SLANGI.NET 2.0 / SLANGISET / B3.html / 15.5.2004
Hekan skobe on "slangi"proffa Heikki Paunosen
laatima Stadin slangisanojen syntyä ja käyttöä
käsittelevä noin 50-osainen sarja. Jokaisessa SlangiSetissä
julkaistaan 5 uutta sanaa. Edelliset sanat ovat uusien
perässä tällä samalla sivulla.
 Professori Paunosen kirjoituksia Stadin slangista
48. FLAIDIS
tappelu.
1950-luvulla välituntien kohokohtia olivat kunnot tappelut. Tappelijoiden ympärille kerääntyi nopeasti sankka katselijoiden joukko, joka huusi rytmikkäästi: flaidis, flaidis, flaidis! Välituntia valvovan opettajan oli usein vaikea tunkeutua erottamaan tappelijoita toisistaan.
Stadissa on varmaan aina tapeltu. Tokalinjan bärtsillä flaidattii, muisteli Matti Oinonen. Kundit, otta4kaa hugarit messiin, mennää Tölikkaan flaidaamaan, oli Björn Lindström kehottanut poikasena kavereitaan. Puhuttiin myös flaiskaamisesta: Herulin humut ja Sörkan apat flaiskas Surkiksen bärtsillä, kertoi Lauri Valo.
Vielä vanhempia, vuosisadan vaihteessa käytettyjä muotoja olivat slaidaaminen ja slaiskaaminen. Silloin tappelu kuului tanssi-illan ohjelmaan: Kundit kaveerasivat että Hubiksen talolla on kivat jorot, jossa Hubiksen sällit on luvannu panna stadin kundeja motoon. Kyllä ne olikin jännät jorot: melkein koko ilta slaiskattiin, kirjoitti kirjapainon Viivi ystävättärelleen.
Slaisninki ja slaiskaaminen on saatu ruotsin sanasta slagsmål "tappelu". Flaiskaaminen ja flaidaaminen ovat sitten slaiskaamisen muunnoksia. Samantapaista vaihtelua esiintyy myös veistoa tarkoittavassa sanassa flöidi tai slöidi, joka tulee ruotsin sanasta slöjd.
49. BOMBAAMINEN
gfaffittien maalaminen
Bombaaminen voi olla kevyttä tagien (tai tägien) heittelyä: Ku sä heität tagin seinää nii muut näkee et sä oot käyny siellä, se on niiku sun nimikorttis. Mitä useampaan ja vaikeampaan paikkaan taginsa saa tehdyksi, sitä enemmän nimi leviää ja feimi kasvaa.
Mutta bombaaminen on myös taitoa ja tarkkuutta vaativaa työtä. Varsinkin suurten graffittimaalausten, graffojen, teko vaatii huolellista suunnittelua. Niiden maalaamisessakin on monta vaihetta: ensin on tehtävä pohjat eli lateksit, ja vasta sitten päästään hahmottelemaan itse kuvioita.
Suuret graffat tehdäänkin yleensä joukolla, eikä niitä siltikään aina saada valmiiksi: Mentii jengin kans Pasilan galleriaan bombaa muttei saatu vedettyy ku lateksit ku skoudet tuli. Sen vuoksi junan kyljet ovatkin bombaajien suosiossa: Me bombattii eilen yhen stogen kylkee. Siihe on hyvä bombaa, ei tarvi tehdä mitää lateksei ku siin on valmis maalaus.
Bombaajien perusvarusteita on spraymaalipurkki eli kannu, jossa voi olla vaikka roinaa, paksua mustaa tai valkoista maalia. Suuttimiakin on erilaisia. Joku voi kysyä kaveriltaan: Voisitsä heittää fätin mun kannuun? Silloin tarvitaan paksusti suihkuavaa leveää suutinta.
Bombaaminen samoin kuin tagikin on meillä lainatavaraa. East Putneyn maanalaisaseman seinään oli Lontoossa v. 1988 bombattu: Welcome to a freshly-bombed station. Amerikan ja englannin slangissa nimeä ja puumerkkiä merkitsevä tag on vanhempaa perua: toisen maailmansodan aikaan dog tag tarkoitti sotilaiden ja merimiesten metallista tuntolevyä.
50. MAROOSIRYSSÄ (karoosiryssä)
venäläinenjätelökauppias
Vuosisadan vaihteen molemmin puolin venäläiset jäätelökauppiaat möivät katoksellisista työntörattaista jäätelöä. Jäätelö laitettiin kahden vohvelin väliin.
Väinö Tanner kertoo muistelmissaan: "Toisinaan tuli pihalle maroosiryssä herättäen heti huomiota äänekkäällä huudollaan: haroosii maroossii!" Maroosiryssien huutoa matkittiin yleisesti, ja vuosikymmeniksi jäi elämään sanonta haroosi karoosi maroosi.
Jäätelöäkin kutsuttiin milloin karoosiksi, milloin maroosiksi, karoosi oli kuitenkin nimityksenä tavallisempi. Stikkaa faittari, mä slumppaan garossia, oli Lauri Valo sanonut pienenä. Jos minä voitan, niin minä tsöpskaan fimalla karoosia, kirjoitti puolestaan Olli Malmberg Koulupoikia-teoksessaan 1915.
Maroosiryssien mainoshuuto tarkoitti suomeksi "hyvää jäätelöä" (horosee morozenoe).
Edellisten SlangiSettien sanat:
1. SKRUUTAA
(skruudaa) syödä.
1900-luvun alkupuolella ruoka oli tiukassa; oli syötävä mitä oli tarjolla: Kun tsiikattii aina sitä homeista leipää, niin faija skiias(= sanoi) että: "Skruutaa vaa homeista leipää, niin tulee kiva sungiääni!", juu, ja jumalavita, minä skruutasin, et home pöllys vaan perhana.
Joskus käytiin pyytämässä ruokaa venäläisiltä sotilailtakin: no slusi sano, et kyl hän antaa, ja sitte ottaa sieltä ryssänpakin ja lyö hernesubuu ja kliabaa, ja minä skruutasin. Kaikki eivät kuitenkaan syöneet venäläisten leipää: mun mutsi vaan, se ei koskaa halunnu skruutaa ryssän kliabaa, katos kun ryssä kanto revan päällä sitä.
Oli myös kaupungin työtupia, joissa vähävaraisten perheiden lapset saivat käydä koulun jälkeen syömässä: Firula oli myöskin tossa Kolmannella linjalla. Me käytiin siinä, saatiin sitten näkkileipää ja jos oli voita, mutta maitolasi ainakin saatiin sitte skruutaa siinä.
Mutta sakilaisilla oli omat keinonsa: Snilkkasin tolta knärriltä fimtsikan ja dullasin tvärt skansikseen skruutaan, kehaisi sakin Ema Kurikassa 1915.
Nykyisin ei ole ruoasta puutetta ja syöminenkin on hienompaa, skruudaamista. Lähe skruudaa raflaan, kehottivat osakuntalaiset toisiaan 1950-luvulla. Mun tarttee lähtee himaan skruudaa, sanoivat pikkupojat pihoilla, ja 1970-luvun koululaiset suunnittelivat illan ohjelmaansa: skruudataan hei ranskista ja dokataan punkkuu!
Skruutaaminen tunnetaan myös ruotsin slangissa (skrota = 'syödä'), mistä se on saatu stadin kieleenkin.
2. RIGI
(riggi, prigi, spriki) miesten (koko)puku.
Ensimmäisen puvun hankkiminen oli suuri tapaus nuoren miehen elämässä.
Paavo Tuomi muisteli ensimmäisen puvun hankkimista: Ensimmäisen rikin mä oon slumppannu ku mä oli kakstoistvuotias, mutsin kans oltii slumppaamas jutskuilta, slumpattii semmonen vihree riki. Mut se ei ollukka se sama riki mitä me tsiikattii siin föneris.
Jos oli enemmän rahaa, puku teetettiin: vanhempi broidi oli messissä ja molemmille piti saada riki. Ja se oli ensimmäinen riki kun meille slumpattiin tai teetettiin, ja faija tuli mukaan sinne skreddariin, kertoi puolestaan Karl Alanko.
Rigi nosti nuoren miehen uuteen kastiin: Staili borsa, snyggis rigi, lakispäälägt: kianarin gledjut. Siinä asussa kelpasi lähteä vaikka Vidariin tansseihin.
Vaikuttavin on kuitenkin se rigi, joka tavataan jo vuosisadan alkupuolelta periytyvässä kohtalonomaisesa runossa: Oi mutsi, mutsi, pist eldis lamppuun, sun kundis kolaa kohta vek. Valkoisen rigin kai mulle slumppaat, kun galsaan gravariin mut slepataan. Runosta on yhtä monta muunnosta kuin on sen esittäjää.
Myös ruotsin slangissa esiintyy sana rigg 'puku'. Merimiesslangissa riggaaminen on tarkoittanut purjelaivan varustamista purjehduskuntoon, ja sieltä on riginkin alkulähteitä etsitty.
3. SKRAITTA
levysoitin.
