QMM JF.html 11.1.2007 / (c) Erkki Johannes Kauhanen 050 596 2390

      JOHANNEKSEN ESSEET


      STADILAISUUS JA STADIN SLANGI

      KAUPUNKIKULTTUURIA
      IDENTITEETISTÄ
      KUINKA STADILAISEKSI
      LIIKE ON NYKYAIKAA
      VASTUUNTUNTOA
      SLANGI MAAILMASSA
      SLANGIN HISTORIASTA
      KUNNON ELÄVÄÄ SLANGIA
      TERMEISTÄ: STADI, HESA, LANDE
      SLANGI LÖYTÄMÄTTÄ

      Tämän päivän stadilaisuus on länsimaista kaupunkikulttuuria yhdistettynä helsinkiläisten kotiseuturakkauteen. Kaupunkikulttuuriin kuuluu henkinen avoimuus, uusia vaikutteita vastaanottava ilmapiiri sekä suvaitsevaisuus erilaisia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan, tapojaan ja kulttuuriaan kohtaan, poislukien yleisten ihmisoikeudellisten käsitysten vastaiset tavat. Kotiseuturakkaus on lämmintä tunnetta omaan syntymä- ja/tai asuinpaikkaan, sen ihmisiin, luontoon sekä rakennettuun ympäristöön.
      Stadilaisuuteen kuuluu myös jonkinasteinen paikallisen kielen, Stadin slangin ymmärtäminen, Stadin menneisyyden ja nykyisten toimintojen tietäminen sekä vakaa tunne, että kuuluu tänne Stadiin ja että pitää itseään ”stadilaisena”.

      IDENTITEETISTÄ

      Stadilaisuus ja slangi ovat stadilaiselle läheisiä, intiimejä asioita. Ne ovat osa henkilön identiteettiä - minuutta, mutta ne ovat myös osa koko kaupungin luonnetta ja omaleimaisuutta siinä kuin Pitkänsillan pohjoispuoli, Kaivopuisto tai empire-keskusta.
      Stadilaisuus on itsensä tiedostavaa, mutta ei korosteista, oman erikoislaatuisuuden jatkuvaa toitottamista tai sillä elämöimistä, rehentelyä - diivailua. Stadilainen ymmärtää ”oman itsensä, mutta antaa arvon toisillekin”, tai kuten sanoisin sen hieman hankalammin: "Stadi on paras paikka, mutta muiden kotipaikat eivät ole huonompia".
      Moni kunnon stadilainen kokee Stadin ja sen slangin saaman nykyisen julkisuuden kiusalliseksi ja turhanpäiväiseksi.

      KUINKA STADILAISEKSI

       Stadilaiseksi ei synnytä, eikä sitä äidinmaidostakaan imetä. Ei, stadilaiseksi kasvetaan: kiinnytään vähitellen sosiaalisen ympäristön kautta tunteellisesti ja tiedollisesti Stadiin, Helsinkiin. Syntyminen muualla ei ole este stadilaisuudelle ja slangin oppimiselle, mutta näiden sisäistäminen osaksi omaa identiteettiä on sitä helpompaa, mitä varhaisemmin on päässyt stadilaisuuden vaikutuspiirin.
      Jos on tullut Stadiin "paljain jaloin" eli syntynyt täällä, voi kutsua itseään paljasjalkaiseksi. Mutta syntymäpaikan ja stadilaissukupolvien määrän korostaminen on mielestäni vain rudimentti, jäänne eilispäivän kulttuurista, jolloin sitouduttiin elämäniäksi tiettyyn alueeseen: paikallaanpysyminen ja kaiken perinteisen kunnioitus ovat agraarisen Suomen ja menneen maaseutukulttuurin arvoja.

      VASTUUNTUNTOA

      Stadilaiset yhdistävät usein stadilaisuuteen vastuunkannon lähimmäisistä, mutta ennenkaikkea huolenpidon muista stadilaisista: ollaan reiluja, vilpittömiä toisia kohtaan, autetaan aina kun voidaan, "kaveria ei jätetä". Ja vastuuntunto ulottuu myös ympäristöön; stadilainen ei riko pulloja kaduille, roskaa puistoja, tuhoa istutuksia tai töhri "tägeillä" yhteisiä tiloja. Ympäristön haltuunotto maalaamalla graffitteja tylsiiin betoniseiniin on tosin ymmärrettävää.

      LIIKE ON NYKYAIKAA

      Nykyaikaiseen kaupunkikulttuuriin kuuluu ihmisten ja tavaroiden liikkuminen: vain muutos on pysyvää. Helsinkiin muutetaan muualta Suomesta, Euroopasta ja koko maailmasta. Ja täältä muutetaan myös pois. Enää ei niinkään, varsinkaan nykynuoret, arvosta sitä, mistä tulet tai minne menet, vaan mitä olet, tässä ja nyt.
      Stadilaisuudessa piilee nurkkakuntaisuuden siemen, harhaluulo, että me vain olemme jotain ja muut eivät mitään. Meidän olisi syytä olla avoimempia ja suvaitsevaisempia muuallasyntyneitä ja tännemuuttaneita kohtaan, ja luopua kokonaan ”niin ja niin monennen polven" ja "paljasjalkaisuuden" kliseistä.
      Stadilainen arvostaa perinteitä, mutta sillä on varaa antaa kaikkien, uusienkin, kukkien kukkia.

