ja lattian putsaamisen. Ja sit ulos kuppilasta. Portsari tarras sen äijän kraiveleihi ja traisas sen kartsalle. Se gubbe oli vanhempi stara, muttei mikää spurgu. Jotaan se öris siit poken retuuttamisest. Portsari oli jämtti ja tiuskas: -Suksi siit vaa puliikoimat kämpilles ja sassiin. Portsari tuuppas äijää litski turhan rivakasti. Se olis flygannu naamalleen, jos ei olis saanu tukee byggan seinäst.
Yks heppu, joka siin kartsal oli tsiikannu kärhämää, tokas ohimennen: - Tartteeks sitä nyt nuoren kaverin tönii vanhaa staraa noin stydisti. Portsarii tietty sapetti ekstra duuni. Se karjas sille sivulliselle kundille: - Mitä sä siin sekaannut mun hommiin. Ei ne sulle kuulu. Mut se heppu murahti vastaan: - Eihä se mulle kuulu, mut näkyy tommonen turha uho. Ku toi äijä sentää oli jo dallaamas veke. Portsari hiilty ja karjas: - Häippäse sä jätkä siit, ettei mun tartte antaa sullekki faartii. Joku kirosanaki siin flygas. Poke tempas povestaa kumisen pampunpätkän ja sohotti sillä hommaan sekaantunutta kundii. Tais litski tönästäki sil pamput. Et niinku menoks vaa! Heppu huitas handullaan pamppuu, et viittiks olla tökkimättä. No, flaidisha siit sit tuli. Portsari napautti vaaleetukkasta kaverii handuun. Tohon murskelin mestaan. Varmaan otti klesaa, ku sii oli vaan pusakka pääl. Oli syyslämmint. Heppu otti stärästi pari taka-askeit ja nosti handunsa bokraus-stailiin. Sehä oli sit selvää flaidista! Handut heilu, joku perkele sinkos, pamppu vilahti ja läjähti. Se vaalee pusakkakundi väisteli kliffasti. Siin melskees se tempas stydin laakin portsarin naamaan ja tarras siihe pamppuun. Se tempas siit nii rivakasti, et poke flygas kontolleen kartsalle. Sen ote irtos pampusta ja pamppu jäi flaidiskaverin handuun.
Sillo joku tsiikaajist hihkas, et jeparifiude on tuol tulos. Stärä jätkä se pusakkakundi. Ku se kuuli, et jepet oli tulos, ni se livahti ko kärppä veks mestalt. Pamppu oli ku viestikapula sen handus, ku se vendas kartsan kulmas Vaasikselle. Pollari ponkas fiudesta kyseleen, mikä hässäkkä siin oli menos. Portsari oli noussu kartsalta tolpilleen ja ärjäs, et joku saakelin jätkä oli käyny sen kimppuun. Porukka siin ympäril hörähti.
- Näkiks kukaa, mihin se meni, tiuskas jepari. Yks äijä hihkas, et tonne se luudas ja käänty Porvoonkartsalle. Joku toinen farbu tokas, et sehä painu Flernarii pitkin ja livahti noitten puubyggien pitskulle. Kukaa ei sanonu mitää Vaasikselle kääntymisest. Jotkut äijät siin skriinas ääneen. Skoiji juttu! Oliks se jotaan jeparikaunaa, piruilluu vai mitä? Tai kaverin jelppaamist vaa. Pollarifiude vendas turhaa Porvoonkartsalle. Ku mä kerroin Kakelle tätä juttuu, ni se niinku kateellisena murahti: - Kävi sul säkä, ku pääsit tsiikaa lähelt hyvää flaidista.
Seuraavan skolepäivän välkkäril Kake vinkkas mulle. Ei me mitää parempii kavereit oltu, ku oltii skolessaki eri luokil. Mut ny se halus bamlaa mulle jotaki. Mä jelppasin sitä alkuu. - Mitäs jäbä! mä tokasin. Kake vastas: - Ku mä eilen, meiän bamlaamisen jälkee siel kartsal, menin himaan, aloin duunaa skoleläkii, yht skrivausjuttuu. Mult katkes lyijy kynäst. Faijal on tsöken nurkas skope, mis se pitää kamojaa, skeglui ja semmosii muit. Se skope on lukos, ettei me kakrut skropattais sen duunikalui. Mä olin hiffannu, et faija piti sen skopen nykkelii jemmas yhen snadin taulun takan siin vieres. Mä funtsasin flöidaa kynän kunnon kondikseen faijan teräväl skeglul, et tulis kivaa skrivausjälkee. Mä olin sillon yksin himas. Ku mä siin pistin takas faijan skegluu, ni mä hiffasin jonku pitkän pakun kamojen takan. Siin oli ympärii sanomalehtee. Mä funtsasin, et siel on faijan piiloputeli. Se joskus jemmas semmosen, ku se oli ollu duunikavereitten kans dokaamas. Oli jättäny snadit lestin botneen krapulapaukuks. Mut ei se paku mikää brenkkulesti ollu. Mun oli pakko raottaa papruu ja tsiikaa. Siel oli kumipampun pätkä. Sillon mä muistin sen sun flaidisjutun. Sen vaaleetukkasen pusakkakundin. Mä snaijasin, et se oli ollu mun faija.
Kaken pärstä oli totinen, ku se oli bamlannu. Mut sen öögis oli semmonen kiilu, niinku se olis nähny faijansa stondaavan jonku skapan kultamitskumestas.
OMAA FYRKKAA SKAFFAAMAS
Snadin broidin, Nipan kans dallattii himakulmilt Tölikaan. Tsennattii mestat. Tölikas, jossain Temppelikartsan seuduil, mis budjas äveriämpää folkkaa, tseenas paremmin ku Sörkan ja Kallion lähikuimil. Oltii ennenki plisattu vappumerkkei, joulukorttei tai jotaa. Niit snadien kundien bisneksii, joil tseenas jonku lantin omaa fyrkkaa. Ne ku oli ite skaffattava jostaa.
Nyt oltii keräämäs varoi Kristikan poikatyön tukemiseks sillosella reikäkorttisysteemil. Ku joku stiggas huggen hyvään tarkotukseen, ni tökästiin reikäleima korttiin. Meille kundeille järkkäänty kymmenen prossaa eli tisika huggelta siit, mitä saatii kasaan. Meil oli omat juitsut, ku mentii jonku bulin byggan rappuun. Ei jääty samaan kerrokseen ringaan dörtsiklogua. Me oli funtsattu, et ku snadi kundi yksinään stondas ovenraos ja hövelisti pokaten esitti "Olkaa hyvä ja tukekaa NMKY:n poikatyötä", ni se vetos vilt paremmin, ku jos siin olis ollu pari kloppii.
Jotku vanhemmat gimmat oli parhait. Semmosii mutsi- tai mummotyyppei. Yksinäinen snadi kundi, ressukka, oli pantu dallaan rappui ylös ja alas. Niitten rinnuksis läilähti jotain hempeet. Ja homma hoitu kliffasti. Joskus sai limsalasin ja pulkin palan parin lantin lisukkeeks. Sit välillä oli joku tuikeepärstänen, nutturapää akka, jolla ei elämäs ollu skulannu oikee kliffasti. Se kivahti vaa et kerjääminen ja kaupustelu portaassa on kielletty. Dörtsi kolahti kii tylysti.
Joskus oli taas nuorempi stara, joka snadisti skriinaten kaivo fikkasta huggen pari tokasten: Täytyyhä sitä jelpata nuorta bisneskundin alkuu. Homma hoitu rentsusti. Kilahti tukee Kristikalle ja snadit provikat meille. Monenmoist folkkaa ilmesty dörtsin rakosiin, ku ringas oviklogui. Se oli niinku metskillä olis ollu. Joskus tärppäs, joskus ei.
Meil oli broidin kans semmonen duunijako, et toinen alko rapan viimesest kerroksest alaspäin ja toinen alhaalt ylös. Et oltii niinku yksin siin keräyshommas. Jossain puolesvälis rappuu sit treffattii ja tsiikattii, mitä handuun oli saatu. Sit painuttii seuraavan byggan rappuun.
Mä tulin alas omalt rundilt. Kuulin Nipan ringaavan jonkun ovikloguu. Stondasin hiljaa, ettei mua hogattais. Dörtsi aukes ja Nipa vinkattii sisään. Mä jäin tsittaan ja leputtaan sklappei. Me oli tänään dallattu aika vilt skolepäivän jatkoks. Aika kauan mä venttasin. Sitä mä funtsasin, et Nipa oli osunu vänkään mestaan. Siel oli kait joku vanhempi gimma. Se kait tarjoo jotain snadii skruudattavaa. Mehuu ja ranskanleipäsmörgarii tai jotaa.
Mul oli snadisti jano ja maga mourus safkaa. Homma meni viel dorkemmaks, ku funtsasin, mitä broidi tuol tunki naamaansa. Mä tein rentsun vedon. Mä menin siihen Nipan mestan dörtsille ja ringasin kloguu. Mä niinku vaa tsökasin snadii broidii. Jos vaik mutki käskettäis sisään skruudaan jotain gutaa. Niin mä funtsasin. Sit dörtsi aukes ja siin stondas äijä joka tsiikas mua kiukkunen miini pärstäs. Se tiuskas, et mitäs sinä? Mä olin ihan hölmönä. Änkytin: - Mä tota, ku mä oon ventannu mun snadii tota pikkuveljee, ku se kai tuli tänne. Nipa oli kuullu mun äänen ja tuli siihe eteisee. Siin oli litski dorka tilanne. Mut onneks Nipa tokas sille staralle: - Toi on mun broidi. Meiän tarttee ny lähtee himaan. Nii et kiitos ja näkemiin. Pärstä kireenä se äijä vetas dörtsinsä kii.
Ku me sit dallattii siit himaan päin, ni Nipa bamlas: - Oli se litski kumma gubbe. Snygit kledjut. Kraga kaulas. Se piti handuaan mun harteil, ku föras mua sisään. Koko se kämppä döfas niinku jotku gimmat semmoselt imelält. Se kysy mun asiaa. Se lykkäs mulle femman, ku mä bamlasin huggen ruuduist. Sit se kysy, joisiks mä jotain limsaa tai mehuu. Sen staran ääni oli semmonen pehmee ja se puhu fiinisti, niinku joku herra radios. Se uteli, ooks mä kova urheileen ku mul on sen sortin kroppa. Se koitti mun muskelii ja totes, et siit huomaa, et mä treenaan jumppaa. Mä olin dokannu jo koko limsapullon ja skruudannu keksei ja vastaillu sen äijän kysymyksiin. Mä tiesin, et sä venttaat mua. Mä sanoin sille staralle, et mun tarttee lähtee himaan, ku mua ventataa. Se farbu niinku esteli mua. Se kysy, et mahtuuks siihe keräyskorttiin viel monta reikäleimaa. Siin oli enää vajaa kymmenen mestaa. Se äijä lykkäs mulle kympin ja totes: - Nyt sun ei enää tarvi juosta ovelta ovelle. Se stondas mun vieres ja puristi mua hartiast. Just silloin sä, Nipa, ringasit ovikloguu. Pääsin lähteen. Mut niinku hogasit, se äijä oli kiukkunen, ku se kolautti dötsin kii.