Skraitta oli 1950-luvun nuorison statusesineitä. Eiks sul oo viel skraittaa, kysyttiin, ja onnetonta voitiin lohduttaa: Tu meille skulaa skraittaa.
Monet ostivat levyjäkin, vaikka omaa soitinta ei vielä ollut; ei ollut harvinaista ehdottaa: Mennään soittaa sun skraitallas tää platta. Useimmiten odotus palkittiin, ja kavereille saatettiin kertoa: Faija slumppaa meille skraitan.
Illat kuunneltiin baareissa skraittojen skraittaa, juke-boksia, mutta kotihipoissa piti olla oma soitin. Onks niil skraittaa, varmistettiin vielä, kun kuultiin jonkun suunnittelevan hippojen järjestämistä. Ota skraitta messiin, saattoi joku pyytää parempiosaista kaveriaan auttamaan.
Skraittaa kuunneltiin jo ennen sotia, mutta itse sana on vieläkin vanhempi. Jo 1900-luvun alussa slangissa esiintyi sana kraittaa (Graittaa) "soittaa, pelata". Kraitta-sanaakin käytettiin jo vuosisadan alkupuolella, mutta silloin se tarkoitti "hanuria". Vaikka (s)kraitta tuo mieleen gramofonin, sana on venäläistä perua; venäjässä igrátj = "soittaa".
4. JUNTTI
maalaistyttö, maalainen; tehtaantyttö, työläisnainen;
tyhmä, yksinkertainen.
Helsinkiläiset ovat aina pitäneet itseään hieman parempina kuin muita. Tästä kertoo 1970-luvulla yleistynyt junttikin. Sanahan tarkoittaa nykyslangissa paitsi "maalaista" myös "tyhmää" tai "yksinkertaista".
Mikään uusi tulokas juntti ei Helsingin kielessä kuitenkaan ole, vaikka sana oli välillä vuosikymmeniä unohduksissa. Vuosisadan vaihteessa juntteja olivat maalta Helsinkiin tulleet tehtaantytöt. He herättivät myös sakilaisten kiinnostuksen: Vintsi on aina kytännyt sellaisia junttia, joilla on buli klyyvari, kirjoitti Vintsin entinen tyttöystävä pettyneenä.
Helsinkiin tultuaan maalaistytöt nopeasti kaupunkilaistuivat. "Ne on Siltasaaren tehtaan junttii", tällanen oli se sananparsi Pitkänsillan toiselt puolelt, kertoi Paavo Tuomi sukulaistytöistään, oli ne niin ettei tahtonu tunteeka edes.
Slangiin juntti on saatu suomen murteista, missä sillä on useita enimmäkseen kielteisesti sävyttyneitä merkityksiä, esim. "laiska, itsepäinen ihminen; kömpelö poika".
5. BIFFATA
(piffata) maksaa toisen puolesta, tarjota.
Käytetty ainakin vuosisadan vaihteesta lähtien. Sakilaisten kunnia-asiana oli maksaa tyttöystävä tansseihin tai elokuviin: Kyllä liksa riittää, kun kundit vielä biffaa joroihin, kirjoitti kirjapainon Viivi.
Aina ei biffaaminen kuitenkaan ollut pyyteetöntä: Biffaa friidu leffaan, niin friidu järkkaa sulle beffaa, sanottiin. Tämän sananparren tunsi Lasse Sinkkonenkin.
Mä biffaan tän kierroksen, sanottiin Ressussa 1950-luvulla vessaan mentäessä. Ei kiitos, mulla on kuukausikortti, oli vastauksena.
Viime aikoina piffaamisen merkitys on laajentunut: lainaaminen tai rahan antaminen voi olla piffaamista: Faija, piffaa mulle snadisti hintaa, että mä voisin tsöpata jäden. Omaatuntoa venyttäen varastaminenkin mahtuu vielä piffaamisen piiriin: Hei, nyt lähetään piffaa fibluja!
Biffaaminen tunnetaan myös ruotsin slangista. Taustalla lienee ruotsin sana bistå "auttaa, avustaa (rahallisesti)".
6. BROTARI
painija
Faija oli semmonen grode vanha brotari ja painonnostaja, se oli groossi kundi, kertoi muuan 1900-luvun alkuvuosina syntynyt helsinkiläinen isästään.
Varsinkin Helsingin Jyry oli kuuluisa brotareistaan. Brotareita myös kunnioitettiin ja pelättiin: Ku mentii Blobikaa, sinne ei auttanu mennä fyllassa. Siäl oli paljo Helsingin Jyrystä vanhoja hyvii brotarii, kuuluisii brotarii, ne oli siäl järkkarina, muisteli Paavo Tuomi 1920-luvun Mustikkamaan tansseja.
1900-luvun alkupuolella oli myös ammattilaispainijoita. Se brotaa sirkassa kerrottiin sirkuksessa esiintyvästä painijasta. Pojatkin brotasivat pihoilla, ja säännöt olivat tiukat: froku kielletty brotatessa, sanottiin jo 1910-luvulla. Ja brotattiin sitä muuallakin; muuan ohikulkija kuvasi Kurikassa 1929 Kallion kaduilla näkemäänsä nujakkaa: Siinä ne jeparit sai brotaa pitkän aikaa, ennen kuin saivat ne jätkät förattua jeppikseen.
Vaikka painiminen lienee vanhaa suomalaiskansallista perua, brotaaminen on saatu ruotsista, missä brottas = "painia" ja brottare = "painija".
7. SPADDU
(paddu) savuke
Uusimpia röökin kilpailijoita Helsingin slangissa; (s)paddua on vedetty 1970-luvulta lähtien. Savukkeiden loppuessa spaddua voi pyytää monella tavalla. Kohteliaasti: Onks sulla heittää yhtä spaddua? tai Hei, viitsiks stikkaa mulle yks spaddu!, tai vähemmän kohteliaasti: Heit yks spaddu! Pyyntöä voi jopa perustella: Heittäkää nyt ees yks spaddu, mull on kauhee nikkis!
Joka paikkaan ei spaddun vetäminen edes sovi. Se ei oo orkesteri mikä alkaa vaan vetää spadduu siellä lavalla ja kiroilee, sanoi Remu Aaltonen, ja vanhempienkin pitäisi ensin lopettaa oma tupakointinsa, ennenku niil on jotain otsaa tulla jutteleen muille paddun poltost ja vastuun tunnost.
Spaddu on saatu meille amerikanenglannin slangista, missä sana butt tarkoittaa "savuketta" tai "tupakan tumppia". Sielläkin sana on melko uusi, se on tullut käyttöön vasta 1920-luvulla.
8. LEFFA
elokuvateatteri, elokuva(t)
Ensimmäinen elokuvateatteri perustettiin Helsinkiin 1904, ja 1910-luvulla elokuvateattereita oli jo kymmenkunta. Siitä lähtien stadin kundit istuivatkin Tivolissa, Areenassa, Hesperiassa ja muissa leffoissa tuijottamassa indareita, koobareita ja dekkareita sekä Chapea.
Virallisessa Suomessa elävät kuvat muuttui elokuvaksi 1927. Stadin kielessä lefvande bilderistä oli tullut leffa jo 1910-luvun alkupuolella. Uusi sana houkutteli myös riimittelyyn: on liffaa kun leffassa on klogu, oli poikien yleisimpiä hokemia 1920-luvulla.
Suorasukaisempiakin riimejä syntyi: biffaa friidu leffaa, niin friidu järkkää sulle beffaa!
Vuosisadan alkupuolella liput eivät olleet kalliita: piikin makso leffaan ja kaikki tsennas toisensa. Rahat olivat silti tiukalla: käytii slumppaamassa lehtii konttorista sunnuntaiaamusin, et saatiin leffafyrkat, trokattiin niitä lehtiä, kertoi Kullervo Linna.
Leffa on elänyt stadin kielessä kohta sata vuotta, kauemmin kuin Areena, Fennia, Tivoli tai muut vanhat elokuvateatterit. Hespistäkään ei enää ole.
9. BONGNAAMINEN
(bognaaminen) (syys)jään notkuttamisesta
Notkuttamista joko joukolla tai yksin, jään päällä juosten, kävellen tai hypellen. Väinö Tanner kävi tovereineen Ruoholahdessa bongnaamassa jo 1880-luvulla: "Kymmenen tai parikymmentäkin poikaa asettui rinnakkain ja alkoi rivissä juosta eteenpäin. Juostessa oltiin alati aallon pohjalla ja oli noustava ylämäkeä. Edestakaisin juoksemalla pantiin jää aaltoilemaan."
Stadi oli täynnä houkuttelevia bongnausmestoja. Snadina bongnattii Eltsussa, muisteli Matti Oinonen. Leo Tiainen puolestaan kertoi, että skolekundit kävi Kaisiksen lammikolla aina alkutalvesta bongnaamassa. Vielä 1950-luvulla pikkupoikien oli vaikea sivuuttaa yhtäkään lammikkoa kokeilematta jään kestävyyttä, bongnaamatta.
