 SLANGITAPAUS 1
SLANGITAPAUS 2
SLANGITAPAUS 3 (tulossa)
Osallistujat:
* Janzon, Edvard, slangipakinoitsija
* Larme, Martti, slangin harrastaja
* Mattsson, Erkki, slangipakinoitsija
* Mäkelä, Juhani, kirjailija, slangipakinoitsija
* Paunonen, Heikki, slangiprofessori
* Saarnio, Pekka, toimittaja, slangin harrastaja
* Salo, Arvo, kirjailija, slangin harrastaja
* Soisalo, Arno, Stadin slangi ry:n hallitus
* Tervomaa, Raija, slangin harrastaja
* Kauhanen, Erkki Johannes, puh.joht, Slangi.net
Kaksiosainen juttu ensimmäisestä SlangiTapauksesta.
Erkki Johannes Kauhanen:
Faija, mikä skoobari toi on?
- Täst on jo monta vuotta, ku mä menin kerran mun 4-vuotiaan boitsun kans skurulla. Se juoksi skurun etuosaan ja mä olin maksamas siel takana, sillo viel konnarit tsittas takana sellasis pömpelöissä. Niin ku me mentiin sit Mannerheimin patsaan ohi, nii sillo sielt edestä kuulu mun boitsun kirkas ääni: ”Hei faija, mikä skoobari toi on?” Se oli semmonen homma, et koko spora rupes nauraa ja pikkukundille rupes ilmestyy karkkii, tommone snadi väläys sai jengin hyvälle tuulelle, kertoo Mäkelän Jussi.
Jussi oli yksi yhdeksästä Helsingin eli Stadin slangin taitajasta tai tietäjästä, jotka Slangi.net -verkkopalvelu oli kutsunut vieraakseen ensimmäiseen SlangiTapaukseen. Tilaisuus järjestettiin Slangi.netin toimittajan kotona Helsingin Hakaniemessä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Keskustelu ryöppyi illan kuluessa vilkkaasti ja Stadin slangia, stadilaisuutta ja Stadia käsiteltiin monelta kantilta. (Osa yksi).
Tyttölapset
ei saanu bamlaa
- Mä oon maikka, luokanopettaja Myllypurosta, tosin eläkkeellä jo nyt. Mä jouduin puolvahingossa, yhen ystävän yllytyksestä, slangiskaboihin. Ja siitä Stadin slangi ry äkkäs mut kouluvaliokuntaan, ja pari vuotta istuin hallituksessakin. Sivutoimina mä oon kirjotellu lähinnä oppikirjoja. Ku mä jäin eläkkeelle, mulla heräs sellane suuri haave tehdä Stadin vanhoista leikeistä kirja, ja nyt sit on tulossa Editalta ”Stadin skloddit braijaa ja skabaa”. Siin on haastateltu muutamia kymmeniä vanhoja stadilaisia, tosi hauskoi muisteloita, Mattsonin Eki on luvannu kuvat. Slangia oon lähinnä oppinu lapsena pihoilla kuulemalla, tosin tyttölapset ei oikee saanu käyttää himassa slangia, mun mutsi oli siinä aika tiukka. Nykysin bamlaan ku tapaan vanhoja kavereita, en oikeestaan muullon, mun mieheni on landelta ettei himas puhuta, kertoo Tervomaan Raija.
Slangi tarttu faijalta,
mutsi ei sietäny
- Mara Larme, syntyny vuonna 50, asunu lapsuuteni Sakarinkadulla Kalliossa, samas talos asu muuten sillo jonkin aikaa tää Tuomari Nurmio, mullon sen "Tonnin stiflat" mukana. Slangin oppiminen oli mulle todella helppoo: faija on 30-luvun kundeja, Ässä-pataljoonan jätkiä, syntysin tost Kirstinkadulta. Himas puhuttiin slangia tai siis faija puhu. Mutsi oli Savosta, Juvalta, se tuli 4-vuotiaana Stadiin, eläny Kuntseilla. Mutsi ei puhunu eikä oikeen edes sietäny slangia. Isovanhemmista toinen tuli Sipoosta, toinen Hämeestä. Mä en tiedä miten ne kommunikoi keskenää. Venäjää ei nyt käytetty, suomee ja ruotsii ne puhu sekasin. Faijan slangi tarttu ja sit mitä me kartsalla broidin kanssa opittiin lisäks. Mutsi opetti meille kirjakielen, kiitos sille siitä. Slangii en paljo puhu nykyisin, koko ajan joudun nytkin skarppaan.
Mä puhuin slangii
harvinaisen kauan
- Ensimmäiset slangisanat mä kuulin jäällä tos Hanasaaren edes, ku Sörkän ja Kallion kundit tuli skrinnaa, sit Haapiksel. Ku mä olin yheksän, flytattii Gresaan ja sit koko 50-luku meni Valgas, minkä slangii mä bamlaanki. Mä oon kyl budjannu 12 eri kaupunginosassa, eli mä oon saanu tartuntaa aika monilta kulmilta. Mä oon neljännen polven stadilainen. Mä puhuin melkeen 30 vuotta slangii, harvinaisen kauan - yleensähä sitä puhutaan muutama vuos. Vajaa kuus vuotta sitte perustettiin Slangi-jengi -niminen porukka, siel käsiteltii slangii vähä perusteellisemmin. Kaks vuotta sitten mä kirjotin kirjan ”Rundi Stadis, välil snadis”, se on 40-50 -luvun Stadin slangii, siin on kertomuksii ja slangilauseita ja 2200 sanan slangisanasto, kertoo Janzonin Eddu.
… että olet Helsingistä,
sitten hypättiin yli
- Mä oon syntyny 46, ekaks asuttiin Kuusitiellä ja 50-luku Lauttasaaressa. Sit muutettiin Etelä-Haagaan. Se Lauttasaari oli sellanen liepeellinen slangialue, mut mä kävin koulua Norssissa, joka oli keskellä Rööperiä. Mä olen ensimmäisen polven stadilainen, ja meillä kotona kans puhuttiin kirjakieltä. Oikeestaan aika vähiin jääny kouluajan jälkeen slangin käyttö.
- Mä kiinnostuin slangista sillon kun mä menin opiskelemaan yliopistoon suomea ja aina kaikilta kysyttiin ensimmäisillä luennoilla, että: "Mistä te olette kotoisin?" Ja kaikki, jotka tuli Ruovedeltä tai Siilinjärveltä, niille sanottiin, että: "Hieno murre, hieno murre, hyvä!" Mut sitten kun sanoit, että olet Helsingistä, sitten hypättiin yli. Slangista ei saanut tehdä edes harjoitustyötä, koska katsottiin, että se oli niin huono kielimuoto - näin oli vielä 60-luvun lopulla. Ajattelin sitten, että alan kokoamaan slangisanakirjaa. Ja nyt yli parinkymmenen vuoden työn tuloksena siitä on tulossa totta, satojen ihmisten kautta on tullut aineistoa ja kirja ilmestyy ensi vuonna, kertoo Paunosen Heka.
Slangi muuttui
kaupunginosittain
- Mä oon Saarnion Pekka ja syntyny 45 tossa Porviksella, eli Alppilassa. Alppilava on oikeestaan ollu mun kasvuympäristö, siinä sitte jätkien kanssa puhuttiin slangia. Mä oon toisen polven stadilainen, mutsin puolelta.
- Mä hiffasin jo snadina, et slangi kulkee ihan kaupunginosittain, jopa kortteleittain: muistan, et Ruuthin Alpon kans käytiin pitkiä keskusteluja slangista, se teki sillon sitä ”Kämppää”. Alpo asu tos Kurvissa ja sen slangi oli paljolti toisenlaista ku mun slangini, Porviksen slangi. Sitte paljon puhuin slangia Kauhasen Penan, illan isännän faijan kanssa, se oli sellanen perustadilanen. Me bamlattiin slangii Stadin valtuustossakin; jujutettiin muita valtuutettuja, harvahan siellä slangii osas, ... se oli aika kliffaa aikaa. Muuten mä en oo paljoo stadii käyttänytkään, oon ollu sellasis valtakunnallisis hommissa, et jyväskyläläistenkin on täytyny tsennaa mitä mä puhun ja kirjotan. Mä budjasin Porviksella 43 vuotta, ja samas vielä kämpäs, mikä on aika harvinaista Stadissa. Nyt mä budjaan landella, Roihiksessa, kertoo Saarnion Pekka.
Ilman slangii
ei tullu toimeen
- Mä en ole paljasjalkanen stadilainen, josta mä oon vähän kateellinen. Mä oon syntyny 76 vuotta sitten 1923, mut 72 vuotta mä oon budjannu Stadissa, pääasiassa Pitkänsillan pohjoispuolella. Täällä mä sitten asustelin lapsuuteni ja kouluvuoteni, muutettiin vaan tavan takaa kämpästä toiseen, mä oon asunu 12 tai 13 osoitteessa, mut aina Pitkänsillan pohjoispuolella, paitsi sitten aikuistuttuani, silloin mä muutin tonne Munkkiniemeen.