Me snadisti skriinattii, et kaikenlaist folkkaa sitä treffaa, ku on reissus. Bamlattii, et me tseenattii aika kivasti. Provikoit oli tulos melko vilt. Nii et tää oli ollu kliffa päivä.
20.8.2001
KLAPIKEIKKA
Mä olin tulossa skolesta. Dallasin meiän korttelin pitkää pitskuu. Frysasin litski, ku oli syksy ja kalsa keli. Nälkäki kurni magas. Piti päästä himaan nopeesti. Se meiän puubygga oli semmonen pitkä pötkö. Jokasel perheel oli oma snadi rappu. Gamla Lemisen akka stondas omalla rapallaan. Se heilautti handuaan mulle siihen stailiin, et tules kloppi tänne. Muo potutti, ku piti mennä kuuntelee, mitä se muija bamlais. Maris tietenki, et me snadit kollit oltais välipitskulla braiates futattu skeidanen boltsi sen kuivumas olleisiin kledjuihin. Tai jotaan sellast. Mut ei. Se selitti hövelisti. - Mun mies on kovas kuumees. Se ei nyt voi mennä heittämään klapeja kellariin tuonne kadulle. Ne on kipattu sinne. Voisitko sinä tulla auttamaan? Mitäs mä siihe muuta, ku et voinha mä tulla. Välähti klopos, et täs vois tseenata snadisti jotain. No. Mä käväisin himas, stiggasin skolerepun veks. Skruudasin litski ja painuin duuniin. Siin meiän byggan Aleksis Kivenkartsan puolel oli snadi luukku, mist halot tai klapit stikatii kiitsuun. Jokasel perheel oli oma keltsu ja ite piti järkkää omat vedut, ku oli puuhella ja klapilämmitys.
Siin mä sit stiggasin klapei faartilla. Hiki rupes flygaa, vaik blosas redisti. Hiffasin, et Lemisen gimma tsiikas fönaristaan, miten mun duuni suju. Rinkisen Tane, yks korttelin kundeista tulla tupsahti siihe mestalle ja tokas mulle. Katos jätkä, ku busaa tosi rivakasti. Mä murahdin vaa. - Joo pitää täs vähä jelpata tota Lemisen muijaa. Sen äijä goisaa klesana. Se ei voi tulla stiggaa näit klapei. Mä olin snadisti äimänä, ku se Tane bamlas. - Mä voin jeesaa suo, ku täs ei muutakaa touhuu oo. No, mä funtsasin, et Tane on redi jätkä, ku tuli mun hanslankariks. Vaik eihä siin enää paljo duunii ollu, ku mä olin jo puolet klapeist stigannu klitsuun. Sit mä hogasin, et Lemisen akka tsiikas taas, mis jamas mun homma on. Mä tönäsin Tanen veke siit luukult ja aloin ite paiskii niit klapei. Pitihä Lemiskän nähä, et se olin mä, joka sen homman hoidan. Pian ne loputki klapit oli stigattu. Lykkäsin klitsun luukun kii. Vähä aikaa me siin stondattiin, ku Lemisen muija tulla taapersi paksuine kinttuineen. Sil oli hymy pärstäs.
Se kiitteli ja sit se lykkäs meille handuun bulit korvarit ja huggen lantin kummalekki. Mua snadisti sieppas, ku Taneki sai saman ku mä. Sehä oli ollu hommis vilt vähemmän. Pamahti seki klopoon, et Tane oli hiffannu kivan mestan tseenata suht helpolla jotaan gutaa siin mun siivel. Se oli mones mestas stärä jätkä. Vaik oliha se toisaalta kliffa, et mä olin niinku järkänny Tanelleki bulkin ja huggen. Sehä vois joskus bungata sen jollain taval takas. Sit me skruudattii korvarii ja dallattii Brahiksen kentsulle tsiikaan, jos siel olis tuttuu jengii skulaamas poltsii. Siel oli vaan jotain Josafatin ja Hesarin sakkii. Ei viititty tunkee messiin, ku oli vierast jengii. Nälkä rupes kurnii. Eihä yhest korvarist paljoo puhtii piisannu. Oliha huhkittu niitten klapien kans ja sen jälkee dallattu melko vilt. Tultii Viipurinkartsan alkuun, mist se meiän himakortteli alko. Tanella sytytti ja se bamlas. - Hei, meillähä on fyrkkaa. Mennään slumppaa murustötteröt tuolt talon leipomost. Ja se on sit menoo, kurisi tyhjä maga. Ku saatais semmonen satsi, mis oli vilt leivarin jämii ja risasii pipareit eikä paljooka tavallisen pullan paloi.
Paakari Pulliainen oli ite tiskin takana.
- Mitäs pojat? se kysäs ja tsiikas meit yli prilliensä. - Murustötteröt, tokastii me ja lykättii hugget tiskiin. Tötteröt handus tsiikattii,mimmonen satsi oli saatu niin itelle ku kaverille. Must näytti, et mun tötterös oli enempi kamaa. Niin tais hiffaa Taneki. Sen pärstäs oli hapan miini. Tanel oli usein stailina, et se sanoo pamautti suoraan, mitä se jostaan jutust funtsas. Niin nytki. Se töksäytti. - Mul on vähemmän, ku tolla. Se tsiikas mun tötteröö ja sit Paakari-Pulliaist suoraan naamaan. Kai se funtsas, et leipuri lykkäis sille litski lisää siit jämälaudalt. Pulliaisen pärstä oli totinen, ku se tsiikas Tanee ja murahti. - Pitääkös mun ottaa vähä pois tosta sun kaveris töttöröstä,että teillä olis jämttisti yhtä paljo. - Emmä ny sitä meinannu, ynisi Tane. Se ei jänänny tsiikaa Pulliaista öögiin. Pullilainen otti handuunsa muruslaudalla olleen kauhan ja koukkas siihe vähä kamaa. Tanen naaman ilme pehmeni. Lisuketta oli tulossa! Mulla pamahti monttu auki, ku se paakari tiputti litski lisää murusii mun tötteröön. Pulliainen tsiikas Tanen hölmöö ilmettä ja bamlas. - Ei sitä sais kadehtii kaverii, jos se sattuisi saamaan pikkuriikkisen jotain enemmän. Kateus on ruma asia.
Mua nauratti Pulliaisen saarna. Mut koitin pitää pärstäni totisena. Kerkesin funtsaa, et kyl Tanee siepas nyt fitisti. Mut mitäs meni aukoon päätään. Siin me Tanen kans stondattiin ku tikku skeidas. Se oli kenkku mesta.
Mut yks korttelin gimmoist tyrkkäs just sillon leipomon dörstsin auki. Paakari Pulliainen kippas siin murukauhas olleet rippeet Tanen tötteröön ja totes lepposel staililla. - Ottakaa pojat opiksenne!
Mitäs me muuta, ku murahdettii kiitos ja singrattii ulos. Dallattii Porviksen- ja Viipurinkartsan snadiin puistoon. Tsitattii penkillä ja mutusteltii niit murusii. Mä tokasin sriinaten Tanelle: - Oli se se toisaalt kliffa kikka, ku sä soitit suutas siel leipomos, saatiin tavallista bulimmat satsit näit murusii.
27.10.2002
ALEKSIS KIVEN SIIVELLÄ
Mä olin tsöpaamas liparit Kansallisteatterin iltanäytökseen. Ku tulin ulos teatterin dörtsistä, syksyinen hiivari blosas kalsasti yli torin. Pysähdyin Aleksis Kiven patsaalle. Taas kerran. Siin Sanan-Mestari tsittas tutus asennos funtsaten mitä lie. Mä stondasin siin tovin. Se niinku katto mua suoraa silmiin. Mä totesin itekseni snadisti skriinaten:
- Siit on yli kuuskyt vuotta, ku me kaks kraatarin kakaraa treffattii ekan kerran. Sillon mä, kloppi, stikkasin sua lumipoltsilla naamaan. Se oli Aleksis Kiven- ja Kotkankartsan kulmas. Siel oli valimo, mis tota sun patsasta duunattii. Sä tsittasit sen valimon pitskulla. Me snadit kundit pommitettii sua joskus lumppareilla. Se oli stärä jätkä, joka sai osuun sua pärstään.
Muistin siin, et koht on taas Aleksis Kiven päivä, lokakuun kymmenes. Ilmankos blosas niin kalsasti. Funtsasin, et voisin skrivaa jotaan snadii Aleksis Kivee liippaavaa juttuu.
Meiän perhe budjas kolkytluvul Aleksis Kiven kartsal sen valimon viereises puutalokorttelis. Meit oli seittämän kakaraa, kuus kundii ja systäri. Ku mutsi ja faija lähti joskus kylään treffaan sukulaisia, oltiin me kakrut tohkeissaan, ku saatii jäädä himaan touhuun omiamme, millon mitäki. Joku hiffas, et aletaa taas braijaa seittämää veljestä. Brotaamisen ja halkoflaidiksen sijasta me skapattii turnajaisis ja kukkotappelus. Ritari tsittas hevosen reppuseläs ja yritti tiputtaa toista turnajaisparii maahan. Kukkotappelus hypättii yhel sklappil handut ristis rinnalla ja yritettii guffaa taistelukaverii veke yhdelt jalalt, tai nurin. Sit ku ei enää jaksettu tai viittitty tönii toisiimme hikimärkinä, riehaannuttii sjungaan, kovaa ja korkeelt. Vedettii täysillä, et:
Kiljukoon nyt kaikkein kaula
koska mieli virren laulaa
voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin otavassa
poikia on Jukolassa,
laiskanpuiskeita jallii. jne.
Sjungattii sen verran reteesti, et naapurin äijä ei saanu goisattuu iltanokosii. Se jyskytti seinää, nii et tapetit lepatti. Me oltiin snadi hetki hiljaa. Sit skriinattii, et meneeks gubbe narisee mutsille. Eikä me siin muut, ku oli litski treenattu sjungaamist, et osattais sit skolessa.
Aleksis Kiven uus kansaskole valmistu v. 1934 siin Braahiksen kentsun vieres olevalle kaltsille. Mäkin olin ekojen oppilaitten porukas. Se skole oli tosi komee ja buli bygga. Varsinki ku oltii käyty esa smobiga Pääskylänrinteen snadissa, gamlas puubyggas. Ylemmil luokil aikanaan jouduttii tankkaan ulkoo mm. Aleksis Kiven Seittämää Veljestä. Mä olin jo aiemmin vanhempien broidien messis tullu tutuks niitten Jukolan kundien toilausten kanss. Oltiiha braijattu niitten temmellystä lmpivaaras. Kyi toisii kundei sapetti se Seittämän Veljeksen ulkoopänttääminen. Mä tykkäsin leesaa niit tarinoit. Ja ku mä redisti osasin niit, ni mä melkee ku snadisti leuhkana la- telin niit skoletunnil. Maikkaki snadisti kehas ja sehä kliffasti lääppäs sisuksis. Niin mä sitte skolen juhlis jouduin vetään jonku broidiksen roolii, ku näyteltii sitä Seitsämää Veljestä.