Usein bongnaaminen päättyi plutaamiseen, ainakin jalat kastuivat. Mutta suurempiakin vaaroja siihen sisältyi: Me bongnattiin tossa rantsussa ja pari kertaa mentiinki siinä, mut juma, sit se bragas. No kaks kundia sitten delas siinä, jäi sinne, kertoi muuan vuosisadan vaihteessa syntynyt helsinkiläinen.
Tämä ruotsalaiskaikuinen sana tunnetaan ainakin Helsingin ympäristön ruotsalaismurteissa, joista se lienee kulkeutunut stadin kieleenkin.
10. KOSSO
(kossa, kossu) raha
Vanhimpia "rahaa" tarkoittavia slangisanoja Helsingissä. 1910-luvulla sakilainen saattoi kysyä kaveriltaan Tippuuks sult yhtään kossoa pyhäks? Jos toinen oli yhtä rahaton, vastauksena saattoi hyvin olla, kuten pilalehti Kurikassa 1913: Ei mut täytyy lähteä viemään paltiska kaniin et saa himpun kossaa.
Rahansa voi myös hävitä korttipelissä: Ja jukralavita, muistaks kun / mä korttipelissä voitin sun, ja trumbariks Eman kossut / ja Jompelta kumitossut.
Kosson jäljet johtavat Tukholman alamaailmaan: jo 1800-luvulla Tukholman rikollisten kielessä tavattiin "rahaa" tarkoittavat sanat kos, kosing(ar), kova, jotka olivat alkuaan peräisin mustalaisten ja länsigöötalaisten kulkukauppiaiden salakielestä. Helsingin slangista kosso lienee kadonnut jo 1920-luvulla.
11. KAVEERATA
(kaverata) sanoa, puhua, kertoa, jutella.
Vanhan slangin sana, joka on tuttu jo Stadin Arskan kielestä: Kun mutsi minun kolasi / niin fatsi minun kaveras: saat sinä lähteä himtsosta vek.
Entiseen aikaan ei slangiakaan puhuttu vaan kaveerattiin: Hei Viltsi, kuules kun toi sussu kaveeraa kivasti sakia, sano Hanski Kansallisessa kun "Pygmaliota" katseli.
Koulusta ovat puolestaan jääneet opettajan kaveeraukset mieleen: Mä muistan, kun snadina skolee käytiin, maikka kaveeras meille siitä Diogeneksestä: Kun Diogenes oli nurmikolla goisaamassa, sattui Aleksanteri Suuri tulemaan hänen tykönsä ja kaveeras Diogenekselle että: "Yks toivomus saat tehdä ja se täytetään."
Kaveeraaminen tulee suoraan venäjästä (govoritj = "puhua"). "Veljeilemistä" tarkoittava kaveeraaminen liittyy puolestaan yhä elinvoimaiseen kaveri-sanaan, mutta se on jo toinen tarina.
12. SKIDI
(pikku)lapsi; pieni, pienikokoinen.
Skideistä on Helsingissä puhuttu viimeistään 1950-luvulta lähtien. Sanaan liittyy usein hieman alentuva sävy: Mä en viitti ruveta flaidaa tommosen skidin kaa. Anja Kaurasen Kultasuussa skidejä ja muita debiilejä narutettiin jollain vitsifiudella. Itse kukanenkin saattoi skidinä tehdä kaikenlaista, tyhmyyksiäkin: Me skupattiin skidinä kaikkee snadii putiikeist.
Mutta melkein kuka tai mikä hyvänsä pieni(kokoinen) voi olla skidi, vaikka olisi vanhempikin. Joku voi olla skidi ikäisekseen: Vaik se on jo kuustoista ni se on ihan skidi. Koirakin voi olla skidi, eikä aina tarvitse olla kyse edes elollisista olennoista: Se on ihan skidi rafla. Huonona päivänä
saattaa rahaakin olla vain skidisti messissä, ja jos oikein huonosti käy, mutsi on himassa röörit suorina ja ottaa skitsoja jostain ihan skidistä asiasta.
Skidi tulee englannin sanasta kid '(pikku)lapsi'. Englannissa sanalla on ollut kirjallista käyttöä jo 1600-luvulta lähtien; amerikanenglannin puhekieleen se on ilmaantunut 1890-luvulla. Nykyisin tunnemme sen New Kids on the Block -yhtyeen nimestä.
13. BISSE
(bisseri) olut
Bisseä on Helsingissä juotu ainakin vuosisadan vaihteesta lähtien; sana esiintyy muun muassa Eerikki Meriluodon pilalehti Kurikassa vuonna 1914 julkaisemassa Sakilaisen sanakirjassa. Rinnakkaisasuna on noihin aikoihin ollut bisse.
Sana näyttää välillä joutuneen unohduksiin, kunnes olutkulttuurin nousu 1960-luvulla on tuonut sen uudelleen käyttöön; bissen ohella on tilattu ja juotu myös bisseriä.
Erityisen suosittua bisse on koululaisten keskuudessa, mutta se voi myös pilata juhlat: Kaikki meni ok, mut sit kundit sai jostain bissee. Sitä paitsi bissellä on varjopuolensa: Bissestä saatu känni kusettaa.
Bissen alkuperä ei avaudu helposti; sana on kuitenkin vanha. Euroopan säätyläiset ovat 1700-luvulta lähtien juoneet "piispan viiniä" (saks. Bischofs, engl. Bishop), tietynlaista tummaa viinisekoitusta. Jos bisse on kansanomaista "piispan viiniä", kehitys on sama kuin pontikalla: sekin tarkoitti alkuaan säätyläisten juomaa, Pontiacin kaupungista Ranskasta tuotua hienoa viiniä.
14. STADI
Helsinki, erityisesti Helsingin kantakaupungista.
Vuosisadan alkupuolella stadin kundin maailmankuva oli selkeä. Ennen hittas Skattasta Brunssaan, Brunssasta Gräsaan, Gräsasta Berggaan ja Bergasta Kinaporin kautta Heruliin, kirjoitti Stadin Arska. Ennen kuljettiinkin paljon. Koko keili lähti kerralla Linjoilta Bjellaan simmaamaan. Eltsun kautta mentii ja böllittiin murkkareita evääksi. Joskus ajettiin raitiovaunullakin: Sporalla oli gimis skujata Toukiksesta Hagiksen ja Krunikan kautta Kauppatorille.
Joka paikassa oli omat kaupunginosa- tai korttelijenginsä, ja usein tapeltiin. Kun Bergan gibat meni Kinkan branttikseen sleppaa mäkee, niin Builiksen gibat tulivat tsöramaan vek, kuvaili Harald Sjöblom 1910-luvun mäenlaskujaan. Herulin humut ja Sörkan apat slaiskas Surkiksen bärtsillä, kertoi puolestaan Lauri Valo. Tappelunnujakoita muisteli myös Topi Toikka: Ku me flytattiin Valkan perukoille Uusille kuntseille, ni siel oli taas huiskis-haiskis Kumiksen ruattalaisten ja Herulin jätkien kans. Mutta sittenkin hurjimmin oteltiin silloin, kun Röban gibat lähtivät sepelikivet taskuissaan rökittämään Sörkan sakilaisia.
Pitkäsilta erotti stadin kundeilla kaksi maailmaa, joskus hyvin konkreettisestikin. Sillon Helsingin valloitukses me mentii sinne Valgan bulille bärgalle, tsiigattiin siältä ja kuunneltii ku tota skytaamista kuulu täält Tölikasta päin ja ku ne saksmannit täält, tuolta Hubikasta päin hööki tänne, muisteli vuonna 1911 syntynyt Kullervo Linna kevään 1918 tapahtumia. Mutta kyllä Tölikassakin käytiin, jollei muuten niin tyttöjä katsomassa: Kaikkihan ne tsiigas, etenkin Linjojen kundit tsiigas niitä Tölikan friiduja, kertoi Paavo Tuomi.
Mutta yhteishenkeäkin löytyi: Jos Helsingin ulkopuolelle mentiin joraamaan ja siellä tuli landiksen kundien kans tappelu, niin kaikki stadilaiset oli samaa jengiä, olkoon ne Tölikasta, Röbasta, Bärgasta, Valkasta tai mistä tahansa, ne oli samaa jengiä, vakuutti Eemeli Paajanen. Tämän voi hyvin uskoa. Olihan heillä yhteinen kieli.
15. BISSE
(bisi) vanha mies, ukko.
Mä olen seitkytviisvuotias paljasklabbinen stadilainen bisse, esittäytyi Paavo Tuomi. Faija oli stärä bisse, muisteli Kaarlo Stenvall 1800-luvulla syntynyttä isäänsä.
Ennen vanhaan ukoilla oli tiukat periaatteet. Muuan kaveri oli tuonut rotanraadon luokkaan. No mitäs siinä, johtokuntaan meni asia, ja kuustoista iskua siitä määrättiin. Ne anto sen tseban mutsille että mutsi gibbaa kymmenen iskua. Mutsi sano ettei hän gibbaa yhtää ja sitten yks bisi tuli ja gibbas kuustoist kertaa.
Bisse ja bisi ovat Uudenmaan ruotsalaismurteiden sanoja.
Vanhasta miehestä on stadin slangissa käytetty monia muitakin sanoja, joista tavallisin on gubbe, sekin ruotsalaista alkuperää. Nykyslangissa bisse tarkoittaa olutta.