      STADI MAAILMASSA

       Maailma globalisoituu, tästä myönteisenä piirteenä ihmisten lisääntyvä vuorovaikutus ja kanssakäymistä haittaavien turhien ennakkoluulojen hälveneminen. Samalla on kuitenkin kadonnut totuttuja identiteetin symboleja, kuten esim. kansallinen raha, passi, jne. Euroopan- ja maailmankansalaisuus ovat tulossa, ja hyvä niin. Rinnan kansainvälistymisen kanssa on tapahtunut alueiden ja maakuntien virkistymistä, ”paikalliskulttuurien” nousua. Ihmiset ovat löytäneet uudelleen ”juurensa”: kotiseuturakkauden ja paikallisen kulttuurin, kuten kielet, murteet ja niinmuodoin myös slangin.
      Ilmiöt eivät ole vastakkaisia, sanotaanhan: ”ajattele globaalisti, toimi paikallisesti”. Kumpikin antaa toivoa paremmasta. ”Maapalloistuminen” auttaa ymmärtämään, että kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä, tasa-arvoisia ja paikallisuus taas opettaa tuntemaan itsensä ja kantamaan vastuuta yhteisöstä, johon kuuluu.
      Mutta ilmiöissä voi itää myös tuhon siemen. Nurkkakuntaisuus ja yltiönationalismi saavat paljon pahaa aikaan, kuten Euroopankin lähihistoria on meille julmalla tavalla todistanut. Globalisaatio eli ”maapalloistuminen” taas voi kutistua tarkoittamaan vain rahan liikkumista rajoitta, jolloin sillä on tunnettu taipumus kasaantua jo ennestään rikkaille seuduille ja ihmisille.

      SLANGIN HISTORIASTA

       Suomen murteita on arvostettu jo Lönnrotin Kalevalan ajoista kansallisena kulttuuriaarteena. Murteiden on arveltu kuvastavan ”viatonta” ja puhdasta maatalousyhteisöä, minkä olemassaolokin on enemmän muistin inhimillisesti kultaamaa ihannoitua mielikuvaa kuin totuuden kanssa yhtäpitävää faktaa. Kaupunkeja taas on pidetty paheiden ja rikollisuuden pesinä, joissa vallitsevat vain ”materialistiset” ja ”maalliset” elämänasenteet. Näiden on katsottu heijastuvan Stadin slangissakin, jota onkin yritetty karsia käytöstä lähes koko sen olemassa-olon ajan, aivan viime vuosia lukuunottamatta.
      Stadin slangi on kyllä ollut alamaailmankin kieli, mutta pääasiassa sitä alkoivat käyttää Helsingin kaksikielisten työläiskortteleiden maaseudulla syntyneeet ja/tai ensimmäisen kaupunkilaispolven lapset ja nuoret 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa. Jonkin verran myös osa vauraampien kaupunginosien koululaisista käytti slangia, lähinnä kouluvuosinaan. Työläisalueiden, Pitkänsillan pohjoispuolen, Rööperin ja Katajanokan asukkaiden elämässä slangilla on ollut kuitenkin syvempi ja pitempiaikaisempi merkitys.
      Slangisanat väännettiin slangin syntyaikoina ruotsista ja venäjästä, 1960-luvulla suomi lisäsi osuuttaan ja 1980-90 -luvuilta lähtien englannin osuus on kasvanut nopeasti.
      LISÄÄ HISTORIAA


      "KUNNON SLANGIA" VAI ELÄVÄÄ SLANGIA"?

      Slangi on nopeasti uusista elämänilmiöistä materiaalia ottava puhekieli, yksi sen eroista murteisiin onkin sanaston nopea muuttuminen. Slangi säilyy vain, jos se alati muuttuu. Eri sukupolvien slangi on erilaista, eri sosiaaliryhmien, samoin eri kaupunginosienkin. Jopa samalla puhujallakin slangi vaihtelee tilanteen mukaan.
      Kiivaat puheet ”oikeasta ja väärästä” sekä “oikeen kunnon slangista” eivät ole kovinkaan hedelmällisiä. Inhimillisiä kylläkin, sillä kunkin slangi on niin kiinteä osa omaa persoonallisuutta, että vain se tuntuu ainoalta oikealta, ja vastaavasti muut vääriltä. Kun slangia, luonteeltaan puhekieltä, kirjoitetaan, syntyy erimielisyyksiä lisää.
      Voimakas riipuvuus identiteettiin on vääristänyt Stadin slangin kehitystä. Kun on tahdottu pitää kiinni vain omien nuoruusvuosien slangi-versiosta, ei ole piitattu rikkaasta slangisanojen perinteestä, eikä uusien sukupolvien slangeista, päinvastoin niiden "kunnollisuutta" on usein vähätelty. Slangin käyttäjä on monesti muumionut slanginsa jo varhaisessa vaiheessa ja aikoo viedä sen muuttumattomana mukanaan hautaan.
      Minusta slangia pitäisi käyttää luovemmin ja slanginbamlaajan varastossa tulisi olla slangin koko kirjo, niinkuin on muissa elävissä puhekielissä.
      Itse toimin tuon esityksen mukaisesti puhuessani slangia ja kirjoittaessani slangi-pakinoita sekä slangilauluja. Kutsun sitä "eläväksi slangiksi". (Myös "fuusioslangi").
      Stadin slangiin tulee myös liittymään ennen pitkää tänne muuttaneiden etnisten ryhmien, kuten mm. venäläisten ja somalien keskuudessa täällä syntyneitä stadilasia ilmauksia. Se on otettava ”totena hattuun”.