Aleksis Kiven kartsa, siin meiän himakorttelin kohdal sillon kolkytluvul, oli levee hiekkaplaani. Sillon liikenne oli melko snadii. Joku tolppafoordi skujas ohi sillon tällöin. Tai lnkoonkartsan vossikka kolkutteli ohi. Kuormurikuski töräytti kiukkusena ääniräikkää, ku me snadit kundit ei hiffattu innoissamme väistää sen fiudee. Me korttelin pikkuhäiskät ei stikattu kurraa siin kartsal niinku Jukolan broidikset. Mut me futattii poltsii ja metakka oli takuulla yhtä stydii ku niil Jukolan jukuripää hepuil.
Ku mä siin Aleksis Kiven patsaal stondasin ja funtsasin menneit, ni kallos livahti aatos. Mä olin vilt velkaa Aleksis Kivelle. Se on osaltaan förannu mut snaijaan, et kirjojen pluggaamises on särmää, et mutsinkieles on kliffoi vivahteit ja muuta krouviiki värikkyyttä. Aleksis Kivi on tavallaan guffannu mua, sillon snadina kundina, nouseen porukan eteen bamlaamaan, saamaan sitä kokemust. Siit on ollu myöhemmin vilt hyötyy arjen duuneis.
Ku mä lähin siit patsaalt veks, nii ne Aleksis Kivee liipanneet funtsaukset rundas mun klopos nii redisti, et mä tohkeissani sanoin fiudessa taksisuharille: - Aleksis Kivenkatu 48. Se oli mesta, mis me budjattii sillon, ku mä olin snadi kundi. Mä olin kuitenki nyt menos himaan Ruskeesuolle.
PAAKELSIN PIHISTÄJÄ
Mä tsittasin meiän klitsussa ja leesasin läkii. Syksy oli alkanu ja skole. Piti oppii ulkoo yks Kalevalan pätkä. Meil oli himas vaa snadi tsöke ja yks huone. Meit budjas siin mutsi, faija ja seittämän kakaraa. Ei ollu oikee mestaa mis leesaa rauhas. Piisas siin vilskettä sen verran. Ykskerroksisen puubyggan keltsus oli snadi luukku halkojen sisäänstikkaamista varte. Siit tuli sen verran valoo, et kivasti näki leesaa. Siin kesken kaiken flygas Masa-broidi kellaridörtsistä sisään. Se huohotti, ku oli luudannu rajusti. Sen handus oli jotaan mössöö.
- Mitä sä oikeen touhuut, kysäsin mä. Masa veti henkee pari laakii ennenku sai bamlattuu: -Kato, mä olin tulos himaan välipitskun kautta. Sähä tiet sen Pullapulliaisen snadin leipomon takadörtsin, siin välipitskun alussa. Se oli auki ja siin oli pellillä jäähtymäs fibelileivoksii. Ne döfas kliffasti. Emmä kerinny funtsaa oikee mitää, ku tempasin siit pari leivarii ja luudasin minkä sklappeista irti sain, ettei Pullapulliainen hogais mua. Täs ne leivarit on.
Masa näytti handuaan, mis ne pari paakeisii oli lyttääntyneenä. - Ota sä tää toinen, tokas Masa ja lykkäs mössöleivarin mun nokkani eteen. Tietenki mä otin. Vadu vaa valu suussa. Siin me snadisti skriinaten skruudattii makeeta mössöö. Kyl maistu kliffalle. Ei meiän himas leivoksia ja semmosii saatu. Bulin duunariperheen fyrkat meni tavallisiin arkisapuskoihin. Tsitattii siin maiskutellen ja lopuks nuoltiin näpit putsiks. Painuttii sit himaan.
- Missäs sitä on luuhattu, murahti mutsi litski äkäsenä.- Täs on mulla pyykkipäivä. Tarttisin vähän kanto-apuu. Mattoi ja muut pyykkii vietävä pesutupaan. Kumpi lähtee? Masa tsiikas mua sil silmäl, et se oli mun hugi. Olinha mä saanu silt baislarin. Niin mä mutsin kans dallasin välipitskuu, toises handus pyykkikorin hantaaki ja kainalos mattokäärö. Pesutupa oli sen leipomon vieres kulman takana kivijalkakerrokses. Paakari-Pulliainen stondas putiikkinsa takadörtsillä. Se tsiikas meit, ku oltiin sen kohal. Se murahti:
- Kuulkaas hyvä rouva. Koittakaa opettaa tolle klopillenne, ettei se käy varastamassa leivoksia, jotka on pantu jäähtymään tähän takaovelle. Mä stondasin monttu auki. Mut sitte läjähti stydi litsari mun korvalle. Mutsi oli räväkkä muija. Kovia kokenu mattomytty flygas mun kainalosta pitskunurmelle. Mutsi tsiikas tiukasti blösöö leipurii. Näytti, et kyl täs kuria kakaroille opetetaa. Mä yritin änkyttää, et en mä mitää ... Mut mutsi jyrähti:
- Suus kii. Nosta ne matot ja pesutupaan. Siel en yrittänykkää selittää mitää. Mutsilla oli semmonen ilme pärstäs. Se murahti vaa: - Pistä nematot siihe betoni-altaaseen ja painu hakeen klapeja muuripadan alle.
Mä lähin liukkaasti. Kyräsin synkkänä Pullapaakarille, ku se oli puhunu skeidaa musta. Mutsille, ku se oli lintannu korvalle tseenaamatta tilannetta. Litski Masalleki, ku se oli tavallaan järkänny mut tähä liriin.
Hain klapit klitsusta. Mutsilla tais olla litski kelju olo, ku se oli lintannu mua nii rajusti. Ja ku se ties, ettei meill leivoksia kakaroille slumbattu. - Ota opikses ja painu lukeen läksyjäs, komens mutsi. Ku mä siin dallasin välipitskuu himaan päin, ni mä hiffasin: mutsi ompeli ite kledjuja meille kakruille. Meil oli Masan kans samast kankaast duunatut pusakat. Me oltii melkee samankokosii ja -ikäsii klanipääkoppei. Se paakari perhana oli nähny ja luullu mua Masaks. Fitisti kouri mun sisuksis.
Mä en menny himaan. Mä viis veisasin skoleläkist. Mä halusin murjottaa yksin. Dallasin veks korttelin pitskupiirist. Masa tuli mua vastaa Porvoonkartsalla. - Mitäs jätkä kyrää, niinku turpiin saanu? kysäs Masa melkee ku litski virnuillen. Sekin siin viel. Imasin räkätipan nenääni, vedin henkee ja bamlasin, mitä oli sattunu. - Voi jumakaut! tokas Masa. - Se saakelin äijä näki mut sillon. Skeida säkä. Sit Masa pärstä totisena kysäs: - Mitäs mutsi sano, ku sä kerroit? Mä olin snadin hetken hiljaa, ennenku vastasin. - En mä mitää bamlannu. Mä yritin sanoo sille, etten mä ... mut mutsi karjas siin Pulliaisen pärstän edes vaa, et suus kii, äläkä selittele mitää. Mä siin purin hammast ja nieleksin itkuu, ku ronttasin niit pyykkei pesutupaan. Enkä mä sitte myöhemmin viittiny selitellä. Litsari oli jo saatu. Nii, ja mutsil olis ollu kelju olo, ku se oli syytönt läimäyttäny. Sit sen olis ollu niinku pakko käydä sun kraiveliis.
Painuttii Masan kans himaan. Mutsi tsiikas mua tiukasti, pyyhkäs hikee otsaltaa. Mä luulin, et se linttaa taas. Mut jotenki niinku väsyneenä se lykkäs mun handuun pari markkaa. Se käski mun mennä maksaan ne leivarit ja pyytään anteeks. Mä otin fyrkat ja lähin. Masa oli jo ennen sitä livahtanu ulos. Se venttas mua nurkan takana. Tsiikas mua ja tokas: - Stikkaa mulle ne fyrkat. Painutaa porukas. Mä voin bamlaa ja antaa ne hugget. Nii ja mutista jotaan niinku anteeks.
Pulliaisen äijä tsiikas meit, ku me oltii meikee ku kaksoset. Ei ollu helppo duuni Masalle bamlaa ja varsinkin mutista se anteeks. Pulliainen otti fyrkat ja käski venttaa vähä aikaa. Se tuli ja lykkäs meille paprutötteröt. Niis oli leivareitten paloi, risoi pipareit ja muit pullan jämii. Niithä kakarat kävi slumbbaamas. Se stara tsiikas meit. Ei bamlannu muut, ku et näkemii. Mut sii oli kliffa ilme naamas. Niinku ettei meiän tartte skagaa, ku mutsi pistää tsöpaan jotaan täält leipomost. Kiitettii ja painuttii ulos skruudaan niit murusii. Kyl maistu gutalta. Oli kliffa olo. Sit Masa bamlas: - Mä blisasin eilen muutaman mun niist erikoisist fritsuist Hakasen Vekalle. Seki kerää postimerkkei. Mä sain melkee kaks huggee. Mul on ennestää fimtsika jemmas. Lykkää pari markkaa mutsille, niinku omias. Sano, et Pulliainen sai omansa ja anteeks on pyydetty. Tai jos haluut, ni mä voin ite antaa ne fyrkat mutsille ja bamlaa, niinku tää leivarijuttu oikeesti on. Mä en saanu sanottuu Masalle mitää, ku pala puristi mun kurkkuu.
9.9.2002
SKRUUDATTII MAGAN TÄYDELT
Skruudattii magan täydelt Tsitattiin Kalen kans Alppilan kaltseil. Sinne oli dallattu skolenjälkee, kuensin oli stikattu skolereppu himaan. Sanottii himas, et ei ny keretä skruudaa, ku on kiire Braahikselle skulaa futist. Ei menty Braahikselle. Slumpattii yhtja tois gutaa skruudattavaa ja kletrattii tuttuun kaltsijemmaan Alppilas.
Oli kliffa alkusyksyn päivä. Suulperi skriinas, blosas sen verran, et keltasii lehtii flygas ku fogeleit. Ja me kundit skruudattii. Nälkähä meil oli skolenjäl- kee. Sapuskat oli gutaa. Oli slumpattu mitä mieleen tuli. Oli punast limsaa, korvapuustei, nakkei, sukuu, lakupötköi, joku bantsuja röökiija stidejä. Kyll oli gutaa ahmia mielin määrin semmost, mitä meikäläiset snadit kundit harvoin sai.