16. NAHKA
oppikoulun ensi-, alaluokkalainen,
teinikuntaan otettava lukion ensiluokkalainen.
1800-luvun lopulla Suomalaisen Normaalilyseon eri luokka-asteiden oppilaat olivat luita, lihoja ja nahkoja. Vielä 1950-luvulla nahat odottivat Norssin pihalla ensi lumen tuloa peläten: silloin ei heitä nahkapesuilta pelastanut mikään. Meidän skoles ei nahat polleile!
Myös lukioon tulevat nahat joutuivat kovalle koetukselle, ennen kuin heidät hyväksyttiin teinikunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Nahan tuli osoittaa kuntonsa ja taitonsa erityisessä nahkakonventissa. Jos alkusyksystä joku tarkasti vartioitu nuori mies mittaili Stockmannin julkisivun pituutta tulitikulla, hän ei ollut hullu vaan nahka.
Peruskoulun tultua nahatkin hävisivät. Nykyisin peruskoulun yläasteelle tulevat ovat mopoja. Asenteet ovat silti entiset: mopot on juntteja! Eivätkä hekään helpolla pääse. Mopokaste odottaa jokaista: mopot saa joka syksy partavaahtoa niskaansa, kun koulut alkaa.
Alokasta, tulokasta tarkoittava nahka(poika) tunnetaan myös sotilasslangissa. Sana on käännöslaina saksasta ja ruotsista: saks. Balg, ruots. bälg tarkoittavat paitsi 'nyljettyä nahkaa' myös 'pientä lasta, kakaraa, nulikkaa'.
17. FUTIS
(fudis) jalkapallo (sekä pelistä että pelivälineestä).
Futaaminen on kuulunut stadin kundien kesähuveihin jo satakunta vuotta. Vuosisadan alkupuolella ei kuitenkaan kirkkoaikana pelattu. Me oltiin Haapiksella sunnuntaina futaamassa niin Valkoinen Kustu (tunnettu poliisi) tulee sinne ja sanoo että: "Se on pojat sillä lailla että kirkkoaikana tääll ei futata", kertoi Eemeli Paajanen.
Futis ei alkuaan kiinnostanut naisväkeä. Mä traisasin kerran mutsin tsiikaan futismatsii, mut ei se bonjannu minkä tähden ne tsalit tsuppas sen boltsin perässä, kertoi Harald Sjöblom. Poikienkin harrastusta haittasi rahapula: Ei sitä tahtonut saada, futariika. Helsingin Palloseura oli, siltä me saatiin joskus slumppaa semmosen käytetyn futarin. Kunnolliset futispläägät jäivät monilla vain haaveeksi. Eikä edes peleihin tahtonut päästä: Snadina tsalina oli vaikee saada futismatsii fribareita.
Kaikesta huolimatta Helsingillä on suuri menneisyys suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Parhaina vuosina stadin kunniaa oli mestaruussarjassa puolustamassa puolisen tusinaa joukkuetta. Vaikka Kultsi (Kullervo) tai Torsu (Helsingin Toverit) elävät vain vanhimpien stadilaisten muistoissa, Bolliksella ja Stadikalla riittää yhä kannustettavaa.
Vaikka Futiksen juuret ovat Englannissa, meille sana lienee tullut ruotsin kautta (ruots. fotboll, engl. football). Vuosisadan alkupuolella puhuttiin futiksesta ja futaamisesta; fudis ja fudaaminen ovat yleistyneet 1940-luvulta lähtien.
18. TSUPPARI
(tsuppari) juoksupoika, lähetti.
Kohta sadan vuoden ajan ovat pojat ja tytötkin hankkineet taskurahoja tsuppareina, kuka kukkakaupassa, kuka muualla. Kullervo Linna muisteli kouluaikaansa: Ku ei ollu yhtään fyrkkaa ja täyty saada karraa niin me mentiin tsökaa tsuppariks.
Tsupparipaikka oli myös monelle ensimmäinen vakituinen työpaikka. Heti kun mä pääsin skolesta ni mä menin tsuppariks sinne (Suomen uutistoimistoon), siinä oli vielä santarmit, siinä huoneessa istu missä me tsupparitki, kertoi muuan vuosisadan vaihteessa syntynyt helsinkiläismies.
Juoksupojanpaikat olivat ennenkin tiukassa. Henry Theel muisteli ensimmäistä yritystään: Me mentiin tonne stadille, koko tää Aleksi, kaikki lafkat vuoronperään kierrettii ja kysyttiin, et tarvitaaks tsupparii. Siäl Kluuvikadulla ne olis tarvinnut tsupparii, mut se varastomestari katto ja sano et: "Te ootte niin snadii kundii." Mutta sitten tuli liikkeen johtaja ja se katto kans meitä ja sano: "Mitäs herrat?" Mä sanoin et: "me tultiin hakemaan se tsupparinpaikka!"
Tsupparin liksakaan ei ollut hääppöinen: Silloin ku mä menin tsuppariks, niin se vanhempi kundi sai tresjyttifima timme, kertoi Väinö Salomaa.
Ruotsin slangissa on sana skubb "asia", ja siitä on johdettu skubba "juosta asioilla". Samaa alkuperää lienee stadinkin tsuppaaminen.
19. DUUNI
(ansio)työ, työpaikka, homma.
Ansiotyö ja rahan hankkiminen on aina houkutellut koulupoikia. Mä slyytaan koulun ja skaffaan jotakin duunia ku mutsi ja fatsi aina ryppyilevät etten mä mitään tseenaa.
Töitä sai ennenkin etsiä. Kaks gibaa meni byggalle kysyyn duunia. Ne kysy mestarilt, onks duunia? Mestari bamlas ettei oo. Niin gibat sano et tuu sit mukaan tsökaamaan duunia, kertoi Ensio Ilmonen.
Kesätyötä on myös etsitty. Saiksä mitää duunimestaa kesäks, kyseltiin kavereilta jo kevättalvella. Jotkut menivät byggalle, jotkut toiset tsuppareiksi. Kesäduunikin piti hoitaa kunnolla: Janne sai fudut sen duunista, ku se meni sinne jurrissa.
Duuni-sanan vastine tunnetaan ruotsin slangissakin (don = työ, dona = tehdä työtä). Sana esiintyy myös Suomen ruotsalaismurteissa (don = työkalu, dona = puuhailla). Työpaikkaa tarkoittava duunimesta-sana tavataan vain stadin slangissa. Siinä jälkiosa on venäjää: mésto = paikka.
20. METSKAA
onkia
Metskaaminen on ollut stadin kundien pääharrastuksia iät ja ajat. Helsingissä on metskattu kaikilta rannoilta, Kaivarista Kylikseen. Me käytiin snadina usein fisustamassa Kyliksessä. Rantsust vaan metskattiin, sielt sai bulia abboreita, räkäreitä, lahnaa ja skitareita, niit oli siihen aikaan ku luteit duunarin hihassa, kertoi Ensio Ilmonen.
Aina ei onkiminen kuitenkaan maittanut: Ei hotsita, kaveras Arska kun metskasi abboria. Joskus taas ongittiin vain kissan kaloja: Siinä sokeritehtaan luona oli se balja, siinä me metskattiin aina, ja kaikki fisut vietiin sille vagen kissalle. Kalaonneakin joskus toivotettiin; masi metskiin ja skitarit maihin, sanottiin 1950-luvulla. Tavallisemmin metskattiin kuitenkin daggareilla, joita käytiin puistoissa plokkaamassa.
Vahinkojakin metskatessa sattui: koukku jäi pohjaan tai vielä pahempi, tarttui kaverin korvaan. Silloin olivat hyvät neuvot tarpeen: me oltii viäl niin perhanan dorkii, että me ei osattu katkasta siimaa metskistä, siin oli daggari viäl, eihän me sitäkää osattu ottaa vek.
Kuten monet stadin slangin sanat metskaaminenkin tulee ruotsista: meta 'onkia'.
21. FLOTTARI
(venäläinen) merisotilas, sotalaivan matruusi;
merisotilaan manttelin nappi.
Tsaarinvallan aikaan flottarit olivat tuttu näky Helsingin kaupunkikuvassa. Toiset muistelevatkin flottareita hyvillä mielin. Ne flottarit oli liffaa jengii, niiku kesälläkin kun ne tuli tonne Blobikaa botskilla.
Mutta monille vanhoille helsinkiläisille flottarit ovat jääneet mieleen lähinnä vuoden 1917 tapahtumista: Kun vallankumous tuli niin Heimolassahan oli ensimmäinen rytäkkä. Flottarit veti naganin esiin ja siinähän ne ampu yhden miliisin ja pari muuta kundia, kun oli jorot siellä, kertoi Eemeli Paajanen.
Yhtä karmeita olivat myös Sven Heleniuksen muistumat poikavuosilta: Keväällä seitsemäntoista tuli Kristianinkatua alas flottaripatrulli. Ne kohtas siinä tsaarin joukkojen uffarin. Flottari tarjos punasta käsivarsinauhaa sille uffarille, mutta uffari ei ottanut sitä vaan teki ristinmerkin. Flottari otti naganin vyöltään ja ampu skoten sen uffarin rintaan.