- Kun mä sitten jäin eläkkeelle graafikon hommista, mä aloin miettii, mitä nuoruuden slangi-ajoista oli jääny kaaliin, ja niitä muistoja sitten mä rupesin panee paperille. Kallio-lehti alko yllätyksekseni julkasta niitä ja sit mä oon lukenu niit juttuja Ylen Aikaisessa. Oikeestaan ilman slangii ei näillä kulmilla kaveri tullu toimeen, pakkohan se oli sillo oppii. Mä oon joskus sanonu, et ”stadilainen ilman slangii on ku Zorro ilman fektaa”, kertoo Mattssonin Eki.
70-luvulla slangi
ei ollu ”kulttuurii”
- Mun faija oli Sörkasta kotoisin ja tarkka slangistaan. Joskus 50-luvun alus tuli rahalle uus muotisana, ”papu”. Mä pyysin sit kerran faijalta, et: ”Hei faija, stikkaa mulle papuu, et saan jädee”. Faijaha kimpaantu siitä ja sano et: ”Himas ei tollasta uudenaikasta kieltä käytetä, se on fyrkka”. Mä budjasin sillo Käpylässä, siel puhuttii kundien kans slangii. Mut ku mä kävin sitten kouluu Ressussa, ne piti Käbistä ihan landena.
- Mä on ollu ammatiltani toimittaja melkeen 40 vuotta, alkuopit sain Demarista silloin ku se oli viel kunnon lehti, uutislehti. Joskus 60-luvun lopussa, tyypillistä: savolaiset Lasse Lehtinen ja muut perusti Pääkaupunki-lehden, ja ne pyys mua skrivaa sinne slangipakinoita, ku olin jossain jotain slangilla kirjotellu. Vuonna 72 tein niist kokoelman, ”Stadi on snadi mut buli”, siit tuli 90-luvun alus uusintapainos. Se oli just sitä aikaa, ku slangi oli botnessa, se ei ollu mitää ”kulttuurii”. Ku ”edistykselliset kulttuuripiirit” ei tienny, et auttaaks slangi mitenkää maailmanrauhassa tai imperialismin vastaisessa taistelussa, ne varmuuden vuoks inhos sitä, neki. Mut nythä on kiva, ku slangilla on selvästi uusi nousu menossa. Must on kiva laitella slangisanoja juttuhin sillee, et kuulija tai lukija ymmärtää ne, jos ei muuten, niin ainakin asiayhteydestä.
- Pari vuotta sitten tein pienoissanakirjan, ”Stadin snadin slangisanakirjan”, ei se mikään tieteellinen teos ole, mut sitä oli kiva skrivaa, muistelee Mäkelän Jussi.
- Mut sä, Jussi, oot lähettäny jo vuonna 62 Suosikki-lehden kilpailuun ensimmäisiä tietoja Stadin slangista, niit on muutama sata sanaa. Et taida muistaakaan, kertoo Heka.
- Ei, en muista, herranjumala, mut ohan se ihan mahdollista, joo, myöntelee Jussi.
- Sit yks juttu, täytyy kertoo, ku ”Stadi on snadi mut buli” ilmesty, niin syystä tai toisesta Assan Rautakirja ripusti niitä näyteikkunan yläkulmaan 10 kappaletta. Ja aina ku mä dallasin siitä ohi, eli aika usein, aina ne 10 riippu siellä. Sit kerran niit ei ollu siel ku 9. Mä funtsasin, et nyt täst täytyy tehdä numero. Sanoin sille myyjälle, et: ”Kuulkaa, noit kirjoi oli ennen tos kymmenen, nyt niit on vaan yheksän. Onkohan se yks pudonnu?” Ajattelin, et se myyjä alkaa kertoo jostain innokkaasta ostajasta, mut se kumartuki ja sit sano, et: ”Tosiaankin, se oli pudonnut, paljon kiitoksia,” se sano ja ripusti sen kymmenennen takas omalle paikalleen … se oli jotenki vähän masentavaa, murehtii Jussi.
Landeböge mut
paljasjalkainen
- Kerron ensin isännälle, että olen tuntenu hänen faijansa. Kun tulin Stadin valtuustoon 64, kunnallistoimittajat intosivat meistä nuorista valtuutetuista, Kari Rahkamosta, Ingvar S. Melinistä ja minusta, mutta kukaan ei huomannu, et Kauhasen Pena oli painanu valtuustossa duunii jo neljä vuotta ja se oli yhtä nuori ku me.
- Mä oon landeböge, syntyny 1932 Merikarvialla, käyny lukiota provinssikaupunki Porissa, mut kumminki mä olen ”paljasjalkainen stadilainen”, sillä minä tulin Skattalle ja Stadiin - uimalla. Merenmittausalus Airisto tuli Marianhaminasta Katajannokan Kasinon rantaan ja siitä me eldari Ami Vauhkosen kanssa hypättiin mereen ja simmattiin rantsuun. Mä oon kertonu tän Jörn Donnerin ohjelmassa, ja siitä asti mua on uskottu, että olen ”paljasjalkainen”.
- Myöhemmin jouduin tai hakeuduin slangia harrastavien joukkoihin. Jo ruodiksessa Skattalla ja Pansiossa puolet oli stadilaisia, ja radan ja Pitkänsillan molemmilta puolilta. Sieltä muistan mm Mäkelän Jussin, joka oli Wallininkadulta ja Tähtisen Villen, joka oli Runeberginkadulta samasta talosta missä on kirjailijaliitto. Silloin opin tuntee Stadin kaupunginosat ja sen, et Pitkälläsillalla "spora" muuttuu "skuruksi". Eräs opettajani, tuimaluonteinen Vladimir Krestjanoff, Votka-Vladina tunnettu, sanoi kerran: ”Tolle Salon pojalle pitäis skaffaa semmonen piikkipäinen tseba, et se sais plokkaa skyfiä gartsalta”. Olin aina pummaamassa spaddua, eli olin aika kova tupakkamies tai -poika silloin. Eräs toinen opettajani oli Eero Piimies, "spriimies", mutta opin myös Eeron isältä, Eino Piimieheltä, joka oli kirjaltaja. Hänen joka sana oli slangia ja jos soveliasta slangisanaa ei ollut, hän keksi sen. Hän oli oikeen ankara slangin opettaja.
- En varsinaisesti puhu slangia, osaan kyllä sanoja koko joukon ja tähän ikään olen oppinut, melkein miltä vuosikymmeneltä ne suunnilleen ovat. Voisi sanoa, että puhun slangia ”sitaatinomaisesti”. Mutta minusta slangi on "liffaa", ei siis "kliffaa" ... ja ne oli "kidit" eikä "skidit". Nuo toiset muodot ovat sellaista hienostelua, arvioi Salon Arvo.
- Tosta ”hienostelusta” voitais kyl keskustella, nousee Jussi lievään vastarintaan.
- Kyllä slangi suomea on, ruotsinkielisillä on oma slangi, vaikkakin paljon yhteistäkin sanastoa löytyy, Anders Clevellä on siinä "Gatstenarissa" samoja venäjänkielisiäkin lainoja kuten "kniga". Stadin Slangissa on suomea, ruotsia, venäjää - savoakin ja siinä on myös joitain hienoja vanhoja suomen kielen arkaismejakin, "esitelmöi" Arvo.
En bamlaa,
ettei janarit opi
- Joo, mä oon Soisalon Arska ja syntyny 62 vuotta sitte. Me budjattii ekaks Krunigassa, talvikrigun jälkee muutettii Viipiksen ja Kotkiksen kulmaan Alppilaan ja siel vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Vuonna 56 flytattiin Pohjois-Haagaan, saatiin sielt kunnon kämppä. Sit mä oon asunu myöhemmin Rööperissä, Maunulassa, Bergassa ja nykysin Ullanlinnassa. Meillä ei himassa bamlattu, vaik faija oli syntyperäinen, siis paljasjalkainen stadilainen. Elämäntyöni tein tietotekniikan parissa, olin Suomen ensimmäisen tietokoneen operatööri vuodesta 58 alkaen.
- Mun slangini on Alppilan Viiden minuutin pysäkin slangia ja sit mulle sattu hyvä honkkeli, ku duunis oli Brunssan kundeja, sielt opin Kaivarinki slangia. Mut duunis mä sanoin, et: ”Mä en puhu slangii, ettei janarit opi”, no ton sanoin aina vähän leikkimielisesti. Neljännesvuosisata sitten törmäsin samoissa hommissa Lignellin Väiskiin, siihen tilastotieteilijään, sen kanssa bamlattiin aina silloin tällöin. Nykyään slangii tulee käytettyy aika vähän, mitä nyt broidin ja joidenki kavereiden kanssa. Slangi-jengin, jota oli just Väiski ja Eddu perustamas, toiminnas oon ollu mukana. Ja sitten ton Stadin slangi ry:n hallituksen jäsen mä oon parhaillaankin, kertoo Soisalon Arska.