Jutsku oli tää, niin Kale sen mulle bamlas. Se oli ollu yksin himas, ku sen faija oli tullu duunist. Faija oli snadisti dokus. Se oli kavereitten kans saanu jonku urakan botnet, liksan lisäks. Sitä ne oli fiirannu. Kalen faija oli stikan- nu työkamppeet niskastaa ja tvettas itteää emalivadis tiskipöydän. Kale tsittas tsöken pöydän vieres ja duunas skoleläkii. Faija kuivas naamaansa ja dallas kamarin puolelle. Siilon Kale hogas, et faija oli stikanny lompsansa tuolille kledjujen viereen. Lompakost irvisti buli tukko seteleit. Pikkupiru tinttas yllättäen. Kale ei kerinny funtsaa mittaa, ku nappas yhen setelin itelleen ja tsiikas sit tiukasti skoleduunei. Faija veti niskaansa puhtaat kledjutja teki lähtöö, otti lompakon tuolilt ja tokas:
- Sa mutsille, et mä menin duunikavereitten kans jutteleen uudest urakast. No, kaljalle se tietty painu, faartis ku oli. Niin oli Kalen handuun tarttunu satanen. Buli fyrkka siihen aikaan. Ainaski meille skloddeille. Sitähä me täs pantiin sileeks, skruudaten magan täydelt. Lopuks vetäs Kale esiin röökit ja stidit. Se imas reteesti posket lommollaan, niinku olis ollu garmla stara siin hommas. Mun oli niinku pakko ottaa rööki. Mut touhu meni rykimiseks. En ollu tottunu röökaan.
Litski hintsu oli olo ku siit dallattii himaan. Maga mourus. Se semmonen omatunto nakutti klopoo ku tikka. Fitti ilta himas. Painuin goisii heti, ku meiän kundien yhteispritsi tsöken nurkas öpnattii. Liika mikä liikaa. Jos oli maga mourunnu klesasti illal, ni yöllä se oli lentoo. Just kerkesin pinkasta pystyy ja toraa naamani tiskipöydän vieres stondaavaan laskiämpäriin, ku päiväl skruudatut safkat flygas. Osa loiskahti tiskipöydän kylkeen. Mutsi ryysas kamarist tsiikaan. - Ei täs mitää, yritin mä änkyttää, maha vaan on litski klesa. Hörppäsin kraanast vaduu ja kletrasin sänkyyn.
Mut aamul oli uus ääni klogus. Faija ja bulit broidit oli painunu omiin duuneihi, snadimmat goisas viel kamaris. - Missäs sitä on oltu ja ahmittu ties mitä, ku oksennus on tommosta? murahti mutsi uhkaavasti. Siin ei ollu paljo mahiksii. Mä mutisin lattiaa tsiikaten: - Tota, ku toi Kale oli knutannu tota ottanu faijansa lompsast satasen ku sen faija oli jurris... Litsari jysähti poskeen ni et klopo meinas flygaa... irti. Se oli jämttii kurinpitoo siilo 30-luvul. - Vai et varastetuil rahoil sitä on törsätty niin ylettömäst ettei maha kestä, jyrisi mutsi. Mä sliipasin veren maku suus. Mutsi tiuskas: - Lopeta toi nyyhkytys. Pese naamasja vedä vaatteet päälles. Nyt painutaan Kalen äidin juttusille. Pyydät anteeks ja kysyt, miten voitte korvata temppunne. Se oli tosi skeida reissu. Niinku mutsi olis vetäny mua korvasta pitkin pitskuu ja talon folkka oli mulkannu meiän menoo. Kalen mutsi tsiikas ku hyeena, ku me tultii. Se muljautti mua tuikeesti ja ärähti: - Ja siin sitte se toinen huligaani. Toinen tuol kamaris parkua tyrskii. Mutsi tönäs mua kyynärpäällä kylkee: - No!
Mä puristin suustani ääni täristen: - Anteeks! Miten me voitais bungaa...tota maksaa tää? Must tuntu, et ne mutsit tsiikas toisiaa, niinku ne olis salaa skriinannu. Kalen mutsi veti pärstään tiukan miinin. - Antaa nyt olla tämän kerran. Ottakaa klopit opiks!
Me ei Kalen kans menty skoleen, ku oltiin klesoi. Mutsi pisti mut tsöpaan Elannosta jotain sapuska-aineit. Nii mä pääsin pitskulle ja treffasin Kalen. Oltiin ensteks snadisti noloina, ku tsiikattii toisii. Mutsit litski virnuiltii. Kale bamlas ekaks.
- Onneks faija ei siilon hokannu mitään. Sen verran dokus se oli, ku se illalla tuli kapakas himaan. Mutsi oli mun öisen buglaamisen jälkeen nostanu mun bögat lattialt. Fikkast oli tipahtanut niit fyrkkii. Aamulla oli vitsit vähis, ku mutsi pani lujille. Ei siin auttanu bamlaa mitää skeidaa. Siit vaa, niinku juttu oli. Veti mutsi semmosen litsarin et flygasin nurin. Tsittasin tsöken lattialla hetken snaijaamat oikee mitää. Tais mutsi pelästyy sitä laakia. Snadisti talttuneena se murahti:
- Paras ku ei isälle puhuta täst mitää. Se vois saada tosi raivarin ja entäs sit?! Kale snadisti virnisti, ku se jatko. - Mä hiffasin, et mutsi piti itelleen ne meilt jääneet fyrkat. Niithä oli sentää aika vilt. Tiä vaik olis ollu snadisti tyytyväine ylimääräsist sapuskafyrkist säästyny kapakasi - Mites sulle kävi? kysäs Kale. - Mitäs mä. Maga klesa ja yöllä buglasin kans tosi redisti. Sit aamul mutsi tempas mua pillistä kii, noin niinku henkisesti, siin ei ollu mitää nikottelemist. Litsari läjähti ku salama ja mutsin bamlaus oli ku ukkosen jyrinää. Must tuntu myöhemmin, et mutsii kenkutti snadisti, ku se oli lintannu mua päin pläsii nii rankasti. Olinhan mä sentään bamlannu, redisti, niinku juttu oli. En ollu yrittäny flöittaa hitatust setelist tai muut semmost sontaa. Ja ehän mä ollut muut ku sun messis, litski niinku syytön. Sit Kalee ja mua jo skriinatti redisti. Kale hörähti: -Joo, et semmonen jekku. Turpiin tuli re disti. Meiät pantii hiffaan pelisäännöt. Bungattiiha me se vippi kunnon litsa- reil ja klesal magal. Mut skruudattiiha me kundit kerranki, mitä mieli teki ja nii vilt ku maga veti.
9.10.2000
SJUNGATTU ON
Mä tsittasin kympin ratikas. Stadin sotaveteraaniköörin laulutreeni oli just slyytannu. Oli duunattu Kevätkonsertin proggista. Mua väsytti. Kinttuja kolotti. Oli ollu rankka treeni. Mä en ollu oikee kondikses. Mut kiva ku olin kuiteski taas menny messiin. Mä funtsasin siin, et vilt mä oon touhunnu sjungaamisen kuviois. Ihan snadista kundista saakka. Redisti alle kymmenen ikäsinä me broidikset sjungattii faijalt opittui Jori Malmstenin juttui ja kansikses opittui skolelaului. Niit me vedettii, ku meille kyläileen tuli jotaan sukulaisi! tai faijan kavereit. Snadisti niinku leuhkana faija näytti, et meiän kakaroilt se homma hoituu. Saatii me sklodditsiit jotaan liksaaki. Pulkin pala tai joku kolikko. Ei turhaa sjungattu. Sit litski myöhemmin hogattii pihalaulajan homma. Kivibyggien pitskukuilus vedettii kovaa ja korkeelt "On kesän kirkas huomen" ja muut semmost. Kliffasti kajahti kiviseinist. Pärstii ilmesty avattuihi fönstäreihi, paprunyssäköit kolikoineen flygas pitskulle snadeille laulajakundeille. Tseenattii joskus kliffasti, ku oli lämmin päivä, soolberi skriinas, folgalla hymy herkäs. Kolkytluvun lopul skolessaki oli isänmaallist uhoo. Siin gamlas Messuhallis, Tölikas, pidettii joku fiini juhla. Meist kansaskolekundeist oli kasattu kööri, Joka oli siel messis. Se tilaisuus radioitii. Se oli jotaan erikoist ja komeeta siihe aikaa. Monis duunariperheis ei siilon ollu mitää radiotoosaa. Meiänki himasakki painu naapuriin kuuntelee sitä juttuu. Herrat bamlas arvokkaasti. Me nuori kloppiporukka vedettii intoo pullollaan Sibeliuksen Ateenalaislauluu. "Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut, taistellen puolesta maas" jne. Ei me snadit heput paljoo snaijattu bulin maailman kiemuroisi Mut kyl se jotenki kliffasti ronkki sisuksis. Siin oli stydi ja maffi tunne. Laulu on mahti tekijä. Litski myöhemmin oli ne rankat sotavuodet ja hommat meil köörikundeillaki. Kyl laulu kovis mestois kevens dallaamist. Jelppas kestään. On sjungaamises semmonen meininki.
Taas vuodet flygas. Krigu-ajat oli ohi. Me broidikset oltii käymäs Svärjessä, Tukholmas. Meist yks oli duunisja budjas siel. Masal oli nimmarit. Sil kertaa me muut kolme mentii kundiporukal morjenstaa bulii broidii. Oltii joskus aika kloppimaisii, kolmekymppiset heput. Oli otettu litski neuvoo-antavaa. Dallattii Stokiksen gartsoi, bamlattii ja skriinattii. Joku hiffas, et painutaas ottaan snadit moukut tonne raflaan. Brenkkuhommat oli siilon viiskytluvui naapuris litski väljemmät, ku meil tääl Härmäs. Mentii ja siin glasarii nostelles jolleki välähti. -Mitähä tää kuppilajengi tykkäis, jos vedettäis niille joku snadi sjungi. Oliha me treenattu ja leuhkimatta osattii suht kivasti italialaisiiki stygejä. Torna a Suriento, O sole mio, Maregiaare ja muit suosittui kipaleit. Jep! Me kaiffarit nykästii se Palaja Sorrentoon makaroonimurteella. Kliffasti se skulas. Svenssonit tsiikas vähä siihe stailiin, et mikähä italiaanojengi toi on. Hyväksyvii pärstän ilmeit. Joku pomo tai hovimesu steppas siihe meiän vieree. Huomautti härmäks käännettynä. -Hyvät herrat. Tässä lasku. Olkaa hyvä! Maksakaa ja poistukaa. Me skriinattii. Stikattii fyrkat ja litski ekstraa tiskiin. Yyrsektaa ja adjöötä tarjottii ja lähetti! latkii. Mut ei me kauaa kartsaa dallattu, ku joku skriinaten tokas: - Mennääks kundit tsiikaa, mites meiät stigataa ulos tuolt lafkast. Se oli menoo. Klopit on kloppei. Tilattii paukut. Kipattii kupit. Kukas ny kuival kurkul. Sit vetästii uudelleen se Torna a Suriento, niin stailisti ku osattii, sillai ohentaen. Raflaväki, svenskit, ablodeeras kliffasti. Me vinkattii hoville. -Saammeko laskun, var so gud. Hovil oli lepposa ilme naamal, ku se bamlas. -Hyvät herrat. Talo tarjoaa uudetki, jos vielä laulatte. No, mehä sjungattii siin joku kipale ja taas mentii. Melkee viiskyt vuotta flygas. Nyt mä oon jo vanha stara. Siinä mä tsittasin raitsikas matkalla himaan Helsingin Sotaveteraanikuoron laulutreeneistä. Se kööri oli mones liemes keitettyy porukkaa. Starbujen keski-ikä on redisti yli kaheksankymment. Vanhimmat yli yheksäkytä. Silti kaverit, sotien ja vuosien repimät krempat kropassaan jaksaa kerääntyy treeneihi ja esiintymisiin yli puolensataa kertaa vuodes. Mahtavasti kajahtaa kavereilta vieläkin mm. "Laulusta me voimaa saamme"!