Pikkupojille flottarit olivat tärkeitä kuitenkin siksi, että heidän mantteleistaan saatiin pelinappeja. Sitä kuvastaa vuosisadan vaihteesa säilynyt keskustelunkatkelmakin: - Mistä tulee reilumpia (= parempia pelinappeja), gardareista vai flottareista? - Kyl flottareista.
Flottari voi olla ruotsalaista tai venäläistä alkuperää. Laivastohan on ruotsiksi flotta ja venäjäksi flot.
22. SKÖNE
meri.
Sköne on aina ollut stadilaisille tärkeä. Moni kundi lähti nuorena miehenä skönelle. Niin teki Stadin Arskakin: Lähden skönelle ja shingraan siellä botusta. Myöhemmin oli sitten mahtavaa palata skönemannina vanhoja kavereita tsiigaamaan. Onpa skönemannien kielestä yksi jos toinenkin sana stadin slangiinkin tarttunut.
Skönelle voitiin lähteä vaikka tyttöystävää karkuun. Kirjapainon Viivi kirjoitti hädissään sulhaselleen: Nyt skrivaan sulle äkkiä, kun kundit kaveerasivat, että sä painelet skönelle ja että sä singrasit Hesasta Turkuun, kun sulla oli siellä tiedossa hyyry johonkin norskin buliin botskin.
Skönellä on käyty myös virkistäytymässä. On rutsattu soutuveneellä Höggaan tai Blobikaan. Toisilla oli purjevenekin: Läheks skiglaa skönelle, mä saan lontskaa broidin botskii? Parasta, mitä kauniina kesäpäivanä Stadissa saattaa tehdä, on lojuu biitsillä ja tsiigata gimmoja tai skiglata skönellä, vahvisti Juhani Mäkeläkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että galsa ilman balsaa skönellä.
Sköne on stadin slangin ruotsalaisia sanoja: ruotsissa sjö = järvi, meri.
23. KESIS
(gesis) kesä, kesäloma.
Kesis on stadissakin parasta aikaa. Sillon ku suulis brennaa ja kartsat on kuumii, sillon on kiva valuu Stadissa iisisti kevyissä kledjuissa, kirjoitti Jussi.
Kesän tulo on herkistänyt vanhankin stadilaisen mielen: On gimis ku on kesis, ku kuuset ne gungaa ja fogelit sjungaa ja pihka dövaa, ja skutsis on gimis koisia, tiivisti Toivo Kaiponen stadilaisen luonnonkaipuun. Muutenkin kesä on tunteiden aikaa: Friidukin tietenkin jo on, styylattu on pari kesistä, kertoi Arvo Laitinen nuoruusvuosistaan.
Parasta kesässä on, ettei ole kylmä: on gimis ku on gesis, ei o galis eikä frysis. Kesiksellä voi myös tehdä kaikenlaista. Ku tulee kesis, voi mennä Blobikaan simmaa, haaveili 1930-luvun koulupoika. Kesiksellä mä meinaan lähtee mun kundikaverin kans prätkällä Lappiin, suunnitteli puolestaan 1970-luvun tyttö. Pakollistakin puuhaa kesällä oli, ainakin entisillä oppikoululaisilla: Kesiksellä tarttis taas kerää rehui.
Kesä on ollut kesis (gesis) ainakin 1910-luvulta lähtien. Se on stadin slangin vanhoja suomalaisia sanoja.
24. SPETTARI
(pettari) koulutodistus.
Viimeisenä koulupäivänä stadin kundeille ja friiduille on aina jaettu (s)pettarit. Niitä on odotettu sydän kylmänä ja numeroita etukäteen arvaillen. Päättäjäispäivän tavallisia kysymyksiä ovatkin olleet: Millasen (s)pettarin sä sait? Saitsä hyvän (s)pettarin?
Todistustaan manaili jo 1910-luvun sakilaispoikakin: Mä sain vasta roisin pettarin. Huonosta todistuksesta saattoi seurata kaikenlaista harmia: Mä olin saanut spettarin ja vähän takamusten lämmikettä faijalta, kerrottiin Norssin Veikossa 1946. Huonosta todistuksesta ei kiitelty 1970-luvullakaan: Mull oli surkee spettari ja faija otti pultin.
Hyvien numeroiden tavoitteluun onkin kannustettu. Fade lupas mulle uuden fillarin jos mä en saa yhtään fyyraa spettariin. Joskus kannustus on ollut suorasukaisempaa: Jos spettarit ei ala petraantuu nii se kyl näyttää, uhkaili muuan isä huono-oppista poikaansa. Joskus kova yritys palkittiin: Jipii, mun spettari parani!
(S)pettarin taustalla on ruotsin betyg "todistus". Aina 1930-luvulle asti puhuttiin tavallisemmin pettarista, myöhemmin spettari on yksinomaistunut.
25. ESPA (Espis)
Esplanadi (sekä kaduista että puistoista).
Espa (Espis) on ollut Helsingin sydän jo pitkälti toistasataa vuotta.
Kuvaan sopii, että vanhin kirjallinen slangitieto kertoo juuri elämästä Espiksellä: Kun minä eilen illalla palasin labbiksesta, tapasin Aasiksen kohdalla Supiksen, ja niin me laskeusimme tänne Espikselle, jossa oli mahoton hyvä piikis, kirjoitti Santeri Ivalo ylioppilaspoika Lassin kokemuksista novellissaan Hellaassa 1890.
Piikistä eli piikaparaatia ovat Espiksellä katselleet muutkin. "Toivojen" näin kanssa yhä juodaan ja Espikseltä tyttönen jo iltayöstä tuodaan, kertoi Kurikka 1912. Espiksellä käytiinkin lisäansioiden toivossa. "Menkää Espikselle", sano Jutikka Linder, kun neulojat palkkaa pieneksi moitti, kirjoitti Kurikka 1915.
Elämä kävi Espalla joskus hyvinkin rajuksi. Heikki ja Espis olivat pahimmat. Sinne ei ollut yrittämistäkään, varoitettiin vuonna 1915. Kovin paljon meno ei ole muuttunut: Oltiin Tintin kaa eilen bailaamassa Espalla, kertoi muuan 1980-luvun nuori. Jengi dokaa Espalla keskarii tai kossuu. Sit ne vaan potkii vanhoja staroja ja muita kalkkiksii, täydensi toinen.
Esplanadi on Helsingin vanhoja nimiä. Se vahvistettiin vuonna 1820, mutta asemakaavaan se oli merkitty jo 1812 Tähtitorninvuoren linnoitusvyöhykkeen osana.
26. SKÖNE
meri.
Sköne on aina ollut stadilaisille tärkeä. Moni kundi lähti nuorena miehenä skönelle. Niin teki Stadin Arskakin: Lähden skönelle ja shingraan siellä botusta. Myöhemmin oli sitten mahtavaa palata skönemannina vanhoja kavereita tsiigaamaan. Onpa skönemannien kielestä yksi jos toinenkin sana stadin slangiinkin tarttunut.
Skönelle voitiin lähteä vaikka tyttöystävää karkuun. Kirjapainon Viivi kirjoitti hädissään sulhaselleen: Nyt skrivaan sulle äkkiä, kun kundit kaveerasivat, että sä painelet skönelle ja että sä singrasit Hesasta Turkuun, kun sulla oli siellä tiedossa hyyry johonkin norskin buliin botskin.
Skönellä on käyty myös virkistäytymässä. On rutsattu soutuveneellä Höggaan tai Blobikaan. Toisilla oli purjevenekin: Läheks skiglaa skönelle, mä saan lontskaa broidin botskii? Parasta, mitä kauniina kesäpäivanä Stadissa saattaa tehdä, on lojuu biitsillä ja tsiigata gimmoja tai skiglata skönellä, vahvisti Juhani Mäkeläkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että galsa ilman balsaa skönellä.
Sköne on stadin slangin ruotsalaisia sanoja: ruotsissa sjö = järvi, meri.
27. KESIS (gesis)
kesä, kesäloma.
Kesis on stadissakin parasta aikaa. Sillon ku suulis brennaa ja kartsat on kuumii, sillon on kiva valuu Stadissa iisisti kevyissä kledjuissa, kirjoitti Jussi.
Kesän tulo on herkistänyt vanhankin stadilaisen mielen: On gimis ku on kesis, ku kuuset ne gungaa ja fogelit sjungaa ja pihka dövaa, ja skutsis on gimis koisia, tiivisti Toivo Kaiponen stadilaisen luonnonkaipuun. Muutenkin kesä on tunteiden aikaa: Friidukin tietenkin jo on, styylattu on pari kesistä, kertoi Arvo Laitinen nuoruusvuosistaan.
Parasta kesässä on, ettei ole kylmä: on gimis ku on gesis, ei o galis eikä frysis. Kesiksellä voi myös tehdä kaikenlaista. Ku tulee kesis, voi mennä Blobikaan simmaa, haaveili 1930-luvun koulupoika. Kesiksellä mä meinaan lähtee mun kundikaverin kans prätkällä Lappiin, suunnitteli puolestaan 1970-luvun tyttö. Pakollistakin puuhaa kesällä oli, ainakin entisillä oppikoululaisilla: Kesiksellä tarttis taas kerää rehui.