Alppilava, nuorien
kokoontumispaikka
- Mä oon skrivannu jotain juttuja tohon Tsilariin, niin ku ton Alppilavan ja Uimastadikan alkuajoista. Siin pyöreen vesilinnan kentsulla me urheiltiin ja brassattiin paljo ja usein siin oli sirkuksiikin. Vesilinnan edusta oli yllättävän kaunis, ja usein me ihmeteltiinki, kuinka niin helvetin hienoja istutuksii Stadi onkaan pannu tähän kaupunginosaan, sellasii kalliokasveja ja muita kivoja yrttejä. Nii ja it-tykkiki oli siinä kriguvuosina ...
- Alppilava, se tanssimesta, oli pystyssä vuoteen 60. Stadin piti lopettaa se jo aikasemmin, mut siinä oli jotain sellasii rosisjuttuja, eli et ne päätökset ei ollu lainmukaisii, ja Alppilava sai aina jatkoaikaa. Meille kundeille se oli helvetin kliffa mesta, ku käytiin aina aamulla kukonlaulun aikaan tsögaamas sielt fyrkkaa ja kaikkee krääsää ja joskus pullonbotneiki. Se kuulemma häiritsi Diakonissalaitosta, mut kumma juttu ettei Lintsi häirinny, vaik se oli ja on siinä just ihan vastapäätä, kertoo Arska.
- Mä muistan, et kerättiin jotain nimilistojakin Alppilavan puolesta, muistuttaa Eddu.
- Sitähän pyöritti SKP:n Helsingin piiri, jossa oli taloudenhoitajana Armas Moll. Se hakkas vanhalla Remingtonilla seittemän liuskaa perusteluja, miks Alppilavaa ei sais lopettaa. Viimeisellä liuskalla se sit skrivas, et: ”Sitä paitsi Alppilava toimii kaupungin nuorien lähes ainoana kokoontumispaikkana”. Mut teki sen klassisen virheen, kiirees kun kirjotti, et paperis lukikin et: ”Sitä paitsi Alppilava toimii kaupungin huorien lähes ainoana kokoontumispaikkana”. Lautakunta hyväksy perustelut 100%:sti, kertoo Pekka hymyillen.
- Mä muistan, et Lintsil jorattiin tsaivia, ja sit ku Onni Gideon tai Erik Lindström pani pillit pussiin, niin sit mentii joraa Alppilavalle, ”Lihalaaksoshan” sitä kans sanottiin, muistelee Jussi.
- Kerran me vietiin Alppilavalta SKP:n vaalimainokset Eltsun kansiksen paperinkeräykseen, siitä tuli helvetinmoinen haloo sitte, se oli sitä aikaa, naureskelee Arska.
Skoile ja opiskelu
tuhos slangin
- Mä oon Kauhasen Erkki tai Eki ja mä budjasin 50-luvun tos Canjonin talos Hämiksellä. Mä oon periny mun slangin faijalta, siis tolta Penalta. Se oli kova äijä bamlaa, varsinki ku oli pienes stidissä. Se oli asunu lapsuutesa Linjoilla, Chicagos Hagikses ja Bärtsillä. Ku mä kävin skoilee ja yliopistoo parikyt vuotta, siinä karsiutu toi slangi aika tiukkaan.
- Nyt 90-luvulla, ku tuli tää murrebuumi, mä innostuin slangista, harmi vaan et faija oli sillo jo delannu. Mä olin sillo plarannu ton internetin ja kotisivujeni kanssa jonkin verran, niin väsäsin Stadin slangin nettisivut internettiin. Siin on sit menny parin-kolmen vuoden vapaa-aika tarkkaan. Slangii en paljoo bamlaa, mut näiden verkkosivujen kans teen duunii kyl melkeen joka ilta. Ne sivut hyväksyttiin muuten tänään osaks ”Helsinki - Euroopan kulttuuripääkaupunki 2000” -projektia, kerron.
Slangi yhdisti
porukat
- Heikki Waris teki hienoa tutkimusta Stadin slangin syntyajoista ja esitteli sitä siinä kirjassaan ”Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle”. Siinä kuvataan Helsingin varsinaisen teollistumisen alkuaikoja, ja siitä johtuvaa suurta muuttoliikettä 1860-70-luvuilla. Näiden muuttajaperheiden lapset, jotka oli ensimmäisen polven paljasjalkaisia, tarvitsivat jonkun yhteisen kielen. Oli ”sosiaalinen tilaus”, niin kuin sanotaan. Slangi yhdisti nää porukat, kun pihoilla oli erikielisten perheiden kundeja ja friiduja: monesti vielä toinen vanhemmista oli ruotsinkielinen ja toinen suomenkielinen. Kuitenkaan ei silloin näissä työläiskortteleissa tiettävästi ollut suurempia kieliriitoja.
- Vanhin puhujapolvi, minkä mä oon tavoittanu, menee johonkin 1890-luvulla syntyneisiin. Ruotsinkielistä slangia on koottu jo samalta vuosikymmeneltä, siinä sanaluettelossa on "kniigat" ja paljo yhteisiä sanoja suomenkielisten slangin kanssa. Ja ihan luonnollistahan se onkin, kun samoissa porukoissa kuljettiin, ”luennoi” Heka tottuneesti.
- Mä muistan jostain lukeneeni, et Helsingin linnoitustyön aikoihin, joskus 1912-13, täällä jo olleiden piti pikkusen diivata ja ne puhu sitte slangii, mitä just sillo landelta tulleet ei bonjannu olleskaan. Mut kai se vähä kuuluu ihmisluontoon, tommonen diivailu, arvioi Jussi.
Slangin täytyy
olla kieli
- Mä oon yhes vastineartikkelis, ku yks Pekka Urho -veijari Tiedonantajas haukku syyttä suotta ton Eddun kirjan ihan pataluhaks, verrannu Stadin slangii jiddishiin, juutalaissaksaan. Slangissahan on suomee, ruotsiii ja venäjää sekasin, kyllä mä pitäisin slangia ihan kielenä, arvioi Arska.
- Mä tsiigasin tos lähtiessäni Nykysuomen sanakirjaa, siin oli silleen, et murre on jonku määräalueen kielimuoto, mut slangist sanotaan, et se on sanastoltaan jollekin yhteiskuntaluokalle tai ihmisryhmälle kuuluva puhetapa, onks tää niinku vanhentunu? kyselee Jussi.
- Me kun mentiin broidin kans landelle, tonne Joensuuhun, ja tietysti puhuttiin slangia, sitä ei bonjannu kukaan. Monet oli kyl ihan ihastuneit, mut ne kysy et: ”Mitä te puhutte, me ei ymmärretä mitää”. Kyl Stadin slangin täytyy olla ihan täys kieli, arvioi Mara.
- Stadin Arska, Turtiainen, se aina korjas tätä ”Sörkkaa”. Se sano mulle aina, et: ”Saatanan jätkä, etsä millään opi, et se on Sörkka eikä Sörkkä”. Niin Arska puhu aina, et Stadin slangi on ihan oma kielensä, muistelee Pekka.
- Mitä te sanotte stadilaisesta, joka puhuu et: "Skattan Nokalla", niinku Turtiainen siin kniigassa. Ei kunnon stadilainen niin sano, se on "Nokalla". Kaikki stadilaiset tietää et Nokka on Skattalla. Voi olla, et se on sitä ”runoilijan vapautta”, mut musta jotain rajaa siinäki pitäis olla, harmistelee Eddu.
Teksti (c) Johannes 19.9.1999
Erkki Johannes Kauhanen:
Oli lihvaa olla Statis tuunis,
tokattii enemmä ku tuunattii
”Merikarvian oma poika”, maalla syntynyt, mutta kuitenkin "paljasjalkainen stadilainen", kirjailija Arvo Salo kertoi rovaniemeläispojan yrityksestä 50-luvun alussa puhua Stadin slangia muutaman kuukauden oleskelun jälkeen: ”Oli lihvaa olla Statissa tuunis, kun ei niin paljo tuunattu ku tokattii”.
Arvo Salo oli yksi yhdeksästä Helsingin eli Stadin slangin taitajasta tai tietäjästä, jotka Slangi.net -verkkopalvelu oli kutsunut vieraakseen ensimmäiseen SlangiTapaukseen. Muut olivat Janzonin Eddu, Larmen Mara, Mattssonin Eki, Mäkelän Jussi, Paunosen Heka, Saarnion Pekka, Soisalon Arska ja Tervomaan Raija. Slangi Tapaus pidettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Stadin slangia, stadilaisuutta ja Stadia käsiteltiin monelta kantilta. (Osa kaksi).