      TERMEISTÄ STADI, HESA, LANDE

       Stadi on Helsinki, ja Hesa on Helsinki. Hesari on Helsinginkatu ja Helsingin Sanomat. Stadiksi Helsinkiä kutsuvat nykyajan stadilaiset, syvää kotiseuturakkautta tuntevat, heidän monien mielestä Hesa on Helsingissä asuvien nimitys, ei stadilaisten. Tosin ennen sotia (1939-45) Stadi ja Hesa olivat täysin sama asia, stadilaistenkin keskuudessa.
      Helsingillä on viralliset rajansa, mutta monet stadilaiset lukevat Stadiksi vain Vironniemen tuonne Töölön-Vallilan korkeudelle. Joidenkin mielestä Stadi päättyy Pitkäänsiltaan, joidenkin mielestä se vasta alkaa siitä.
      Stadin kriteereimä on usein pidetty myös umpipihoja ja sporaa, raitioliikennettä.

      Stadin näkökulmasta on usein toisaalta Stadi eli Helsinki - toisaalta muu Suomi, joka on landea ja jossa asuu landelaisia. Tosin landellakin voi olla stadeja, niinkuin Tampere ja Turku. Lande tai bönde ei ole haukkumanimi.

      STADIN SLANGI LÖYTÄMÄTTÄ

       Helsingin kaupunki, kielen kanssa toimivat yhteisöt ja kaupungin perinteisen varakas liike-elämä eivät ole juurikaan ymmärtäneet, mikä ainutlaatuinen kulttuurinen rikkaus ja kaupallinenkin potentiaali stadilaisuuteen ja Stadin slangiin sisältyy. Sillä vaikka ovatkin stadilaiselle sydämen asia, nykyaikana tarvitaan hyvän ja tärkeänkin asian edistämiseksi myös muuta kuin talkoohenkeä ja innokasta mieltä.
      Stadin slangi on helsinkiläisten ainoa oma kieli. Sen ”virallistamista” olisi syytä vakavasti harkita. Ensi alkuun kaupunginvaltuusto voisi perustaa slangilautakunnan pohtimaan keinoja Stadin slangin edistämiseksi, tutkimiseksi ja taltioimiseksi. Taustamateriaalia sen toiminalle voisivat antaa kokeilumieliset hankkeet kaupungin päiväkodeissa, koulujen ala-asteilla, kirjastoissa, nuorisotiloissa ja työväenopistoissa sekä vanhusten ja eläkeläisten toimitaloissa. Myös kaupungin kulttuuri- ja turistilaitokset sekä tiedotustoimisto voisivat kokeeksi ”stadilaistaa” osan toimintojaan.
      Käytännön vihjeenä voisi tarjota kiertävien ”kunnanbamlaajian” tointen perustamista. ”Stadin gamlat kundit ja friidut” tarinoisivat slangiksi ja siirtäisivät kielen lisäksi myös muuta arvokasta kulttuuriperintöä uusille sukupolville. Hankkeella olisi lievä työllistäväkin merkitys, mutta ennen kaikkea se toisi uutta vireyttä bamlaajien vanhuusvuosiin ja sen suosio yleisön niin päiväkotilasten kuin vanhempienkin keskuudessa - olisi varmasti taattu.
      Edellisestä riippumatta, olisi erittäin tärkeää aloittaa pikaisesti laaja Stadin slangin, varsinkin ”vanhan slangin”, taltioiminen, sekä audion että videon keinoin. Kyse on kirjaimellisesti viimeisistä hetkistä, valitettavasti. Se, että slangin ”laatijoiden” ja ensimmäisten käyttäjäsukupolvien äänitallennus on laiminlyöty, ei ole mikään puolustus sille, että seuraavienkin polvien slangi annetaan vaipua peruuttamattomasti unhoon.
      Stadin Slangi ry tekee arvokasta perinnetyötä. Mutta se voisi kohdistaa voimavarojaan nykyistä enemmän puhutun slangin vaalimiseen.

      Oli miten oli, Stadin slangin puhuminen on paras keino säilyttää slangi, ja slangi on keskeisessä asemassa koko stadilaisuuden säilymiselle. Bamlatkaa friidut ja kundit!

      Stadissa 24.4.2003 Erkki Johannes Kauhanen


      (Versio 1: 7.6.2000. Julkaistu:
      Tsilarin pääkirjoitus, 2/2000)