15.3.2003
SISTA JOULU ENNEN SOTII
Folkan olot petraantu pikkuhiljaa kolkyt-uvun kulues. Mut kansalaisskrakiksen ja maailmanlaman jälkilaskui bungattii viel mones mestas. Meiän faijal oli buli perhe niskoillaan, ja snadi liksa. Oli kuus skloddii ja snadi systeri. Lujil oltii, et fyrkat piisas safkoihi, vuokraan ja muihin arjen rätinkeihi. Ei siilon ollu mitää lapsiisi! tai muit tukiaisii. Selkänahka oli ainoo säästö- possu. Mut ei tsitannu meil suru pusakkaan, ku joulu oli taas dörtsin edes. Se sista joulu ennen talvi-ja jatkosotii. Me skloddit yritettii tseenata omaa fyrkkaa, et voitais skaffaa jotain snadii lahjoi toisille. Oltii tsuppareit kukka- putiikis, kannettii veduja keltsusta korttelin gimmoille, blisattii joulukorttei tai skaffattii joululehtitilauksii. Kyl siin äin joku lantti kilahti fikkan pohjaan. Duunii piisas ku yritti. Joulukuusen haku tuli siilon bulimman broidin, Masan ja mun duuniks. Se tsökattii Pasiksen kutsist. Se oli tapa niil kulmil. Yhteismetskuja ne oli. Ei siit kukaa morkannu. Me hitattii staili kuusi ja flöidattii sitä skeglulla poikki. Siihe tulla pamahti pari Kotkiksen jengin kundii. Ne auko päätää, et se oli just se kuusi, jonka ne oli hitannu ja apustanu itelleen. No flaidishan siit tuli. Skrakattii redisti. Masa oli yleensä hiljanen heppu, mut ku se sisuuntu, ni homma siit hoitu. Ja olin mäki treenannu kundien kans bokraamist himakorttelin takapitskul. Me Masan kans finnattii se skapa. Jätkät lähti latkii tirsaansa pyyhkien. Ku me Masan kans siit sit dallattii kuusi messis himaan päin, ni meil oli rinnuk- sis kliffan komee tunne. Oikeen jouluun passeli. Joulusafkat meil himas oli yksinkertasii mut tosi hyvii. Ne duunas kaks mestarikokkii: meiän mutsi ja kakaroitten äin mahtava nälkä. Skruudata sai, minkä maga veti. Ja sehä veti. Sit ku oli syötyjä porukal litski siivottu pöytää ja muit mestoi, tokas faija: - Nyt pojat lauluu mutsille. Ja mehän vedettii kovaa ja korkeelt tuttui skolesjungeja. Faija stikkas fönstärin auki, et pitsku- piirin folkka sai kuulla, ku meiän sakki sjungas. Mutsi tsittas kerranki mitää duunaamat ja kuunteli: Kun maas on hanki ja järvet jäässä, On äiti laittanut kysta kyllä jne. Mitä lie mutsi funtsannu, ku se snadisti hymyillen tsiikas pe- suettaan ja pyyhkäs hiuskiehkuran otsaltaa. Vai oiskohan se niinku jemmaten sipassu kosteutta silmäkulmastaa. Tähdet, tontut ja muut iteduunatut koristeet skungas kuuses ja kynttilät kärytti kivaa joulusta döfistä. Faija järkkäs joulupukin. Kyl me bulimmat kundit tiedettii,et se oli joku faijan kaveri, tuttu stara omast korttelisi Ku dörtsiklogu kilahti, et pukki tulee, painu faija sitä vastaa. Jotain ne bamlas siel eteises ennenku tuli sisään. Ne döfas snadisti brenkulle. Meil bulimmil kundeil oli skapa, kuka ekana tsennaa pukin, vaik se oli jemmas ison palsan, tekoparran ja karvakotsan suojas ja bamlas möristen, niinku pukin duuniin kuulu. Sitäki oli kliffa tsiikata, ku snadimmat kakrut otti pukin niin tosissaa, öögat tapil ja leuka litski täristen. Nipa guffas mua kylkee ja kuiskas: - Tsiikaa Tappari pukin sklabbei. Tommosii tsengoja ei oo ku Jokisen äijäl. Mä hävisin skapan.
<
Sit pukki rupes dilkkaa säkistää niit snadei lahjapakui, joit oli skaffattu porukalla. Jotain snadii jokaselle. Vaik ties, ettei pakuis ollu mitää bulii ja tyyrist, ni spennas sitä kuitenki. Et mitä? Joku poikakirja, iteflöidattu skapari, fritsupajatso, mis oli vilt kamaa, snadi vieterifiude? Jotaan semmost! Faija meni pukin kans ulos. Pitihä pukille bunga duunist. Nii ja snadisti bamlaa sen kans. Ku faija tuli, oli se hilpeel tuulel. Ku se tavallisesti iltasin tuli duunista himaan, oli se melko ventti. Oli pakko repii pitkää päivää. Ei fai- ja siilon jaksanu paljon touhuu meiän kakaroitten kans. Mut nyt ku se tuli, heittäyty se lattialle braijaan snadimpien kans. Se pärisytti suutaa, ku se kuskas snadii fiudee pitkin lattiaa. Se pompotti snadeja magansa pääl, lyftas niit ilmaan nii et ne kilju ja skriinas skagaten.
Mut slyyttas se meno ja meteli aikanaan. Sit myöhemmin, ku snadimmat jo goisas, muut broidit touhus omiaan, faija painu sänkyyn huilaamaan, järkkäsin mä omaa touhuu. Mä tein pari läskismörgarii, otin lasin mjölkkii ja painuin omaan nurkkaan leesaan lahjaks saatuu kirjaa. Kynttilä stikkas oman lisukkeensa inkkarijännärin raisuun menoon. Se oli snadille kundille stydii juhlaa. Se sista joulu ennen sotii silloin skloddina oli tosi kliffa. Sitäki on kiva funtsaa ny vanhana starana täs muuttunees maailmassa.
30.10.2000
MUTSII MUISTELLES
Tsitattii Vode-broidin kans iltaa pitkästä aikaa. Bamlattii niit näit. Otettii snadisti. Jutut sliiras nostalgian puolelle. Tottakai! Me vanhat staral Siin mes- tas. Muisteltii skloddi-aikoi ennen sotii, mut ennenkaikkee mutsiija sen talsimaa tietä. Menneen kolkytluvun lopu me budjattii hyyryläisenä Aleksis Kivenkartsan puutalokorttelis. Meil oli yks huoneja tsöke. Kaisa voda. Huussi ulkonaklitsussa. Meit oli kakaroit siilon seittämän, vähän alle ja snadisti yli kym- menen vanhoi. Suutarifaija oli skutsarihommis Valkan ja Toukolan verstais. Ei sil ollu hääppönen liksa. Mut kliffasti meiän sakki kuitenki pärjäs. Päivä kerrallaan litski paremmin. Mutsi piti huusholli! kondikses ja safkas snadeillaki fyrkil. Tuntu, ettei mutsi goisannu koskaa. Aamul aikasin se guffas meit bulimpii kundei lehtii dilkkaan, tsuppariduuniin tai skoleen. Äin oli valmiina skruudaamist faijalle ja muille lähtijöille. Mutsii riitti duunii: kuukkas sapuskaa, tvettas pyykkii, parsi kledjui. Joku kakaroist oli klesana. Sille lääket. Yks tuli, toinen meni, puuroo sille, jotain tälle. Ku muut painu iltasin goisiin, ni mutsi ompeli, putsas, parsi, ahersi. Ei lyftannu yliduuni- ei lapsiisi! eikä muittukiaisii. Silti se joskus skriinas he- leesti, niinku onni olis kivastiki futannu snadin torpan friiduu. Maailman politiikan kyyniset bulit kundit funtsas metkuja. Ne puristeli toistensa handui imelästi skriinaten ja skrivas rauhansopimuksii filunki mieles, nii ettei toinen dorga hiffais, et sotaa täs funtsataa. Snadi Suomiki sot- keentu bulimpien sklabbeihi. Alko skragis slobojen kans. Eka erä, talvisota, me jotenki finnattii pisteil, vaik tirsaanki tuli roimasti. Mut buli on buli. Massa on styrkkaa. Viime eris snadin Suomen eväät alko slyyttaa. Itänaapuri meinas iskee luun kurkkuun finskitshuhnalle muun rankan höökimisen lisäks Stadin järeil pommituksil. Oli helmikuu -44. Iso osa stadin folkaa tsittas ja skagas pommsuojis. Meil mutsi ja snadimmat kakrut oli painunu Viipurinkartsan kalliotunneliin. Faijal oli niin klesat klabbit, ettei se päässy dallaan. Siks vanhempi broidi Atski, joka just oli päässy lomikselle sotahommist, nuorempi broidi Nipa ja mä jäätii faijan kaveriks himaan. Yöllä maailma räjähti. Täys-osuma meiän byggaan! Nipan kans me jotenki rämmittii eldaavist raunioist, ennenku bygga rojahti kasaan. Sinne jäi faija, Atski ja hela hima. Oli se kovas mesta mennä bamlaan mutsille, mis jamas oltii. Kyl mä siilon funtsasin, et mutsi brakaa täysin. Mut ei... Seuraavat viikot mutsi oli ku gamla hinaajabotski, joka sisulla traisaa bulia lotjaa myrskyhiivaris. Kledjuja kakaroille, jostain safkaa, mesta budjaamiseen, miten järkätä snadimmat sotalapsiks Ruotsiin. Kahet hautajaiset hälytyssireeni-urkujen ulvoes surumusaa. Mulle tuli lähtö sotahommiin kesken kaiken. Semmoset bumaakat on isketty handuun. Mutsi tsiikas mua öögat vesis, ku mä tein lähtöö. Surkutteli, ku kakaroit vietii tapettavaks. Mul oli sillon mittaa satakusskytja risat, ikää seittemäntoista. Historian myrskyhiivarit blosas aikansa. Jotku sotkettii suohon. Jotku finnas mitä finnas. Sotaflaidikset slyyttas. Päästiin arkiduuneihi, slikkaan haavoja, byggaan kondikseen rauniomestoi. Pääs kuka pääs!