Himas ei saanu bamlaa
- Monessa työläisperheessä ei saanu 40-50 -luvulla sanoo "mutsi" tai "fatsi", ei ainakaan meillä, kertoo Saarnion Pekka.
- Sama meillä. Kerran mutsi sano, et: ”Nyt loppu toi mutsittelu”. Faijaa sai kyl sanoo "faijaks", se kai johtu siit, et faija puhu slangii itsekin, muistelee Mäkelän Jussi.
- Ne oli kovii kundeja ja ihan jees, ku uskalsi sanoo himas, et: ”Faija, hei”. Me ei broidin puhuttu slangii himassa, mutsi pani hanttiin, kertoo Larmeen Mara.
- Me käytettiin aina ”mutsi” ja ”faija”, paitsi nyt ihan snadina. Must se särähtää viel tänä päivänäki ihan korvaan noi ”äiti” ja ”isä”, ne kuulostaa vähän "mamerolta", kertoo Soisalon Arska.
- Mun kidit sano ”mude” ja ”fade”, kertoo Salon Arvo.
- Sit on noi ”mursa” ja ”farsa”. Mut se, mikä tuntuu korvassa tosi pahalta, se on nää ”äiskä” ja ”iskä”. Ne tulee varmaan idästä, jostain Kymeenlaaksosta kai, arvelee Jussi.
- Mun muija puhuu kans noin, se on Joutsenosta, ja mä kärsin siitä. Vaik sehän ihan hyvä et ihmiset säilyttää identiteettinsä, mut lapset on ihan hämmästyneitä, kertoo Pekka.
- Mä en oikein ymmärrä yhtä juttuu. Mulla on sellanen kundinkundi, 10-vuotias kaveri, ja kun mä kysyin siltä jotain nii se sano: ”Emmää tiiä!” Mä kysyin siltä, et ”Mitä sä tollee puhut, paljasjakanen stadilainen?” … Mut ne puhuu skolessa kaikki tollee, kumma juttu, ihmettelee Mattssonin Eki.
Slangis ei joka sana oo slangii
- Slangi ei oo koskaan mun mielestä sellasta hienosteluu, et haetaan joka asiaan slangisana, mitä joskus kuulee. Slangi on puhekieltä, joka tulee luonnostaan, tai ainaski sen pitäis tulla.
- "Tsiagura" on "tsiagura", tietys vaiheessa, mut "makkarakin" on sana, jonka ihan hyvin ymmärrän, sanoo Pekka.
- Ei sitä slangii tartte väkisin keksii, ruotsista tai englannista vääntää, lisää Jussi.
- Mä vertaan slangii usein tommoseen voimakkaaseen mausteeseen: ei kukaan syö sinappia, jumalaut, kauheita määriä, pohdiskelee Eki.
- Jos sul on slangisana yhdessä lauseessa, ei sitä tartte olla sama slangisana toisessa. Jos tulee peräkkäin kaks sellasta slangisanaa, ku on vaikeeta lausuu, tottunu kaveeraja sinksaa sen toisen, kertoo Eddu.
- Jotkut todella ”kääntää”, kuin todella kääntäisivät suomesta slangiksi - silloin niitä slangisanoja tulee ylitiheästi ja tulee lisäksi suuhunsopimattomia slangilauseita, sanoo Arvo.
- Mä räknäsin kerran yksissä slangiskaboissa, joidenki jutuissa saatto olla lähes 90% slangisanoja. Mul ittelläni, ku mä kirjotan, niin mulla on 15-20% slangisanoja. Joskus jos aihe on määrätynlainen, saattaa nousta 30 %:iin.
- Ja välisanat tulee olla ehdottomasti puhekieltä, ei saa olla kirjakieltä, kertoo Eddu.
Slangi sopii ryyppäämiseen, friiduihi …
- Slangii kirjoittaessa mä oon huomannu, et paras tapa on ”höpöttää”, puhua ensin ääneen, sit vast skrivaa, niin siihen tekstiin tulee oikeeta luontevuutta, kertoo Jussi.
- Sit kaikki aiheet ei sovellu ainaskaan vanhaan slangiin. Sanotaan, se sopii tommoseen niinku ryyppäämiseen, kragaamiseen, friiduihi, duunii, urheiluun ...
- Mut jos alat puhumaan jostain kulttuurista tai jostain muusta sellasesta vanhalla slangilla, ei siitä mitään tuu, siitä tulee naurettava juttu, sanoo Eddu.
- Sit joskus näkee tällasii ku: ”Hänen dallatessaan”, se pitää olla: ”Ku se dallas”. Tai: ”Veksflytanneet”, se pitää olla: ”Ne ku oli flytannu veks”. Ja: ”Funtsattuaan”, mä olen nähny, ”Sit ku se oli funtsannu”, pitäis olla. Ja sit ”kun”, ”kuin”, ”joka”, ”joita”, ”jotka”, niin se on ”ku” slangissa, sanoo Eddu.
- Mä oon nähny jossain sellasenki yhdyssanan ku ”Duunittomuusfyrkka”, se oli ihan hauska, mut ei se oikeen slangilta maistu, kerron.
- Mun kidit on paljasjalkaisia ja kun mä kerran sanoin et ”tendari”, niin mun
Matti sano heti, et se on ”stendari”, ”skidit” ja ”biisit” on samaa lajia, kertoo Arvo.
Dallata on Karttusen syndrooma
- Sillon ku Saarikoski oli suomentanut ”Siepparin ruispellossa” käyttäen osittain Stadin slangia, niin Juha Virkkunen, joka oli silloin koulupoika, hän halusi kirjoittaa siitä arvostelun. Juha teki sen mukamas slangilla, se oli semmosta, et: ”Skruudattuaan mursansa duunaamat ... ”
- Lauseenvastikkeitahan ei oikeassa slangissa kuule, eikä ensimmäistä infinitiiviä. Se on ”liffa dallaa gartsalla”, eikä ”dallata”. Ja ”duunaa” eikä ”duunata”, kertoo Arvo.
- Tota, ku mä tein sitä mun pikku-sanastoo ton WSOY:n sanakirjaosaston kanssa, mä sanoin, et jos ollaan tarkkoja, niin verbien pitää olla just ”dallaa”, eikä ”dallata”. Mut sit sovittii - asioiden selkeyttämiseks - et laitetaa ”dallata”, ”duunata”, jne tunnustaa Jussi.
- Mä sanon tota ”Karttusen syndroomaks”, naureskelee Eddu.
- Siihen mun sanakirjaan tulee ”dallaa”, mä en antanu Koukkuselle periks, kertoo Paunosen Heka.
- Se on ihan puhdaskielistä, hienoa, mä nostan sulle hattua, Heka. Mä "mammaroin", mä sanoin et: ”Tehdään niin sit”, kertoo Jussi.
- Sä oot opettaja, Raija, kuuluuks Stadin slangiin tahallinen objektivirhe, kysyy Pekka.
- Kuuluu, ehdottomasti kuuluu, se on oleellinen osa slangia, vakuuttaa Tervomaan Raija.
- Entäs tällänen: ”Ketä sä oot”? kysyy Jussi.
- Joo, se on ihan uutta kieltä, lasten kieltä, sanoo Raija.
- Ei, musta se ei oo niinkään uutta, mut se on ihan pikkuskidien kieltä, esittää Jussi.
- ”Ketä tulee”, lienee se tyypillisin lause, kertoo Heka.
Tsiikaa tai tsiigaa, ei sitä puhees funtsi
- Miten te käytätte ”g”:tä, ja mist nyt ollu puhe, ”tsiigaa” vai ”tsiikaa”. Mä laitan aina tollasii pikkujuttuihin ”g”:n ja ”b”:n, ku se kuulostaa paljo jännemmältä, kertoo Jussi.
- Mä ku mä skrivaan slangii, mä oon jättäny sellasii turhia kirjaimii veks lopusta ku kirjotan et: ”Mä menin himaa”, en: ”Mä menin himaan”, kertoo Eddu.
- Mä kans funtsaan sitä, et panenks mä sen ”n”:n tohon sanan loppuun vai en, puhees se kuuluu kuitenki niin heikosti. Sen tarve kai vaihtelee vähän lauseen rytmin mukaan, arvelee Eki.
- Ei sitä ajateltu sillo ku sitä puhuttiin, ... se oli ”tsiikaa” tai ”tsiigaa” - ei sitä kukaan funtsannu, muistaa Mara.
- Täs ku on joutunu skrivaa slangii, niin sen on hyvin huomannu, et se on puhekieli, tällaset finenssit ei merkkaa käytännössä mitää, kirjottamises ei oo oikeen sääntöjä, sanoo Jussi.
- Jos joku haluu kirjoittaa Stadin slangii, sen takii tulee heti väittelyitä, sanoo Mara.
Funtsaa slangiks ku skrivaat
- Puhees ku on mukana kaikki intonaatiot ja eleetki, nii kirjottaminen on aika vaikeeta, ku ne jää siit veks, kertoo Jussi.