Kesä on ollut kesis (gesis) ainakin 1910-luvulta lähtien. Se on stadin slangin vanhoja suomalaisia sanoja.
Onni yksillä, kesis kaikilla.
28. SPETTARl
(pettari) koulutodistus.
Viimeisenä koulupäivänä Stadin kundeille ja friiduille on aina jaettu (s)pettarit. Niitä on odotettu sydän kylmänä ja numeroita etukäteen arvaillen. Päättäjäispäivän tavallisia kysymyksiä ovatkin olleet: Millasen (s)pettarin sä sait? Saitsä hyvän (s)pettarin?
Todistustaan manaili jo 1910-luvun sakilaispoikakin: Mä sain vasta roisin pettarin. Huonosta todistuksesta saattoi seurata kaikenlaista harmia: Mä olin saanut spettarin ja vähän takamusten lämmikettä faijalta, kerrottiin Norssin Veikossa 1946. Huonosta todistuksesta ei kiitelty 1970-luvullakaan: Mull oli surkee spettari ja faija otti pultin.
Hyvien numeroiden tavoitteluun onkin kannustettu. Fade lupas mulle uuden fillarin jos mä en saa yhtään fyyraa spettariin. Joskus kannustus on ollut suorasukaisempaa: Jos spettarit ei ala petraantuu nii se kyl näyttää, uhkaili muuan isä huono-oppista poikaansa. Joskus kova yritys palkittiin: Jipii, mun spettari parani!
(S)pettarin taustalla on ruotsin betyg "todistus". Aina 1930-luvulle asti puhuttiin tavallisemmin pettarista, myöhemmin spettari on yksinomaistunut.
29. LINTSAAMINEN
luvattomasta poissa olosta, pinnaamisesta.
Lintsaamista harrastetaan erityisesti koulussa ja sotaväessä. Lintsaamiseen saattaa olla erilaisia syitä: Mä ainakin aion lintsata matikankokeista. Joku toinen taas valmistautuu kokeisiin: Lintsasit koulusta ja luit kokeisiin? Loppukeväästä ei lintsaamiselle tarvita kummempaa syytä: Mä lintsasin skolesta ja lähin böndelle pariks päiväks.
Työpaikallakin voi lintsata, jos valvova silmä pettää. Siinä duunipaikassa pysty hyvin lintsaan ku pamppu istu raflassa dokaamassa joka päivä. Toisaalta porukassa voi olla hyvinkin tiukka henki: Kukaan ei kyll lintsaa ennen ku tää homma on tehty. Myös Remu Aaltonen piti yhtyettään kurissa ja nuhteessa: Statsi parani koko ajan. Sen piti olla tiukka. Kukaan ei pääse lintsaan.
Vuosisadan alkupuolella lintsareita olivat asunnottomat kulkurit ja kotoaan karanneet katupojat. He olivat ja elivät kadulla eli lintsillä. Vaikka lintsillä oisin ja penkillä goisin ja aina ei ois mitä skruudaa, niin silti gimis on Stadi, runoili Veikko Lehmuksela rintamalla.
Lintsaaminenkin oli alkuaan litsillä eli linjoilla olemista, toimettomana ja asunnottomana ympäriinsä kulkemista. Helsingin kadunnimistöön ensimmäiset kolme Linjaa vahvistettiin 1887 ja kolme muuta 1890-luvulla. Siitä lähtien lintsaritkin ovat kuuluneet kaupunkikuvaan.
30. DORKA
tyhmä, hullu; ikävä, kelju, tylsä.
Stadin slangissa on kymmeniä "tyhmää" tarkoittavia sanoja. Niistä pitkäikäisimpiä on dorka, joka kuuluu varsinkin Jörn Donnerin vakiosanastoon.
Joskus oli helppo nähdä, kuka oli tyhmä: Faija istu veneen ahterii ja mutsi meni ja alko rutsaamaan. Se oli niin saatanan luonnollista. Jos joku starbi rutsas ja gimma istu perässä niin kaikki sano: "Toi on ihan dorka!" muisteli Väinö Salomaa. Toisinaan taas tiedettiin, kuka oli hullu: Pidä varas Keitsi, toi kundi on snadisti dorka. Se on ollu Labiksen böbiksessä hoidossa, varoitteli Ensio Ilmonen kaveriaan.
Kelju kaverikin oli dorka. Se oli ihan dorka, sillä on dorka luonne, kertoi Kullervo Linna eräästä lapsuuden toveristaan. Jortsuissakin oli toisinaan dorkaa, ja erityisen dorkaa oli, jos oli krapulassa. Oli dorka skimbaa kartsalla, muisteli Matti Oinonen kouluvuosiaan 1910-luvulla. Tuntuu niin dorkalta teititellä stadin kundia, sanoi puolestaan Heimo Hurtta.
Ja tuoreen kadunvarsimainoksen mukaan vain dorka ajaa dokussa.
Dorka on stadin slangin ruotsalaisia sanoja: ruotsin dåre = hullu, mielisairas; hölmö, tollo.
31. ELTSU
Eläintarha (sekä puistoalueesta että urheilukentästä).
Eltsu oli 1900-luvun alkupuolella hyvin suosittu retkeilykohde. Siellä esiintyi myös eläinsirkus. Aluetta kaavailtiin aikanaan myös eläintarhan sijoituspaikaksi, mistä nimikin on peräisin.
Eltsun kautta mentiin Sörkasta Humallahteen uimaan: Koko talon kundit lähti yhtaikaa simmaan ja mentiin Bjellaan. Ensimmäiseks me mentiin tosta Eltsun kautta, otettiin ryssän kaalimaasta aina kaalia taikka jotain muuta evääksi. Myöhemmin Eltsussa käytiin omenavarkaissa: Förattiin fibluja Eltsun siirtiksestä.
Eltsussa harjoittelivat aikanaan kasakat. Siinä Messuhallin kohdalla oli se kasakkatalli, Donin kasakoita ne oli ja me käytiin aina ridaamassa siellä, kertoi Karl Alanko. Muutakin nähtävää Eläintarhassa riitti: Eltsun sillalla tsiigattii stogeja, muisteli Matti Oinonen poikavuosiaan 1910-luvulla.
Vanhemmat ja keski-ikäiset stadilaiset muistavat Eltsun ennen kaikkea Eläintarhan ajoista, jotka järjestettiin toukokuun toisena sunnuntaina, Äitienpäivänä. Parasta oli, jos ajoihin pääsi maksamatta: Olihan se tietysti kliffaa, jos oli fyrkkaa mennä Eltsun ajoihin, mut sit se vasta oli suurta ku sinne onnistu jollain ihmeen kikalla pääseen pommilla, kertoi Jussi (Juhani Mäkelä).
Myöhemmin Eltsun ajot siirrettiin Keimolaan. Sinne asti eivät stadilaiset lähteneet edes skaboja katsomaan. Keimolan rata kasvaakin nykyisin pajua.
32. MANTA
Havis Amanda -patsas.
MANTA Havis Amanda -veistoksen nimityksenä. Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin viehkeä veistos pystytettiin Kauppatorille 1908. Helsinkiläisten suussa siitä tuli heti Manta.
Mantaa ihailtiin alusta lähtien. "Kesäheila", sanoi satamajätkä Vallgrenin Mantaa, kertoi Kurikka 1909. Vuosisadan alkupuolella Kauppatorin laidoilla oli monta kapakkaa. Manta saattoikin houkutella ihailijansa myös pahoille teille: Valkreenin Manta rietas tuo vietteli miehen viinoihin, varoitteli muuan mies Kurikassa samoin vuonna 1909.
Kauppatorin laidassa oli myös ajuri- ja myöhemmin taksiasema, Mantan pirssi. Ajurit ja taksimiehet kuuluvat niinikään Mantan ihailijoihin: Kaikkien muitten päälle me olemme ajaneet, paitsi tuon Valkreenin Mantan ja Ruuneperin, juttelivat autonkuljettajat Kauppatorilla, kertoi Kurikka 1915.
Mantan suuri päivä on kuitenkin vappuna. Lähe messiin tsiikaa ku Manta saa kotsan, kehottivat koululaisetkin toisiaan 1950-luvulla. Jos vapuksi sattuu vielä kaunis ilma, kaikki voivat unohtaa kylmän talven, jolloin Ilpo Tiihosen sanoin Manta katseli merelle alasti, vaikka pakkanen pyllyä hyysi.
Ville Vallgrenin veistoksen alkuperäinen nimi oli Merenneito. Sitä ei taida moni enää muistaa.
33. LÄTKÄ
kiekko
(Sekä pelistä että pelivälineestä). 1950-luvulla jääkiekkopelin litteää kovakumista pelivälinettä kutsuttiin laataksi, limpuksi, lätkäksi ja pukiksi. Nimityksistä jäi elämään lätkä, joka on antanut nimen myös itse pelille.