Kämppäpula stadissa oli tosi buli. Mut meit futas säkä. Saatii Harjutorin laidast 27 neliön huone mukavuuksin. Kalsa vesi, klapi uuni, mut lämmin sisävessa. Eka kerta meil! Litski sosiaalist nousuu. Snadi se kämppä oli. Mut mutsi halus, et koko sakki oli saatava messiin eli snadimmat himaan Svärjestä. Oli siin palatsii soittamalle just niin vilt, ettei kenenkään tarvinnu seistin goisia. Siin me sitte vaa studerattii, skulaatti musaa, sjungattii, braijattii, käytiin duunis. Joskus skragattii sanoin, ku jonku hermo bragas ahtaudes. Mut mutsi pitää jöötä, ettei sanaflaidis menny överiks. Oli se sirkus! Todistaa naapurit! Me broidikset päästii aikanaa sen verran fyrkansyrjään, et bygattii mutsille snadi omakotitalo Pitäjänmäkeen. Vuosien jälkee jonain kesispäivänä me kakarat perheet messis oltii taas helssaamas mutsii. Suulberi skriinas ja kuuset skungas mökin vieres. Snadit kakrut braijas pihanurmikol. Me broidikset ja systeri tsiikattii harmaantunutta mutsii, ku se bamlas snadien kans. Sen tyynes ilmees oli jotaan semmost, niinku se olis päässy mitalipallille elämänskapas.
5.9.2002
KIUSAAMISTA SKOLESSA JA LITSKI MUUALKI
Ku mä olin snadi kundi, yli kuuskyt vuotta sitte, ni oli sitä skolekiusaamistsillonki. Me pikkuheput tehtii jekkuu toisillemme ja friiduille. Stikattii lumipoltseil, guffattii nurin snögekasaan, tsymffattii,läpsittii ja muut semmost. Sen sortin otuksii me ollaa vieläki, aina jossain matkan mutkas. Niin snadit heput, ku bulimpiki folkka. Kuka mistäki syystä. Siilon snadina, yks päivä Aleksis Kiven -skolen välkkärillä tuli Jokisen Hannu bamlaa mulle. Sen ääni litski niinku täris, ku se änkytti, et Virasen Reiska tekee sille vähän välii erilais tjykee. Tempasee lätsän päästä ja stikkaa jonneki, tekee trokareit tai guffaa takaa päin niin et flygaa pärställee. -Eks sä vois jotanki järkkää, et se lopettais. Saha oot tommonen treenannu jätkä. Pärjäät bulimpienki kundien kans flaidiksis Vaik ootki luokan snadeimpii, se selitti. Hannu oli semmonen lällykkä. Litski paremman perheen ainoo kakara. Jonkun verran blösöja aina hyvis kledjuis. Nyyhkäskö se vai vetäskö se muuten räkätipan nokkaansa. Se tsiikas mua ja lykkäs sit lakupötkön mun handuun. Skolen pitskuklogu pärähti soimaan. Välkkäri oli ohi. Painuttii skolen dörtsin eteen jonoihin luokkaanmenoo varten. Semmonen oli tapa siilon.
Ku mä siin dallasin rappui ylös, ni kliffasti kutitti sisuksis. Ai et mä oon tommonen stydin sortin kundi, joka pärjää bulimmilleki. Vaik oliha kyl nii, et oli sitä treenattukki. Meit oli himas kuus broidista. Ei ollu meil vapaa-ajan ongelmii, vaik ei ollu telkkareit, videoit eikä muit semmosii värkkei. Me treenattii aina jotaan. Luudattii skapaa, skulattii pesistä, futattii poltsii Brahiksen tai Eltsun kentsuil. Himanurkis brotattii ja bokrattii. Vanhoist sukist ja muist lumpuist oli duunattu bokraushanskat. Ei ne häävit olleet, mut intoo piisas. Varsinkin sen jälkee, ku oli oltu tsiikaamas nyrkkeilyskapoi Messuhallis. Treenattu oli ja oltii kivas kondikses. Pärjättii skloddien flaidiksis ja muis skapois. Ei tarvinnu skagaa mitää skolekiusaamist. Sitäki mä funtsasin, et olis se litski kenkkuu mennä aukoon päätä sille Reiskalle. Niinku olis menny haastaan riitaa. Vaik oliha seki fittii, se Reiskan staili, jos se huonompiaan töni ja teki muut kenkkuu jykee. Se Hannun mulle lykkäämä lakupötkö vaati tekeen jotaan. Seuraavalla välitunnil pitskulla, mä vähän niinku smyygaten tsiikasin, mis se Reiska touhuu, et tulis passeli mesta, mis vois jotaan tehä. Reiska oli jonkun hepun kans pitskun kulmas. Mä lykkäsin itteni siihe framille ja tokasin Reiskalle: -Sä oot kuulemma tehny jykee sille ressukka-HannulIe. Oot guffannu selästä nokilleen, stigannu sen lätsää ja semmost. Reiska tsiikas mua äkäsenä ja ärjäs: -Mitäs skeidaa se sulle kuuluu, vaik olisinki. Suksi suolle siit. Reiska heilautti handuaan niinku et ala siit painuu. Sen handu - kait litski vahingos - osu mun poskeen. Otti sen verran klesaa, et mä läjäytin takas. Vetasin höögerisuoran sen pärstään. Ja flaidishan siit alko. Puolin ja toisin lätkittii ja sit oltii toistemme kraiveleis. Kävi se homma Reiskaltako Se sai tempastuu mun kloponi kainaloonsa. Se puristi stydisti ja yritti stikata mut lonkan yli maihin. Mun kallos välähti, et kaikkeen helkkariin sitä pitää nokkansa lykätä toisten takii. Pidin Reiskan ryntteist sen verran kii, et pysyin kintuillani. Siihen ympärille oli kasaantunu jätkii tsiikaan, kumpi flaidiksen finnais. Skolen pihaklogu pärähti soimaan. Oltii kai kumpiki skragaaja tyytyväisii. Tuli niinku tasapeli ja päästii vek siit hommasi Ympärillä stondanneet kundit ja me dallattii sisäänmenojonoihi. Sit seuraavana päivänä olin dallaamas skoleen. Törmäsin Flemarin- ja Vaasankartsan kulmas Reiskaan. Kerkesin funtsaa, et jatkuuks flaidis täst ny uudestaa. Mut Reiska tuli mun viereen ja pamis. -Skeida keikka se eilinen. Mut snaijaaks sitä, et se oli järkätty homma. Se Hannu- paskiainen flöittäs sulle siit muka kiusaamisest. Se oli leuhkinu jollekin kundille, et se sai usutettuu meiät flaidaan. -Voi jumakauta sitä jätkää, murahdin mä vaa. Karvas möykky brennas mun kurkkuu. Me oltii taas välkkärillä pitskulla, Reiska ja mä. Reiska murahti, et jotaan jäynää meiän tarttis järkkää sille Hannulle. Ei sitä ressukkaa viittis oikeen turpaankaa lätkästä. Sehän rupeis heti spiidaan ja painuis ruikuttaa maikalle. -Tuol se stondaa yksinää, hiffasin mä. Painutaa ny ainaki sanoon sille joku stydi sana, et se snadisti pelästyy ja funtsaa, mitä se on möhliny.
Me dallattii sitä kohti. Ku se hogas meiät, ni se pinkas luudaan kohti yhtä naismaikkaa, joka pamis luokkansa friiduille. Hanskin spurtti oli nii hätänen, et se kompastu omiin sklabbeihin. Se läjähti naamalleen pitskun sohjoseen pintaan. Me Reiskan kans purskahdettii skriinaan. Hannes kömpi kintuilleen, tsiigas öögat tapil meit. Se painu ihan sen naismaikan kylkeen. Siin me Reiskan kans funtsattii, et jätkä skagaa nii ettei pysy tolpillaan. Oikeen sille häiskälle. Skagatkoon aikansa. Nielköön heppu omaa soppaansa.
Loppujen lopuks siit hässäkästä seuras skoiji juttu. Meist, sen Reiskan kans tuli kliffat kaverit.
16.1.2003
STADIN FRIIDU
Leesasin täs yks päivä Stadin Slangi ry:n lehtee, sitä Tsilarii. Aviisis skrivattii, et Helsinki-Päivän juhlien yhteydes 12.6. Stadin Slangi järkkää taas tilaisuuden, mis julkistetaa ja kukitetaa Espan lavalla Stadin Friiduja Kundi vuonna 2002. Mä muistin, et mä oon ollu messis ainaki niinä vuosina, ku valituks tuli Tarja Halonen, Ragni Malmsten, Teija Sopanen ja Pirkko Mannola. Stadin friidun mietteist flygas ajatus vuoskymmenien taakse... yhteen stadinfriidu juttuun.
Sillonki oli kesä alullaan. Dallasin Espalla tsiikaten vehmait puistonäkymii, kukkaloistoo, gimmoi värikkäis ja kevyis kesäkledjuis. Aurinko skriinas ja lämmin hii- vari heilutteli kivasti kretonkii. Vastaan dallas tutun näköne, söde friidu. Mis mä oon ton treffannu, funtsasin. Tietomasiina klopos raksutti. Joo joo! Se oli joromestas Hagiksen työviksellä viime talvena. Oli handuaki puristettu, ku oli esiteltyjä nimii mutistu jossaan porukas. Tsiikattii ny toisiimme ja snadisti hymyillen meikattiin. Bamlattii jotaan siit talvisest joro-illast, mis oli treffattu. Ja tietenki kehuttii Espan näkymii ja Hiffaa kesä- kelii. Tsitattii penkille lepuuttaan kinttuja. Bamlates päästii siihe, et mihi oltii menos. Himaan päin molemmat. Friidu budjas Valkas ja mä Harjutorin kulmas. Nii et samas suunnas.
Siihe aikaa nelkytluvun lopus ei ollu kovin rutkasti fiudetaksei. Mut vossikoit oli melko vilt. Mikonkartsan ja Espan leikkaukses oli vossikkapirssi. Siin stondas sii- lon pari kopukkaa kuskit formuissaan ajopelin kuskipukil. Vaik mä snadisti skagasin, ni sain puristettuu itestäni: -Mitäs jos mentäis vossikalla kotinurkille, ku budjataa samas suunnas. Olis kiittää tsiikaa Stadii ja sen elämää vossikan rauhallises faartis. Mä yritin braijaa fiksuu, tehä vaikutust. Mul oli snadisti vipinää klopos tai rinnas, vai mis ne semmoset tunteet skulaa.Kliffasti juttu järkkäänty. Posket snadisti polttaen, ainaki mulla, noustiin vossikan tsärrille. Tsitattii tyyriinä kuluneil, mut pehmeil pritseil. Kopukka kolkutti Hagis- ta ja Valkkaa kohti. Jossain Pitkänsillan seutuvil jysähti mun tajuun, et mitähä tää reissu spungaa. Riittääks mun fyrkat? Handu snadisti täristen mä kopeloin salaa lomssaa takin povaris. Siilo paukahti stydi potku mun nuppiin. Must tuntu, et pää hajos. Hiffasin, et fikas ei ollukaa lomssaa. Siel oli tavailisi bulimpi taskukalenteri,jonka olin saanu joululahjaks. Mä olin himast lähties kokeillu vaa takin päältä, et tuolha se lomssa pullotti povaris. Kyl jyskytti päässä, nii et luulin verisuonten brakaavan. Oli tosi fitti tilanne. Läs- kiks meni tää mukamas romanttinen reissu. Morkkasin itteeni: mitäs rupesit braijaa fiksumpaa, ku mitä oot. Kyl oli skeida keikka pysäyttää vossikka Hagikses ja selittää tilanne. Vossikkakuski tsiikas mua semmonen miini pärstäs, niinku mä olisin joku röyhkee huligaani. Eijelpannu, vaik mä pyytelin anteeks, kerroin nimeni ja osoitteeni ja lupasin spungaa fyrkat viel tänää tai koska vossikkakuskille passaa. Ei tainnu äijä uskoo mun juttui. Mä tinkasin kuitenki silt farbult, koska sen ajohugi Espalla alkaa huomenna. Se sano, et kahelttoist. Mä tsiikasin sitä jämttisti öögiin ja lupasin tulla hoitaan fyrkkajutun. Se stara vaan murahti, etjo-joo. Mut se vast kelju keikka oli, pyytää silt friidult anteeks kuppaustani. En oikeen jänänny tsiikaa sen kivansinisii öögii. Sil oli raitsikaliparin verran kolikoit kukkaros saan. Mul oli vaa snadi dallausmatka Harjutorille. Väkinäisesti skriinattii, ku erottiin ja se hyppäs Valkan ratikkaan. Kyllä potutti karseesti.