- Täytyy funtsaa slangiks ku skrivaa. Jos ens duunaa härmäks ja sit kääntää slangiks, se tulee jäykäks ja tulee liikaa slangisanoja, kertoo Eddu.
- Mä ku nyt oon keränny muisteloita vanhoist "jygeist", "jäynist" ja leikeist mun kirjaan, nii oon huomannu et erikäisten slangi on ihan erilaista. Varmana jotkut tyypit tulee sanoo: ”Ei se noin oo”, ”Ei se noin menny”, arvelee Raija.
- Joku raja slangin kehittymises on siinä, ku faija kävi ”Blobikas” ja ”Högiksessä”, mut mä oon simmannu ”Mustikses” ja hiihtäny ”Korkiksee”, kertoo Raija.
- Faija puhu aina ”Blobikast”, me puhuttiin ”Mustiksest” 50-luvulla, muistaa Mara.
- Meil oli joskus semmonenki muoto ku ”Bloba”, kertoo Eddu.
Hekan Stadin slangi -tiilari
- No mitäs sä Heka oot pannu siihen sanakirjaas, ”tsiigaa” vai ”tsiikaa”, kyselee Jussi.
- Mulla tulee siihen ne molemmat, ja joka sanasta kaikki ne muodot mitä on. ”Tsiikaa” tulee ”k:lla”, mut tulee myös ”g:llä”. Ja aika paljo lause-esimerkkejä, jotka on peräisin nauhoista tai ihan tommosista sanalapuista.
- Se periaate mulla on ollu, et mitään en oo muuttanu. Olen pannu kirjaan mitä joku on sanonu ja sitten ihmisen nimi, jolta se sana tai lause on peräsin. Siihen kirjaan oon valikoinu noin parikymmentätuhatta sanaa, ... se on yksosainen, kertoo Heka.
- No johan on sit aika ”tiilari”, naurahtaa Raija.
- Oletko yrittänyt panna siihen kirjaas vuosikymmenen tarkkuudella, että mistä kerroksista nää slangisanat on, kysyy Arvo.
- Joo, kyllä siihen ne pitäis tulla. Mulla on informaatiota sanojen ja lauseiden syntyvuosista eli millä vuosikymmenellä nuoret, ”slangi-ikäiset”, on käyttäny sanaa, kertoo Heka.
- Se on kunnioitettavaa, todella, sanoo Arvo.
Kevään merkit: densat dokas ja Tellervo
- Viiden minuutin pysäkillä myytiin 40-50 -luvulla paljo brenkkuu ja siin Alppilan kirkon, tsyrkanki, kulmilla. Me kerran funtsattiin kundien kans sitä, että kuinka monta nimee oli ”pimeellä lestillä”, saatii yli 30, yleisimmäthän oli ne ”sarvi” ja ”torvi” ja sellaset. Se nimien määrä johtu kai siit ostotilanteesta: Oli niin paljo kyttii liikentees, lestii piti aina kysyy jollakin sellasella sanalla, et maalaispoliisi oli ihan ulalla, kertoo Pekka.
- Siin Lintsin mäes viihty aikalailla jengii. Oikeestaan ku muualla alko kevät siitä ku ruoho alko vihertää ja fogelit shungaa, nii meil alko kevät siitä, ku siitä densat tuli kaltsille dokaa, jatkaa Pekka.
- Meillä taas kevät alko tos Hämeentiellä Vilhonvuorenkadun kulmilla siitä, ku Tellervo parkkeeras siihen Marjatanpuiston eteen ja rupes tarjoo palveluksiaan. Me kakarat lähettiin ain Kyläsaaren rantsuun kyttäämään sitä ... tää oli tätä sukupuoliopetusta luonnonmenetelmän kautta, naurahtaa Raija.
- Tuli tost mieleen, et mä räknäsin kerran ”friidun” nimityksii, nii mä pääsin yli 200, sakilaisslangiski oli vissiin ainaki 25. Emmä sit sakilaislangii paljoo oo tutkinut, mut sen verran kyl, et mä vähän bonjaan sitä. Siitähän on se Meriluodon sanasto, mis on 400 sanaa. Se oli tos viime vuoden Tsilarissaki (2/98). Ja onhan sitä sakilaissanoja nykyäänki viel käytössä, ”fyrkka”, ”slumppaa” ja ”duunaa”, kertoo Eddu.
Slangi ollu duunarien kieltä
- Kai se slangi sosiaalisena murteena on Helsingissä ollut enempi duunarien kieltä,
opiskelija-slangi on erikseen, mut sit Tölikan kieli oli koululaisten ja nuorison kieltä leimallisemmin kuin Sörkan puolelta olevien ”boitsujen” kieli, esittää Arvo.
- Valkaski oli kyllä sit kahta eri slangii: siel oli kiltit kundit ku kävi duunii ja osti prätkät, niil oli oma. Ja sit oli ne ku "risas", teki brekkiksii ja dokas brenkkuu, niiden slangi oli snadisti erilainen. Se oli härskimpi slangi, siin oli mukana skönärisanastoo, fengelisanastoo, kaikennäköstä muuta sanastoo, mitä täs muussa slangis ei ollu.
- Ja Valkas ku oli 300 metrii Kuntsil, nii ne puhu vielä eri taval ku me, osittai siks ku ne oli vanhempii ku me, kertoo Eddu.
Kan ja få ranskanleipä
- Sitten oli tällasii ku oli ”kunden var dorka” - ”kundi oli dorka”, suomenkielisten ja ruotsinkielisten slangilla ei ollut paljoa eroo, kertoo Heka.
- Sitte on tää ”de va kiva juttu de” ja ”de va lunta på katto på de här huset”, pistää Eddu.
- Kotkiksella ku oli se snadi kauppa, yks rouva ku piti sitä. Siinä kävi eräski muija ostamassa: ”Kan ja få ranskanleipä”, heh. Se rouva puhu kans tämmöst jännää ... me kundit kuunneltii aina korvat hörös ku ne jutteli, muistaa Pekka.
- Mä muistan kans, ku mun mutsi oli Uudenmaan suomen-ruotsalaisii tost Lohjalta, se oli sota-aikana sporakuskina, ku miehet oli armeijassa. Niit sporakuskeja kävi meillä, nehän puhu kans just tollee ... sillohan se oli viel pystyssä se niiden ”Sipoon kirkko” tos Tölikäs, kertoo Raija.
Delaaks slangi?
Kysyn: ”No miten Stadin slangin käy, kuoleeks se?”
- Mikäs slangin, hyvinhän sen käy, sanoo Raija.
- Slangi delaa, toteaa Eddu.
- Slangi delaa niinku suomen kieli, molemmat on kuolevii kielii, uskoo Arska.
- Slangi muuttuu sellaseks yleiskieleks, englanninvoittoiseks, arvioi Pekka.
- Vanha slangi menee pilalle, ku siihe keksitään uusia sanoja ja sit aletaan käyttää vanhan slangin seassa nykyslangii. Siitä tulee sellane slangi, ku ei oo koskaan puhuttu, se ei ole mitään "dokumentääri-slangia".
- Enhän sitä voi mennä muuttamaan, lisää siihe uusia sanoja mitä 40 vuotta sitte kaveerattiin, eihä se stemmaa, sanoo Eddu tuohtuneena.
- Kyl must tuntuu, ettei se slangi kuiteskaan ihan kokonaan kuole, se elää uutta tulemista, mun omatki lapset, vanhin on nyt 40, nekin on viel puhuneet slangii. Mä uskon tähän slangin uuteen tulemiseen niinku on käyny murteidenkin kanssa, kertoo Raija.
- Mä uskon et slangista jää ainaki sellanen perussanasto, ku ”duunaa”, ”fyrkka” ja ”mesta”, siis jotai 500 sanaa. Sellasii helppoja sanoja: ”snadi” on helppo, mut ”skäfä” on vaikee, arvelee Jussi.
Pennut varaa kaverin päiväks
- Tiettekste, mitä täst ”mun-kaasta” on ilmenny? Semmosii isoja jengejä, joiden kans liikutaan ja pidetään tiiviisti yhteyttä, niit oikestaan ei enää nykyjään oo. Nykyajan pennut varaa kaverin päiväks. ”Ootsä mun kaa tänää?”, ja sit ne ei ymmärrä, jos joku lupas olla, eikä sit ollukkaa ”sen kaa”, kertoo Raija.
Ihmeellisii juttuja
- Mulle soitettiin pari vuotta sitte City-lehdestä. Ne halus tsekata, bonjaaks tällanen vanhan slangin tyyppi mitään nykyslangista.
- Ne oli ihan ihmeellisii juttuja: Joko suoraan englantilaisii sanoja, amerikanslangii suoraan tai niitä suomalaisittain äännettynä - ei se must mitää slangii ollu.
- Rimaa hipoen selvisin niiden testistä, hyvä etten ihan munannu itteeni, kertoo Jussi.