Jääkiekko joutui ennen sotia ja vielä niiden jälkeenkin kilpailemaan suosiosta jääpallon kanssa. Jääpallopelilläkin oli useita nimityksiä: bändi, hokkei, jääboltsi, naruboltsi ja pilleri. Jääpallomaila oli 1920-30-luvulla hokkeistaga, ja hokkaritkin tarkoittivat aluksi jääpalloluistimia.
Vielä 1950-luvulla oli tavallista kysyä: Skulataaks lätkää vai pilleriä? Jääkiekkoilijoiden ylemmyyden tuntoja heijasteli kuitenkin jo silloin puhe pillerinpyörittäjistä, joiksi jääpallon pelaajia kutsuttiin. Lätkästä onkin sitten tullut Stadin ylivoimainen ykköspeli, ainakin yleisön suosiolla mitaten.
Jääkiekosta ei stadin slangissa ole käytetty englantilaiseen (ice) hockey -nimitykseen perustuvia ilmauksia. Jääpallo oli ehtinyt varata hokkei-nimityksen itselleen, ja niin suomalaiselle lätkälle oli sosiaalinen ja kielellinen tilaus.
34. BULI
iso.
Stadi on buli mutta snadi, sanoi maailmanmatkaaja Juhani Mäkelä. Suurempaa stadia ei Suomessa kuitenkaan ole.
Silloin kun Helsinki oli pieni, raha oli arvossaan. Se oli kivaa aikaa kun hugge oli buli fyrkka ja brenkku bungas trettifima flisu, muisteli 1800-luvun lopulla syntynyt Harald Sjöblom. Juu, fyrkka oli tiukalla, jos fimanki löysi, se oli buli fyrkka, vahvisti Karl Alankokin.
Vuosisadan vaihteessa kaikilla ei ollut omia kenkiäkään vaan piti lainata isommilta: Snadi kundi, bulit pläägät, luffaa kartsalla, folkkis tsiigaa ja skriinaa, sanottiin. Tyttöjäkin arvosteltiin: Sillä friidulla oli komeet disarit mut liian buli knesa, sanoi Kullervo Linna.
Helsinkiin buli on tullut Uudenmaan ruotsalaismurteista. Niissä sana bulen tarkoittaa isoksi paisunutta. Sitä käytetään myös isosta miehestä tai raskaana olevasta naisesta.
35. FILLARI
polkupöyrä.
Vuosisadan vaihteessa polkupyörät olivat harvinaisia. Builikses oli meit siin viis-kuuskymmentä karjuu, kellää ei ollut fillarii. Sit faija slumppas mulle fillarin systerin starbilta, muisteli Karl Alanko ensimmäistä pyöräänsä.
Bonjaaksä fillarin päälle, kysyttiin. Täs on runko, tanko ja hela kasa muttereit ja tää on fillari, opetettiin Ensio Ilmosta 1930-luvulla. Mä funtsasin ja funtsasin, sitä mä vasta hiffasin, et se oli fillari, kertoi puolestaan Eino Kuosmanen.
Fillari lavensi pikkupoikien maailmaa. Me noustiin karmeen aikasin aamulla, otettiin fillarit ja sotkettiin sinne Vanhankaupungin lahden perukkaan. Sit me jätettiin fillarit rantskuun ja mentiin kaislikkoon smyygaan ja tsiigaan mitä harvinaisii fogeleita siel oli, kertoi Juhani Mäkelä.
Fillari piti pitää kunnossa. Jumalauta kyllä sitä putsattii ja duunattii, että se oli kivas kondiksessa. Nauloja piti varoa: Fillarin kumi sleppas ilmaa ku siihen meni spiku. Fillarin korjaaminen on edelleen jokakeväistä puuhaa: Londaa mulle jakkarii ja ruuvarii kun mun fillarin stonga on räsä!
Fillari palautuu ruotsin velociped-sanaan. Fillarin alku (fi-) on peräisin fikon-kielestä (velocipedfikon -filociped)
36. BRENNARI
polttolasi.
Kun keväällä aurinko alkoi lämmittää, otettiin brennarit esiin. Harrastelijain Aitasta tai paperikaupasta haettiin metrikaupalla filkkaa kärtsäriä tai filkkajysyä varten.
Kärtsärin tekeminen vaati taitoa. Filmi kierrettiin ensiksi tiukalle rullalle ja rulla päällystettiin paperilla, jonka molemmat päät kierrettiin kuten kuusen karamellissa. Paperiin jätettiin reikä, jotta kärtsäri voitiin sytyttää brennarilla. Filkkajysy tehtiin samalla lailla, mutta filmi voitiin panna myös pulloon: Buteli skutattiin täyteen filmiä, korkki kii ja alettiin brennaa, kertoi Heimo Hurtta.
Brennaaminen oli ankarasti kiellettyä, ainakin koulun pihalla. Brennarit veks, maikka tulee, huudettiin varoitukseksi. Nopeimmat ehtivät silti sytyttää kärtsärinsä: Saiksä brennattua kärtsärin eldaan, kuiskittiin tunnin alussa. Tytöt eivät paljonkaan brennaamisesta piitanneet. Pikkukundit on ottanu taas filkan ja brennarin esiin, saattoi joku tyttö sanoa.
Brennaaminen tulee suoraan ruotsista: bränna = polttaa.
37. FIUDE
auto
Ensimmäiset autot ilmaantuivat Helsinkiin 1900-luvun vaihteessa. Vanhimpia, jo 1910-luvulla käytössä olleita nimityksiä olivat autsika, auttika, auttiska; biliga, bilika; fiude, fiudo, fiudu, fiutsika, fiuttika, fiuttiska. Näistä sitkeimpiä ovat olleet fiude ja viime vuosikymmeninä uuteen suosioon noussut biliga.
Dorga bisse ja fiudu! sanottiin jo 1920-luvulla vauhtihurjastelijasta. Vauhti oli mielessä myös 1950-luvun nuorilla miehillä: Mä pyydän fiudee illaks, läheks vähä kaahaa? Joskus matka päättyi kuitenkin kesken: Kundit suhas fiudella päin puuta.
Vielä 1920-luvun alkupuolella liikenne oli hiljaista: Joku vossikka meni silloin tällön ja ani harvoin näki fiuden, kirjoittaa Kaarlo Stenvall lapsuusvuosistaan Vallilassa. Sotien jälkeen autot alkoivat yleistyä, mutta lausahdus faija toi mut fiudella skoleen sisälsi hivenen ylpeyttäkin. 1970-luvulla lukiolaiset kyselivät toisiltaan: Onks sil oma fiude vai londaaks se faijansa? Mutta kaikilla ei autoa vieläkään ole: Oispa mullakin oma fiude millä mä kuljettaisin kimmoja himaan!
Fiude, fiudo, fiutsika ym. -muodot ovat syntyneet fiikon-kielen välityksellä: autsika-fiikon - fiutsika-aakon. Ruotsinkielisten käyttämä fiikon-kieli vastaa meidän kontinkieltämme.
Leikkikielet: Kontinkieli
38. STUIDUSKABAT
ylioppilaskirjoitukset
(stuiduskrivat). Joka vuosi stuiduskabat varjostavat koulussa yhden vuosiluokan elämää. Pitäis ruveta treenaa kohta stuiduskaboihinki, on moni huokaissut viimeistään huhtikuussa. Ystävätkin saavat jännittää abien puolesta: Mun kundifrendi skrivaa stuiduks tänä keväänä.
Kirjoitusten jälkeen voivat toiset huokaista helpotuksesta: Stuiduskabat oli snadisti iisimmät ku ennen. Toisilla on voinut olla onneakin matkassa: Epa pääs tsäkällä stuiduks. Mutta kaikkia ei aina onnista: Stuiduskabat meni ranttaliks ku mä töppäsin matikas. Epäonnisilla oli tiedossa uusintakierros syksyllä. Muut saivat alkaa sovitella stuidukotsaa kutreilleen.
Ylioppilasta kutsuttiin 1900-luvun alkupuolella studdariksi tai stuidariksi. Stuiduakin on käytetty jo 1920-luvulla, mutta varsinaisesti se on yleistynyt sotien jälkeen. Kaikki nimitykset tulevat ruotsin student-sanasta.
39.KANI
panttilainakonttori.
Myöhemmin myös vaatesäiliö yleisissä tiloissa (esim. ravintoloissa). Kanikonttori on ollut monen rahaa tarvitsevan viimeisenä turvana jo hyvinkin toista sataa vuotta. Ei ihme, että se esiintyy vanhoissa slangilauluissakin.
Mull kanissa on palsa ja aborkat mä möin, mä koisaan kun kalsa, ain sussun mörskäs öin, valitteli 1910-luvun sakilainen kohtaloaan. Sama ahdinko kuvastuu toisestakin laulusta: Rotsini on kanissa, yöt mä slaaffaan skutsissa. Asian saattoi ilmaista nasevamminkin: Gimis galis, palsa kanis.