Mut seuraavana päivänä mä hyvis ajoin ennen kahtatoist venttasin sitä eilist kuskii siin Espan vossikkamestas. Sit mä totesin, et tuolhan se tulee. Vanhempi stara, snadisti kumarassa kuskipukillaan. Harmaat sänkee poskis. Ruskee liina kaulan ympäril, vaik oli melko lämmint. Aika totisena se tsiikas mua, ku mä painuin sen luo. Ku kysyin, ni se sano, paljonks mä oon pystys. Lykkäsin fyrkat sille ja redisti ekstraa. Sit se kuski snadisti skriinas ja bamlas: -Tattis vaa. Mut tais mennä mettään se eilinen saattoreissu? Oneesti skriinaten mä tokasin:
-Semmost se elämä välil on. Lähin siit sit dallaa pitkin Espaa. Yllättäen mun eteen tupsahti se eilinen friidu. kivasti sen silmis välkky. Puristeltii handuu ja skriinattii eilistä. Mulla livahti klopoon, et se oli tullu kyttään hoidanks mä sen fyrkkajutun. Mut viis siitä! Nyt mul ei ollu vaikeuksii ehdottaa, et mentäis Kappeliin ottaa limsaa tai jotaan. Nyt oli lompsa messis. Mentii ja bamlattii aika pitkään. Ja niin siin vaan kävi, et on oltu viiskyt vuotta aviksessa.
21.5.2002
SKOILEKIUSATTU
Sen kundin nimi oli Penjami. Se häpes sitä. Ku maikka joskus skolessa skrivas jotai nimilistaa, ni se joutu kysyyn, et kirjotetaanks se Penjami herrojen vai ihmisten peellä. Kyl se kismitti Penjamii. Se näky sen pärstästä. Naama tuli punaseks. Lihas nyki poskes, ku se puri hammasta. Luokan kundit virnuili. Jami jami Penjami. Snadina kundina sil Penjamii oli käyny kelju mäsis. Sen toinen ööga oli viottunu nii, et se leikattii veg. Sen takii sil oli se toinen ööga lasista. Se tsiikas vaa eteen, eikä liikkunu niinku oikee ööga. Kundit symffas sitä killisilmäks. Tai ne virnuili ja vendas omii tuijottimii ristiin. Kakarat voi joskus olla tosi raakoi. Piru se budjaa snadissakin klopossa.
Yks päivä skolen pitskun äärimmäises höörnassa oli joku hässäkkä. Siel oli friidui ja kundei iso lössi. Mäki painuin tsiikaan, mist siel oli kyse. Yks ylemmän luokan kundi ja Penjami siel flaidas. Handut heilu, jätkien laakit osu vähä mihi sattu. Penjami litski snadimpana oli niinku alakynness. Mut sitkeesti se huiteli vastaan. Sit se bulimpi heppu sai lääpästyy Penjamii siihe lasi-öögan sivuun. Penjami pyyhkäs sitä öögaa. Me funtsattii, et ny se skragais slyyttaa. Mut ei... Penjami pääs nyt tosi faartiin. Se latki heidareita olan takaa. Sit sen höögeri pamahti suoraan sen bulin kundin tirsaan. Se oli stydi laaki. Blude tirskahti lärviin. Se buli häiskä ei oikee snaijannu, et mits ny näin. Penjami latas uudestaa. Kävi päälle ku sisukas piski. Mitää se ei bamlannu, huohotti vaa, kävi raiviksella kii. Siilon ringas skolen pitskuklogu, et välkkäri on sluut. Ja niin oli se flaidiski.
Buli häiskä pyyhkäs bludee klyyvaristaan. Ties vaik olis funtsannu, et kiva ku klogu keskeytti matsin. Porukka rynni dörtsille. Penjami jäi yksin stondaan, niinku se olis funtsannu, ettei tuu enää skoleen. Mut tuli se kuiteski luokkaan litski ennen maikkaa. Se tsittas pulsaansa ja tsiikas vaa totisena eteensä. Ope astu luokkaan. Kundit nous stondaan. Pari päivää myöhemmin skolen pitskulla mä hogasin, et Penjami stondas syrjäs yksinää. Vaik me ei oltu läheisii kamui, ni mun teki mieli mennä bamlaan sille. - Mitäs jätkä? - Mitäs täs, vastas Penjami. - Teil oli siilo kova skrakismatsi sen yhen kundin kans. Vaik oot snadimpi, ni redisti vetelit sitä turpaan. - Hmm.murahti Penjami. - Ei oo tainnu jätkä enää tulla aukoon päätä, vai? kysäsin. - Ei oo... Penjami vähä niinku skriinas ku se totes. - Kyl mä iteki oon funtsannu, miten mä sain semmosen raivarin. Mut mä oon saanu kuulla tota symffaamista ja muut piruiluu niin vilt, et multa niinku repes klopos. Kuppi meni kanttuvei, niinku olis snaju menny pimeeks. - Sitä oli kliffa tsiikata, ku sä mäjäytit sitä karjuu tirsaan ja silt rupes flygaa bludee, kehasin mä. - Hmm... murahti Penjami ja huokas. Se tsiikas mua totisena. Must tuntu niinku se olis halunnu bamlaa enempiki. - On se mälsää. ku noi kundit pottuilee tost sun öögasta, tokasin mä jotain sanookseni. - Joo-o. huokas Penjami ja jatko: - Ku se kaiffari sohas mua tohon lasi-öögan puolelle, ni mä hogasin, et se ööga oli tipahtanu jonneki. Siilon räjähti mun kallos. Mä älysin, et ny se ööga meni mäsäks. Sekunnis pamahti vilt asioi mieles. Niinku se. et noi öögat bungaa paljo. Ku mä menisin taas himaan, ni mutsi ei olis vihanen, mut niinku katkera. Et taas olis pihistettävä snadeista talousfyrkista iso siivu. Ja mä rupeisin sliipaan. Mä tiesin kui lujil me oltiin himas, ku faijan tienestit oli knaftit ja meit kakaroit vilt siin ahtaudes. Penjami huokas ja jatko: - On se skoijii, mite paljo voi funtsata yhes sekunnis. Raivo räjähti mun klopos. Ei ku päälle! Mä en skagannu mitää. Kummasti sitä saa styrkkaa snadiki kundi jostaan sisuksista. Sainha mä siin vedettyy pari laakii oikee kliffasti. Onneks pitskuklogu keskeytti flaidiksen. Porukka häippäs siitja mä pääsin tsiikaan. mites sen öögan kävi. Mul oli säkä. Se oli tipahtanu snadiin santaläjään. Se oli kondikses. Mul oli kliffa olo siit silmäst ja siit, et sain vedettyä sitä häiskää pläsiin oikee redisti, bamlas Penjami. - Sua on vilt kehuttu tääl skoles. On bamlattu, et sä oot snadiks kundiks tosi kova jätkä. Silmä sulta flygas, mut päälle sä vaan kävit ku terrieri. Oot sä kova naama, sanoin mä. - Hmm, murahti Penjami. Sit se skriinas litski ja jatko: - On se skoijii. Ei oo jätkät enää symffannu öögasta tai muusta. Moni kundi moikkaa mua, niinku ne olis tullu redimmmiks kavereiks mulle.
6.3.2000
FUTIT DUUNISTA
Oli oltu futaamas naapurikorttelin jengin kanssa Braahiksen kentsul. Me finnattii se futismatsi. Mäkin sain skotattuu yhen molen. Kundi litski kehas, et mä oli muutenki skulannu kliffasti. Kai se niin oli! Mitäs ne olis turhaa flöitannu. Mul oli vänkä olo, ku siin broidin kans dallattii himaan. Mut himas oli jo toinen meininki. Mutsi oli mörkkinä. Se tiskas lautasii ja muit tsökekamoi. Sit se melkee ku ärähti, et pitiks sitä näin kauan potkiskella. Soppa on kerinny jo jäähtyy. Me broidin kans ei bamlattu mitää. Klapattii vaa soppaa lautaselle ja alettu skruudaa. Tsiikattii toisiimme alta kulmain ja litski väänneltii naamaa, niinku olis virnuiltu. Mut nii ettei mutsi hogais. Ku oli skruudattu ja tvetattu kraanan alla omat tiskit, kaivettu skolekamat esiin. Braijattii et oltii niinku kilttei kundei. Mä jäin tsittaa tsöken pöydän vieree väki mestaan! Broidi painu kamarin puolelle. Me oltii mutsin kans kaksistee. Se tuli siihe mun viereen ja tsiikas mua ku korppikotka snadimpaa fogelii. Se heilutti jotain papruu mun pärstän edes ja ärähti: - Missäs sitä on luuhattu ja mitä tehty, ku poliisikamarille mua holhoojana kutsutaa? Ha? Mä olin ku lekalla kalloon tintattu. Funtsaukset flygas sinne sun tänne ku sokeet fogelit. Ei ne mitää hitannu. Mä yritin änkyttää, etten mä mitään semmost muista, että jeparit! - Koitas kaivella muistias, ennenku mennään huomena Pengerkadun poliisilaitokselle. Siel kait tiede- tään, kun kerran pahantekijän holhoojalle on kutsukirje lähetetty, selitti mutsi keljun kalsasti. Mitäs mä siihen, ku mitään ei tullu tajuun, vaik kuinka funtsasin. Niin meni skeidaks se päivä. Oliha me kundien kans braijattu ja touhuttu. Stritsoil oli skotattu, mutta ei fönstäreit risaks. Stenuja oli stigattu ku flaidattii Porviksen jengin jätkien kans. Ämmät oli raakkunu fönstäreist jotain poliiseist, ku me skulattii välipitskun nurmikoi peffistä ja tietysti pidettii vilt mökää. Rautaa oli traisattu romikseen. Mutt ei oltu knutattu kenenkää klitsusta tai vintilt. Mut mitä helkkarii ne jeparit? Kyl oli fittii ventata huomista. Niinku olis tsitannu kusiaispesäs.