- Joo, 50-luvun puolivälis noita englanninsanoja alko tulee, muistelee Eddu.
Vittu, se oli makee jätkä, vittu
- Mä olin kattomassa kaupunginteatterin pienel näyttämöllä sen ”Closerin”, ”Lähemmmäksi”. Ensikshän sen käänsi suomeks Rossi, mut tää oli uus käännös, käännetty orjallisemmin.
- Yhtäkkii mä säikähdin, et meidän nykynuorisol on samanlainen slangi ku Englannissa on ollu tos 80-luvun puolivälissä.
- Ku tos Roihiksen busas, dösas, menee ja takaosas on ihan tollasii koulufriiduja, niin sielt kuuluu, et: ”Vittu, se oli makee jätkä, vittu, vittu, ...”, joka toinen sana on ”vittu”. Se oli ihan samaa ku se Closerin ”fuck, fuck, fuck”. Kyllä ... siis, kyllä slangi on kuollu nykynuorisolta kokonaan ja tilalle on tullu tällainen englantilainen yleisslangi, jossa sidesanat on pelkkää ”vittua”, äimästelee Pekka.
Slangi on pirstaloitunu
- Nuorten kieli alkaa olla ihan samaa Oulussa ku Helsingissä, ei siinä oo koht mitään eroo, arvelee Eki.
- Se mikä on tapahtunut, niin slangin sisään on tullu tällaisia erikoiskieliä, ”larppaajilla” omansa, ”breikkaajilla” on omansa ja ”raffareilla” ... ne kaikki aika lailla suoraan englannista otettu. Mä oon nimittäny tätä sodanjälkeisen ajan slangia ”yhtenäiseksi slangiksi” ja sitten 70-90 -lukujen slangia ”eri alakulttuuurien slangiksi”, kertoo Heka.
- Ennen kieleen vaikutti luokkajako, nyt luokat on pirstaloitunu, niin totta kai kielikin: meillä oli vielä 50-60 -luvulla yleislangi, koska yhteiskunta oli sillon vielä aika homogeeninen. Slangi oli tavallaan luokkakielikin, selittää Mara.
- Se oli selvä sosiaalinen side isompien ryhmien kesken, nyt se menee pienryhmiin, tiivistää Pekka.
- Mä muistan skönäreillä oli oma kielensä, mä oon itte ollu skönellä, kirjapainossa omansa ... ja muillakin ammattiryhmillä, mut silti ne ymmärsi yleisslangii, muistelee Mara.
Snäpä bläntsäri skruutas strimarii
- Mulla on ollu vanhas slangissa sellanen testilause et ymmärtääks joku vanhaa slangii:
”Se snäpä bläntsäri Brunssast skruutas vilt strimarii Valkanbyggal”.
- Monella stadilaisella jää monttu ihan auki, et mitä sä sanoit? arvuuttelee Eddu.
- Kyl siin monttu jää auki, Valkan byggan mä ymmärrän ku otin ensimmäisen kunnon jurrin siellä, tunnustaa Pekka.
- ”Mukihelvetiks” joku sitä sano, muistaa Arska.
- No se lause tarkottaa, et: ”Se pieni maalari Kaivopuistosta söi paljon silakoita Vallilan työväentalolla”, kertoo Eddu.
Slanginki täytyy muuttuu
- Onhan suomikin muuttunut, sen huomaa ku kuuntelee vaikka 1800-luvun kirjakieltä niin kyl se aika hupasalta kuullostaa, sanoo Raija.
- Slangin sanastokin vaihtuu, se kuuluu slangin määritelmäänkin. Suomikin muuttuu, mut suomen kielen intonaatio on säilynyt jopa Friisein saarilla, kun sinne naitiin suomalaisia flikkoja keskiajalla isompi joukko. Ne puhuu saksaa meikäläisellä painotuksella vieläkin, ei se katoa helposti, kertoo Arvo.
- Suomen kieli kyl uudistuu, nimittäin kun meet tonne maakuntiin johonki niin: ”Lötjösen Shop”, naureskelee Pekka.
- Ja must on kaikkein huvittavin: ”Härmä Market”, kertoo Raija.
- Sit on ton internetin vuoksi suomesta häipymässä ”ä” ja ”ö”, kun kaikki haluu olla niin amerikkalaista, arvelee Arska.
- Kaikki muuttuu, me ollaan uusien asioiden ja ilmiöiden edessä, meidän pitää keksiä niillekin slangisanoja. Muutkin kielet muuttuu, miksei slangikin, esittää Eki.
- Kieli tulee yleiskieleksi, stadilaisilla ei säily sellasta identiteettii ku ennen, murteet säilyy paremmin, arvelee Pekka.
- Murteet ovat konservatiivisia ja slangi on uudistushaluinen, jo luonteensakin puolesta, kiteyttää Arvo.
- Mut onhan täs sellanen pointti, et kaupunkikulttuuri vahvistuu koko ajan. Se tulee tulevaisuudessa olemaan se kulttuuri, jossa eletään.
- Suomessahan se kulttuuri on ollut hyvin ohut, mutta se vahvistuu koko ajan kun ihmiset muuttaa kaupunkeihin.
- Ja slangin muuttumiseen vaikuttaa myös nää uudet etniset ryhmät, arvelee Mara.
- Joo, kohta on Stadin slangissa somalian ja kosovo-albanian sanoja, sanoo Jussi.
- Slangin tarve ei katoa, koska se on tunnuslause tai tunnussana kun sanoo ajanmukaisen ja sosiaaliseen ryhmään kuuluvan ilmaisun. Se on semmoista läheisyyden ja hyväksymisen etsimistä, tiivistää Arvo.
- Tuollako tokkaa slangii jollekin, jos se bonjaa tai ei bonjaa, niin se on ku signaali, kertoo Eddu.
Remu oli loistava!
- Sittenhän on kiva kun on sellaisii kielellisesti lahjakkaita, jotka itse luo uutta slangia, uusia slangisanoja, niinku toi Remu Aaltonen, sanoo Eki.
- Jokuhan on sanonu ku se laulaa englanniks, et on siel englanninsanojaki joukossa, kertoo Pekka.
- Sehän soittaa ja laulaakin hyvin, vaikkei se kai tunne nuottejakaan.
- Mä olin sitä kuuntelemassa ku se puhu äidinkielenopettajille, se oli loistava, aivan loistava!
- Se siis veti tunnin semmosta kieltä, et emmä usko et koko Suomen opettajista monikaan siel ymmärsi paljon mitään, mut raikuvasti kaikki vaan aplodeeras, kertoo Raija.
Stadilaiset ei oo leveitä
- Mä oon kuullu monesti, et ”kunnon” stadilaiset ei puhu koskaan ”Hesa”, ku ne tarkottaa Helsinkiä, ne sanoo aina ”Stadi”, kerron.
- Eihän se noin mee. ”Hesahan” on vanhempi ku ”Stadi” ja ”stadihan” tarkotti alun perin vaan kaupunkia, sit se tarkotti kaupungin keskustaa, sit vasta se alko tarkottaa Helsinkiä. Ja oli sellasiiki muotoja ku ”statu”, ”staidi” ja ”staidu” ... ku tarkotti kaupunkia, meniks oikeen ... naurahtaa Eddu.
- Mä törmäsin joskus nuoruudessa landella, jossain Savossa, sellasiin tyyppeihi, jotka oli ollu muutaman kuukauden tai vuoden Stadissa ja nehän oli siellä ”niin statilaisii, niin statilaisii”, perkele.
- Ja ne puhu niin omituista kieltä, jollei ollu stadin kans mitään tekemistä.
- Mut siit tuli sellanen kuva monille, et stadilaiset on leveitä!
- Normaali stadilainenha on mitä sosiaalisin tyyppi, ei se oo levee ollenkaan.
- Se on se landeporukka, joka on tekeytyny stadilaiseks, se on leveetä, kertoo Pekka.
- Se on niinku Karin piirroksessa: Stadin kundi seiso tuolla statsalla ja
siihen tuli sellanen kundi, jolla oli vaneerikapsäkki handussa, se kysy siltä Stadin kundilta:
”Moi jäkälä, joks perunat on seipäällä?” kertoo Eki.
- Joo, elämänmuodon arvosteluu tietenkin on, mut stadilaisuuteen ei kuulu leveily, toistaa Pekka.
- Emmä tiä, mut mun dörtsis ainaski blukkaa et: ”Stadilainen”, naurahtaa Eddu.
Stadilaisuus on kokemuksii
- Mä oon suoraa tuolta Stadin umpipihoilta, Kaltsilta. Ku mä oon lähteny ympäri maailmaa reissaamaan, kaikki mestat on ku tuttuja mulle. On liikennettä ja niinku Kariki kirjotti: ”Asfaltti döfaa”, se on hyvä - tulee hima heti mieleen. Musiikki mökäs yöllä ravintola Canjonissa, täyty panna ikkunat kiinni. Oli skurut, tavaratalot ... ne on kaikki kaupunkikulttuuria, stadilaisuutta.