1950-luvulla ei kaniin viety palsaa tai rotsia vaan klogu. Mistä sä kellonajan tiedät? Eiks sulla ole jo vähän kaikki kanissa, kyseli Valdemar Jeetriltä Ari Koskisen romaanissa Reikä maailmassa. Kovin paljon rahaa ei kanista kuitenkaan aina irtoa: Mä vein mun kellon kaniin ja sain siitä vaan kaks kypää, harmitteli muuan kaveri 1970-luvulla.
Vaatesäilöä kani on tarkoittanut ainakin 1920-30-luvulla. Mä en mennykkään tsökaan sitä (erästä Tölikan tyttöä) ku se visis alko, mä menin hakeen rievut kanista ja läksin nosteleen Bärikaan, kertoi Topi Toikka tansseista, joissa Tölikan kundit olivat uhanneet antaa hänelle kuonoon.
Kani on stadin slangin venäläisiä sanoja. Venäjässä sana kon tarkoittaa pelipankkia.
40.SNÖGE
lumi.
Talven iloihin on stadissakin kuulunut lumi, nykyisin tosin yhä harvemmin. Tsiigaa, rengnaa snögee skinderin tatsille, tokaistiin 1920-luvulla poikajoukon ensi lumesta. Rengnaa snögee, rengnaa vodaa, rengnaa snadeja rakuja, oli toinen tavallinen hokema.
Talvella on gutaa skimbata jos on vilt snögeä, skuijassa jossa on bulia bärtsejä on liffaa slepata skimboilla tai tselillä bärtsiä alas et snöge pölyy, kuvaili talven iloja Ensio Ilmonen. Kaikille lumesta ei ollut iloa: Talkkari pyysi meitä jelppaamaan ku yöllä oli stikannu vilt snögee, kertoi Matti Oinonen.
Muutakin hauskaa voitiin lumen tultua tehdä. Vuosisadan vaihteessa viiletettiin snööareilla, puisilla lumiluistimilla. Myöhemmin duunattiin snögegubbeja, ja snögekragista braijattiin vielä 1950-luvullakin. Snögestä duunattiin myös lumikoijia, mutta parasta oli se, kun snögarilla saattoi stikata toista osuvasti otsaan tai korvalliselle. Ei ihme, että 1990-luvullakin koululaisten mielestä snöge on ihan kivaa, jos sitä on paljon.
Snöge on slangin ruotsalaisperäisiä sanoja: ruotsissa snö = lumi. "Lumikki ja seitsemän kääpiötäkin" tunnetaan slangissa: Snögis ja seitsemän snadia staraa.
41.HYDDA (hyddä, hynda, hyndä)
hyppyri(mäki).
Alppilaan eli Hyddaan rakennettiin Suomen ensimmäinen hyppyrimäki 1905. Mäestä saattoi tehdä 20-25 metrin hyppyjä. Silti se oli vasta-alkajille pelottava paikka. Oli huisia slepata esa kerta Hyddasta, muisteli Kullervo Linna.
Valmennusoppia haettiin mm. Norjasta. Niinpä tietävimmät osasivat neuvoa suojattejaan. Hoppaa, böijaa, staijaa sisälsi hyvän hypyn ohjeet pähkinänkuoressa. Tarkempiakin neuvoja annettiin: Ota enempi etusnujua mutta älä ota borjaria ja bluugaa alamäkeä, kertoi Kauko Kolma kuulleensa. Hyvästä hypystä saatettiin puolestaan sanoa: kundilla oli staili snuju.
Myöhemmin Helsinkiin rakennettiin suurempiakin mäkiä, ei kuitenkaan enää yhtä keskelle kaupunkia. Hertsikan hyddällä tai hyndällä käytiin vielä 1950-60-luvulla skaboja tsiigaamassa, mutta sekin on jo jäänyt mammuttimäkien varjoon. 1950-luvulla tavallista oli, että hynda duunattiin itse johonkin jyrkkään mäenrinteeseen.
Alppilaa tarkoittava Hydda tulee alueen ruotsinkielisestä nimestä Alphyddan, joka puolestaan perustuu 1870 Alppilan kallioille rakennetun ravintolan nimeen. Aiemmin alueen nimenä oli kallioisuuden vuoksi ollut yksinkertaisesti Alpen. Hyppyrimäkeä on slangissa tarkoittanut toinenkin sana, suomenruotsalaismurteista saatu skvetta, joka on kuitenkin jäänyt hyndan (hyndän) varjoon.
42.LAFKA
kauppa, liike(yritys).
1900-luvun alkupuolella Helsinki oli täynnä pikku puoteja ja muita liikeyrityksiä, joista pojat kävivät kyselemässä töitä. Sit me mentiin tonne stadille ja koko tää Aleksi mentiin, kaikki lafkat ja kysyttiin et tarvitaanks tsupparii, kertoi Henry Theel. Jostain lafkasta saattoi löytyä myös ammatti, kuten Paavo Tuomelle: Mä kävin semmoses snadissa lafkassa, Arvo Muhosen kirjapainos kävin latojanopin. Sit tää lafka meni revallee.
Myöhemminkin lafkoista on haettu töitä. Mä meen faijan lafkaan kesäks duunii, saattoi joku onnekas 1950-luvulla ilmoittaa. Nykyisin tarvitaan sisua: Mä oon käyny jo kolme kertaa hakee duunii siit samast lafkast.
Mutta lafkoissa on käyty myös ostoksilla: Tost lafkast mude tsöpaa aina meille kuteet. Joskus käytiin vain myyjättären vuoksi: Tos lafkas on yks vänkä kurttu plisaamas. Eikä huonoon kauppaan kannattanut mennä: Toi nyt on ihan spurgu lafka.
Alkuaan lafka on tarkoittanut myös kahvilaa, kuppilaa tai ravintolaa. Kirjapainon Viivi kirjoitti ystävättärelleen: Eilen illalla me sitattiin leffas ja sieltä me styylattiin (=käveltiin) Kinkan lafkaan kofelle.
Lafka on stadin vanhoja venäläisiä lainasanoja, venäjässä lavkan merkityksenä on "kauppa, puoti, myyntikoju".
43.BREGGIS (brekis, brekkis)
murto, murtovarkaus
Rehellisten kansalaisten ohella Helsingissä on aina ollut myös epärehellisempiä yrittäjiä. Shiivaa me blisattiin ja bregiksiä duunattiin, muistelee Stadin Arskakin nuoruusvuosiaan.
Helpon rahan saanti oli monen pojan houkutuksena. Oli onni etten mä mihkää jengiin sortunu semmoseen, että mä olisin ruvennu mitää böllimää tai brekiksiä tekee, tuumiskeli Kullervo Linnakin. Mutta jotkut joutuivat syrjäpoluille: Siihe aikaa oli monenlaisii kundii, ne kävi isos talos eli Sörkassa ja Kakolas ja sitte tualla Skattallaki. Niill oli niitä kaikennäkösii brekkisjuttuja, kertoi Paavo Tuomi puolestaan ikätovereistaan.
Onks se breggis, jos mä stikkaan järkun mellaan ja kundit panee venduvei? ihmetteli sakilainen. Poliiseilla ei ole ollut turhia tulkintavaikeuksia sorkkarautamiesten aikeista: Kaltsi pani jerkun mellaan ja mä vendasin, kun juhot brennas meiät brekkiksestä ja me jouduttii fakkii.
Breggis ja breggaaminen tulee suoraan ruotsista: bräcka = "murtaa, rikkoa, särkeä". Breggareita on silti riittänyt omasta takaakin.
44.SKRINNARIT
luistimet.
Helsingissä on skrinnattu jo toistasataavuotta. Luistinradat tehtiin meren jäälle. Helsingin työväen luistinrata oli siin Säästöpankinrannan lähellä, ja sitte taas Helsingin Luistelijat piti tossa Kaisaniemenlahdessa. Ja Helsingin työväen luistinrata oli sellanen et siellä skrinnattiin mut Helsingin Luistelijain rata, siäl toiset skrinnas ja toiset joras. Mä sanoin et siäl oli liukas jää, muisteli Paavo Tuomi, itse entinen pikaluistelija.
Ostoluistimia oli ennen vähän. Pakkassäillä veistotunnit "skrinnareita" vois veistellä, opasti Kurikkakin 1924. Joillakuilla saattoi kuitenkin olla kenkien tai monojen pohjiin ruuvattavat nurmarit tai nurmikset. Nurmiksia käytettiin vielä 1950-luvullakin harjoitusluistimina, mutta silloin niiden käyttäjiä myös helposti pilkattiin: Stubut skrinnaa nurmiksilla!
Muita luistimia ostivat vain rikkaat. Kun mä esat hokkarit sain ni tykättii et onks toi nyt herrasväen kloddii ku on saanu hokkarit. Harvoille ja valituille voitiin hankkia pikaluistimetkin, norskit eli snabbarit.
Tytöille ostettiin nurmiksien jälkeen kaunarit. Niiden kanssa oli hyvä mennä Johikselle tai Braahikselle russareihin, uusimpia 1950-luvun hittejä kuuntelemaan ja poikia tsiigaamaan. Russareissa pitikin osata käyttäytyä: Me saatiin porttari Väiskille ku me skragattiin vähä russareissa.
Skrinnarit on stadin ruotsalaisia sanoja: ruots. Skridsko=luistin.
|