Sit seuraavana päivänä Pengerkartsan jeppikselle. Kyl mä skagasin, ku dallattii sinne mutsin kans. Mutsi förattii yhteen huoneeseen ja mä jäin venttaan aulaan. Kolkko mesta. Siin oli tosi kenkku tsitata, ku yrmeennäköset jepet dallas ohi ja tsiikas mua ku jotain snadii gangsterii. Kyl flygas aika hintsusti. Sit se mutsin kämpän dörtsi aukes ja mutsi tuli siihe aulaan. Vaik mä skagasin, ni tsiikasin mutsii redisti silmiin. Se pyyhkäs handul toista öögaa. Mua kuristi kurkust. Mutsi tuli mun vieree ja föras mua hartiasi pitäen ulkodörtsille. Se oli kliffa tunne. Niinku emo olis pitänyt skloddinsa puolta. Mä en skagannu enää, ku kysäsin mutsilta, et mitä ne sano. Mutsi klaaras: - Sä oot jakanu Kauppalehtee siel Kaivopuistos. Sä oot vasta kolmetoist. Semmonen sosiaali- tai mikä lastensuojelulaki vaatii, et siihe hommaan pitäis olla vähintää neljätoista. Ne kysy, onks mulla äitinä mitää vaatimuksii Kauppalehdelle, ku ne on käyttäny hyväksee alaikäistä. Mitäs ny mulla semmost isoo lehtee vastaan.
Ku mutsi oli bamlannu, ni multa tipahti buli stenu rinnast. Mut sen mestalle jysähti fitti kiukku. Mä olin saanu loparit. Mult oli nyysitty duuni, jost mä tykkäsin. Saakelin sosiaaliämmät ja -äijät ja muut jeparit. Jumakaut! Ei paljoo jelpannu mun potutusta, vaik mutsi totes, ettei tää maailma tähän kaadu. Kyl me pärjätää. Vaik mul muuten oli kliffa olo, ni klopos vaa jurnutti. Kauppalehden jako iltapäi- visin skolen jälkee oli vänkä homma ja siit sai kivaa liksaa. Kaivarin jakopiiri oli melko snadi. Pari timmee siin dilkkauskeikas hupeni. Dörtsilt dörtsille. Rabboi ylös alas. Ei se klabbeis tuntunu sen enempää, ku kundien kans braijaaminen tai skulaaminen kentsulla. Mut se liksa, jonka siit luudaamisest sai, oli ny veg. Vaik ne slabat piti antaa mutsille bulin jengin safkarahoiks, ni kyl mutsi aina stikkas jonkun huggen mulle itelleki leffaliparii varten tai muute. Korpesha se juttu, snadin hetken. Mut mitäs sitä sliipaamaan! Ku yks keikka meni hutiks, ni uutta vaa putkeen. Mulle järkkäänty tsupparihommii meiän omas kortteliski. Stikkasin lapareit brevuluukuist, et mä voin jelppaa gimmoi klapinkannos, laskiämpärin traisaamises, jonkun kaman viemises jonnekin ja sillai. Keikkoi tuli. Kuskasin kukkahandelin bakui. Niist sai joskus kliffastiki riksaa. Tsökasin valkovuokkoi Pasiksen skutsist ja biisin niit dörtsiltä dörtsille tai kartsan höörnas, mis dallas vilt folkkaa. Homma oli hanskas. Ei korpenu enää Kauppalehden juttu. Kyl mä tietenki snaijaan, et täs meiän olemisen systeemis pitää olla kaikenlaisii lakei. Mut siit piittaamatta, ku mä hiffaan jossai skrivattavan tai bamlattavan kaka roitten suojelupykälist, ni joskus viel nytki, vanhana starana, mun klopoon tirahtaa karvas tippa. On se litski skoijii.
27.3.2001
JOULUTSUPPARI
Mä olin sillon litski ennen jouluu tsupparina yhes Viipurinkartsan kukkaputiikis. Förasin firman pukettei ihmisten himaan. Se oli aika snadi kauppa. Nii ettei duunii ollu kovin paljoo. Siihe aikaan kansikses oli skolenkäynti kahes vuoros. Mä oli siilon aamuvuoros. Iltapäivisin mä painuin kysyyn siltä kukkakaupan gimmalt oliks pukettien kuskaamist. Se muija oli melko pihi. Ei se paljoo bungannu niist tsupeist. Se ties, et monet kukansaajist stikkas tsupparikundille jonkun snadin juoksupalkan, fimtsikan tai huggen. Siit tuli jon- kummoinen liksa kaikkiaan. Yks mun pakukeikka oli Kotkankartsalle. Ku mä ringasin mestan kloguu,ni dörtsin aukas semmonen gamlansorttinen nainen. Se hymyili kliffasti ku sai kukkii. - Ootas hetki, se sano ja painu sisään kämppäänsä. Jaha, funtsasin mä. Jotain snadii on tulos. Se gimma tuli ja tokkas mulle pari huggee handuun ja toivotti hyvää jouluu. Sit se viel bamlas: - Olen joka joulu vienyt paketin Pelastusarmeijan joulukeräykseen. Nyt minulla on niin huonot jalat, etten jaksa lähtee. Voisitko sinä viedä tämän viismarkkasen niitten joulupataan? Mitäs mä siihe. Tottakai se passas. Kiitin hövelisti ja lähin tsiikaan olisko tullu uutta tsupattavaa. Oli yks keikka. Se oli Hagikseen. Kukkahandelin muija totes, et se oli sit viimenen tsuppi tänään. Se bungas kuus huggee sen päivän tsupeist ja käski mun tuleen taas huomenna tsiikaan, jos olis förattavaa. Mä hoidin sen Hagiksen keikan. Ku olin niin lähel stadin keskustaa, ni funtsasin mennä tsiikaan jos Stokkalla olis jotain snadii kivaa, mitä vois ostaa itelle joululahjaks. Mä tiesin, et himassa sais jotaan kintait, sukkii tai semmost hyödyllist. Mut olis se vänkää tsöpata ite tseenatuil fyrkil jotaan, mitä ite halus.
Aleksin jouluvalot lyysas kliffasti. Kartsal oli vilt folkkaa. Varsinki Stokkan päädörtsin edes oli tungost. Siin oli myös Pelastusarmeijan keräysmesta. Pata fyrkkaa varte ja sen alla melkonen läjä kirjavii lahjapakui. Mä stondasin siin hetken. Venttasin, et voisin hoitaa sen Kotkiksen naisen femman. Sit mä kuiteski dallasin vek. Olis ollu niinku litski noloo snadin kundin mennä tokkaan fyrkkaa siihe pataan. Folkka olis mulkoiltu ja olis joutunu kuuntelee sen frelssiksen muijan kiitoksii ja jumalan siunaus! Mä päätin, et mä hoidan sen homman ku tuun vek Stokkalta. Ku mä olin menny dörtsist sisää, ni joku hemmetti kuiskutti mun kallos: -Noi railakan lahjafyrkat ja pakut dilkataa vähävarasille joitten elämä on tiukkaa. Teiä himasakki on melko buli. Seit tämän kakaraa. Budjaatte snadis vuokramurjus stadin laidalla. Faijan tseenit on melko knaftit. Sehä on just semmonen perhe, jolle noi keräyslantitja pakut on tarkotettu. Stikkaa se femma mutsilles, ni homma on redisti hoidettu. Vai mitä, ha?
Mä lintsasin vähä siel sun tääl Stokkan väentungokses. Kyl oli vilt kaikenlaisi joulukrääsää. Sit mä tulin mestaan, mis blisattii kakaroitten kamoi. Nukkei friiduille, vieterifiudei, tinasotilait ja semmosii kundeille. Niit mä tsiikasin öögat tapil. Tommosen snadin vieteribilikan kans olis kiva braijaa himas omas nurkas. Mä kopeloin yht tosi vankan näköst fiudee. Se oli ku skabari Eltsun ajoist. Tsiikasin sen hintaa. Oho, se bungas nii vilt, ettei mun fyrkat olis piisannu, vaik olisin pannu sen Kotkankartsan femman omien lisukkeeks. Ku olis itellä joskus nii paljo papuu, et vois tsöpaa mitä haluis, mä funtsasin. Pidin sitä fiudee handussani. Mun klopoon luikers juoni. Jos mä tuikkaan tän bilikan noin vaa tikkaani, ni eihä se merkkaa mitää tämmöselle isolle firmalle. Antoha se gimmaki vitosen vähästään Pelastusarmeijan joulupataan vietäväks. Se fiude mahtu kivasti handuun, niinku jemmaan. Mä tsiikasin, et just siilon ei lähel ollu montakaa ihmist. Mitäs jos? nakutti kallos. Just siilon kopautti joku mua selkään. Voi skeida! Oliks se joku vake? Tuliks käry? räjähti mun klopos. Sujautin bilikan takas tiskille ja lykkäsin tyhjän handun tikkaan. Mä en ollu hogannu tsiikaa taakse. Kuka mua tökkäs? Oliks se toi vaaleetakkinen gimuli, joka oli menny ohi mun takaa. Sen olalla riippu buli salkku. Oisko se kopauttanu mun selkää? Mä en kerinny tuntsaa enempää, ku mun vieree tömähti äijä. Se tarras mua niskast kii.-Vai että ollaan näpistelemässä, se sihahti. -Mennääs tänne vähän syrjemmälle. Kyl otti klesaa, ku se rutisti mun laihaa kaulaa. Se retuutti mua ku jotaan elukan raatoo. Oli fittii, ku folkka tsiikas. Mä väänsin itkuu, ku syytönt kundii näin retuutettu.
Mut kuskattii jonku osastopomon koppiin. Se pomo oli nainen. Vartiojätkä kopeloi mun taskut ja muut mahdolliset jemmat. Mitään se ei tietenkää hitannu. Mä sliipasin ja niiskutin. Oli siin snadisti bluffiiki. Mut redisti irtos vaduu öögistja limaa nokast, ku handulla kuivasin pärstääni. Selvis, etten mä ollu mitää knutannu! Ääni parkumisest täristen kerroin, et mä olin vaa tsiikannu, mitä semmonen fiude maksaa ku mul oli vaa niin snadisti fyrkkaa. Kyl mä hiffasin siin nyyhkies, et ne oli nolona, ku ne oli rääkänny syytönt pikkukundii. Se pomo käski mua venttaa vähä aikaa. Ne meni vek siit kopist. Sit se gimma tuli yksin takas. Se pyys anteeks ja lykkäs mun kouraan snadin pakun ja toivotti hyvää jouluu. Ku mä dallasin alas Stokkan alakertaan, ni kopeloin sitä saamaani pakuu. Siel oli se snadi vieterifiude. Kartsalla mä lykkäsin siihe Pelastusarmeijan Joulupataan sen Kotkankadun muijan vitosen. Ja jostain syyst viel pari markkaa omaa fyrkkaa. Aleksin jouluvalot lyysas kliffan kirkkaina. Snögehiutaleit leiju ku snadei perhosii niitten loistees.
7.12.2001
Julkaistu tekijän luvalla.