- Eli täällähän oli kaikki: oli eläintarhat, päästiin jo snadina tsimmaan talvella ja kesällä ...
- Sit landet tuli aina paukuttaa, ku et niil oli ihanaa. Mut eihän niil ollu mitää, ei mitää. Me ei käsitetty sitä ... mitä siellä voi olla?
- Sit ku sä meet sinne landelle, niin sä hiffaat: niil ei ollu mitää kokemuksii. Meil oli kaikki kokemukset täällä. Stadilaisuus on kaupunkilaisuutta, kaupunkikulttuuria.
- Mutta se on myös nöyrää, ei stadilaisen tartte kellekään leveillä.
- Sitku sä lähet menee Stadista, meet ihan minne vaan, sä huomaat: ”Tää on tuttu juttu”, maailma on auki ja levee, kertoo Mara.
Stadilaisen testi
- Mul on yks juttu mist tsennaat, kuka on stadilainen.
- Stadilainen tsiikaa korkeintaa kaks metrii eteensä ja lande tsiikaa sit ain taivaanrantaan,
... se venttaa revontulii, laskettelee Eddu.
- No nyt ei voi ku tsiigaa ku kaks metrii, pitää varoo ettei astu koiran skeidaan, harmittelee Arska.
Tässä välissä Jussi kertoo ”Hei faija, mikä skoobari toi on” -juttunsa.
- "Skoobari" oli kans "keikari" vanhalla slangilla, 20-luvulla. Toinen sana oli "snobi", niinku keikari ja tyylikäs ku "staili" nykyään, selittää Eddu.
Makee jätkä ja Hurri-Hara
- Oliks teidän aikana sitä, et ku sanottiin, et toi on ”makee jätkä”, nii me tarkotettiin et tota jätkää pitäs vetää dunkkuun. "Makee" tarkotti niinku ylimakeeta, leveetä, kaikel taval inhottavaa jätkää. Sit nyt mun lapsi sano, et: ”Kato ku makee homma”, sillä on siis ihan toinen merkitys, kertoo Pekka.
- Emmä ookaan kuullu siinä merkityksessä, ”levee” oli kyl ”maffi”. Ja ”glaiduhan” taas oli vanhas slangis ”koppava”, sit siit tuli ”iloinen” ... sehän tulee ruotsin ”gladista”, kertoo Eddu.
- Riikinruotsalaineha sanoo, jos se on ihastunu niin: ”Jag är glad i dig”, eli ”Mä oon ihastunut sinuun”, näin ainakin Stokiksen seudulla. Siel tuli budjattuu jokunen aika kans.
- Ja mullahan on äidinkieli toi ruotsi. Siks mä sain Hesassa dunkkuu Gresa femman kundeilt, ku mä mursin suomee, sanoin joskus jotain murtaen ... siit tuli sit ekstraa jonkun verran, kertoo Eddu.
- Meilläki oli yks Hurri-Hara, se sai vähän useemmin dunkkuu ku muut, vaikka se puhu
slangii ku muutki ... mut ku se oli Hurri-Hara niin se oli Hurri-Hara. Ja siin meidän kulmilla oli pari sellasta ruotsinkielistä, joiden vanhemmat oli vähä hienompia, ne sai sit kärsii siitä, kertoo Pekka.
- Tuli tos mieleen, et muutama vuos sitte, se oli kai joku eläintieteilijä tai tutkija, ku totes et talitintit shungaa Stadissa eri tavalla ku landella, muistaa Jussi.
- Joo, ne laulaa Stadissa iskevämmin ja lyhyemmin ku landella, lisää Pekka.
Mustanaamion sussu ja neekereitä
- Menin tos yks päivä busalla ja sit se pysähty liikennevailoihin, niin jalkakäytäväl
skäppäili ihan mustakaapunen, oiskohan ollu just somali-nainen. Nii pienes "nenäs" oleva, ehkä viiskymppinen kundi ku tsittas siel busan etuosas, se sano: ”Hei tsiigatkaa, tuol menee Mustanaamion sussu”, emmä usko et se tarkotti mitää pahaa, se oli vaa sellanen oivallus, tarinoi Jussi.
- 50-luvulla joku tuli sanoon, et: ”Mä näin neekerin kaupungilla!” ja sitä sai sit ihmetellä, nyt saa ihmetellä jos ei nää. Meilläki talos asuu niitä muutama ja joka vuos tulee yks lisää - mä budjaan tos Meri-Rastilassa, kertoo Eddu.
- Eihä negrui nähny ennen ku joskus rantsussa ku tuli botskei, muistelee Eki.
- 52 Stadin olympialaisii tuli moni ihan tsiigaa vaan, et näki elävii negrui, kertoo Pekka.
- Me käytiin sillo likkojen kans Käpylän olympiakylän aidan takana tsiigaamas, siel nähtii ekan kerran ihan oikeita neekereitä, kertoo Raija.
Vähän stroolaamisesta
- Minä tästä singraan pian, mut sitä ennen käyn strittaamas, kertoo Arvo.
- Eli nykykielellä käyt ”kättelemässä anakondaa”, lisää Pekka.
- Mä yritin täs just äskön kysyy, mikä oli näiden ”strittaamisen” ja ”stroolaamisen” ero.
Taitaa olla toi strittaaminen tyttömäisempi ja kundien hommia toi stroolaaminen, arvelee Raija.
- ”Kysyin yhelt frendiltäni, oliksä taiteiden yös? Ei mä kuseskelin ihan omalla pihalla vaan”, päästelee Jussi.
Maindaa, kyökkisuomee ja diivailuuki
Panen Hande Nurmion mainion ”Tonnin stiflat” soimaan.
- Mitä toi ”maindaa” on tos ”Tonnin stiflois”, ei se ainakaan mitää slangii oo, väittää Eddu.
- No se on sitä nykyslangii, jotain ettei välitä, englannista ”I don´t mind”, ”Ei mua haittaa”, selitän.
- Ton ”keittiöslangin” vai minkä mä hittasin sun slangisivuiltas internetistä, se on aika jännää. Ai, ”kyökkisuomi”! Joo, mä en oo ikinä terminä sitä huomannukaan, kertoo Jussi.
- ”Milaneesikombineesi” on kans kyökkisuomee. Kombineesi on alushame ja milaneesi oli jotain keinosilkkiä, keinokuitua, joka oli ennen nailonia, kertoo Raija.
- Me ku oltii 58 snögeduunis mun kaverin kans statsalla, nii siel oli yks landennäkönen, viiskymppinen jätkä, nii me ajateltii, et mennää sprookaa sille stadii nii sillä menee monttu auki. Mä menin leuhkisti siihe ja sanoin et: ”Paljoks ne bungaa tääl timma?” Se sano, et: ”Se on vähä hanskan mukaa, mut mulle ne bungaa hundrasjuttifem fliis”. En menny toista kertaa leveilee, muistelee Eddu.
Kuka keksi lättähatun?
- Tiedätteks te muuten, kuka keksi lättähattumuodin, ... se oli Ahti Molander.
- Se oli mun luokkakaveri Ressussa 50-luvun alussa, sen mutsi oli ompelija ja sitä kautta se sai tommosia muotilehtiä. Niist se Ahti loi sitte nää kuteet, joissa se rupes kulkee skoilessa.
- Mut monet opet pomputti sitä, varsinki yks matikanopettaja, se sai käytöksenalennuksen ... ja kaikkea tommosta, vaik se oli luokan fiksuin kundi. Se joutu sit lähteen Tehtaanpuiston skoileen, kertoo Jussi.
Kettingin ja pimeen lestin Vasis
- Vasis oli sellanen kartsa, et viel 50-luvun loppupuolella siel saatto tulla kettinkii päin näköö, kertoo Pekka.
- Lintsi oli se tsaivi-mesta, mis mä olin usein joraamassa. Kerran olin iskeny sit aika hyvännäkösen sutturan, mut mun kundikaverit varotti, et: ”Älä kuule mee ton kanssa, se on Flemarin jengin gimmoja, et nenään tulee" ... ja nenään tuli, kertoo Jussi.
- Mä sain samal tavalla. Mä skotasin yhen friidun siit Lintsin portilta ja mä hullu aloin saattaa sitä ihan Vasikselle asti. Ja sit ku lähin tulee takaspäin, niin yhtäkkii mut repästii porttarii. Ehdin vähä panna handuu naaman suojaks, ku tuli kettingillä ... silti siit tuli aika pahannäköst jälkee, muistelee Pekka.
- Muuten sillo ei monotusta esiintyny, jos sä tipuit maahan, nii sait kyl herjat, et: ”Mikä saatanan mamero sä oot ... ku jätkä et uskalla nousta ylös”, kertoo Jussi.
- Joo, sillo ku oltiin pystyssä, saatto joku jätkä joskus potkastaki, mut sillo ku sä olit maassa, ei koskaa tullu monoo, muistaa Pekkakin.
Mysteerio numero 8
- Mulla on yks sellanen mysteerio. Mä olin parikymppinen kundi ja asuin Käbikses. Olin ollu Stadilla kaljalla ja fyrkat loppu ja ku oli lämmin kesäyö, mä dallasin himaan. Mä oikasin tost Sturenkadun sillan alta, siit SOK:n pääkonttorin vierestä.
- Mä hiffasin jo kyl kaukaa, et siel oli jengii aika lailla, mut olin sen verran ”nenässä” et mä ajattelin et mä menen vaan.
- Sit yks kundi tuli mun viereen ja kysy: ”Hei, mikä sun numeros on?”
- ”Kahdeksan” , mä sanoin.
- Se huus et: ”Tää on kasi, se saa mennä!”
- Mullei oo ikinä selvinny mist oli kyse! tarinoi Jussi.
Ei si aina saanu dunkkuu
- Helvetisti on muuten liioteltu mitä et sai dunkkuu vierailla kulmilla. Mä pyörin kulmilla yötä päivää, ... se riippu siitä miten ite käyttäyty, sanoo Eddu.
- Sä et oo mikään snadi jätkä. Ja toiseks se snadimpi kundijengi ku oli 13-14-vuotiaita, ne halus usein kokeilla ku tuli vieraita jätkii et kuka on kuka, ei ne vanhemmat paljo tapellu, kertoo Pekka.
- Joka kulmalla heitettiin lestii oikeestaan voi sanoo. Huono homma jos alko levii tietoo, et jossain saa dunkkuu, eihä sinne ois kukaa lähteny slumppaa lestii, kertoo Eddu.
- Ku Valkas tuli kahelttoist hiljasta, me lähettii Vasikselle heittää lestii ... ja yks Ponkka jaagas meit aina siel, kertoo Eddu.
Tiekkari törkeili Eddusta
- Se oli törkee kirjotus, Pekka Urho, se ois kiva tietää onks se nimerkki vai ei, kertoo Arska.
- Muakin se sano Lande-Janzoniks. Se ei bonjannu Valkan slangii, naurahtaa Eddu.
- Mulleki yks kundi soitti ja kysy, ooks mä sen kirjottanu. Mä sanoin, et: "Älä nyt saatana, en mä menis ikinä tommosta kirjottaan". Eikä se päätoimittaja Erkki Susi, ei se tollasta kirjottais, kertoo Pekka.
- Mä annoin sille puhelinnumeroni, et se skulais, mut ei oo vielkää kuulu soittoo, kertoo Arska.
Puoli tuntia myöhemmin ...
Gamlat starbut, nii ja yks friidu, on just lähteny menee. Mara, mun hyvä frendi jo Vanhan talon pitskulta 50-luvun alusta, tsittaa mun faijalta perityssä nojatuolissa. Kannan kahvikupit tsögeen, paan bulkit muovipussiin ja kerman jääkaappiin. Vien makkarin tuolit paikoilleen ja sammutan eteisen lampun. Parin tunnin Tapauksen jälkeen kämpän ilma on vähän tunkkainen, avaan fönarin ja tsiigaan alas Hämikselle ...
Seison mutsin kanssa tehtaan portilla Haapiksen reunalla. Mä oon jotain viis-vuotias, pidän kättä mutsin handussa. On syksyinen ilta ja kohta Kone-Sillan pilli puhaltaa työpäivän päättyneeks ja portit avataan. Nään faijan, se on tullut ihan eturiviin. Sillä on ruskee nahkasalkku, missä sillä on aina mutsin tekemät eväät mukana. Nyt faija näkee meidät, se vilkuttaa mulle. Me mennään faijan mutsin, Lyyli-mummon luo kylään, se asuu tos Flemarilla. Se oli ennen sotii duunis täs samas tehtaassa ku faija nyt, jossain polttouunilla. Duuni oli niin kurjaa, ettei siihen saatu ketään äijää niillä liksoilla, mulle on kerrottu. Ja faijan faijaki, Aaro, oli työkaluviilarina kans samas tehtaas, mut se ei asu mummon kans enää yhdessä. Ku faija oli pieni, ne budjas täs lähellä, Hagikses, Linjoilla ja Hesarillakin, siel faija oppi slangin, mitä se usein himas puhuu. Aaro-pappakin osaa jotain sakilaisslangii, vaikkei se oo syntynytkään Hesassa, niinku faija ja mä. Sitten pilli puhaltaa kerran, mutta pitkään.
Tsiigaan fönarista Hämikselle, mun kämppä on kuudennes kerroksessa. Ennen täs oli metallitehdas, nyt tää kortteli on täynnä aika uusii asuintaloja, tätä sanotaan Näkinpuistoks. Haapiksen suunnasta tulee loivaa mäkeä alas kutosen spora, sitä tsöraa joku tumma kundi. Vastapäätä, Neljännen linjan kulmassa, "Thai-kalusteen" edessä, kattelee joku polvihousuinen japski karttaa nikoni kaulassa. Kaks mustahuntuista naista venaa lastenvaunujen kanssa liikennevalojen vaihtumista. Neljä somalimiestä on röökillä meidän raban edessä. Niillä on kertsi talon alakerrassa, mut siel ei varmaan saa savutella.
- Sullon sitä Charlie Parkerii, panes nyt soimaan, pyytää Mara.
Panen cd:n päälle ja kaadan kummallekin Chivas Regalia.
- Sulla oli täällä aika hyvä porukka, sanoo Mara.
- Niin oli, mut nyt oon ihan poikki, sanon.
- Niin, mut ootsä nyt onnellinen? kysyy Mara.
- Totta helvetissä olen, naurahdan.
* * *
Liite: Piken osuus kirjallisena
Slangin harrastaja Pike ei päässyt tulemaan SlangiTapaukseen. Hän lähetti esittämiini kysymyksiin vastauksensa kirjallisesti. Tässä niistä toimitettu versio.
Miten ja missä opit Stadin slangin?
Opin jo ennen kouluikää "kyökkiruotsia" kotona ja viime vuosisadalta syntyneiltä samassa
talossa Töölön Museokatu 20:ssä asuneilta. Pihalla samanikäiset puhuivat koululaiskieltä.
Myllypuron rintamamieskylässä isän polvi käytti ennen sotia - slangia. Nykyisin puhun
paljasjalkaisten ystävien kanssa hieman slangilla nasevoitettua Helsingin puhekieltä,
kun slangia käyttämällä ei tarvitse turhia selitellä.
Mitä Stadin slangi on? Kieli? Murre?
Se on käyttökieli. Ikäryhmään, (sukupuoleen) ja tilanteeseen sopiva tyylilaji. Se ei
ole murre, jota puhutaan vauvasta vaariin alueellaan yleiskäytössä. Innovaatiokenttä:
nimetään uusia esineitä, ilmiöitä jne., osa sanoista vakiintuu myöhemmin yleis- ja
lopulta kirjakieleen. Esimerkiksi Nykysuomen käyttösanakirjassa on runsaasti slangina
pitämiäni sanoja. Sosiaalisen tilauksen ohella slangilla on myös innovaatiotilaus,
esimerkiksi atk-käsitteet, uudet liikuntamuodot; nuoriso- ja urheiluohjelmien selostajat
luojina ja levittäjinä.
Miten Stadin slangi on muuttunut vuosien mittaan?
Elinolot muuttuneet, niiden myötä myös kieli muuttunut (hevonen -> auto, kieltolaki jne). Slangin kehittyminen ei ole
ollut normin kahlitsemaa (vrt. N. E. Setälän kieliopin pänttääminen kirjallisen
esityksen oppikirjana). Kielikorva ei "siirtolaisilla" ole antanut slangimalleja vaan
on tukeuduttu yleiskieleen (fikka: fikassa/fikkassa).
Slangi on aina ollut muutoksenalaista, "kulta-aika" syntyy vasta muisteloissa: oma slangin puhuminen lakkaa
yleensä armeijan jälkeen ja viimeistään anopin ja vakituisen työpaikan myötä. Omien
lasten slangi kuulostaa kamalalta, kun on 10-20 vuoden aukko jatkumossa. Tietyn
aikakauden slangi kuolee puhujiensa myötä, mutta uutta syntyy koko ajan. Erona on, että
aiemmin slangi opittiin omassa korttelissa sekä samanikäisiltä että muutamaa vuotta
vanhemmilta, jotka jo pääsivät tansseihin, omasivat viinakortin ja ajokortin, olivat
olleet merillä, vankilassa... Toisinaan kuultiin myös tosi vanhojen muisteluja
puistonpenkillä, yleisessä saunassa jne., jolloin kehittyi passiivinen ymmärtäminen,
vaikka itsellä ei enää ollut monillekaan sanoille käyttöä.
Sitten tuli lähiöistyminen, lapsiperheet muuttivat, vanhukset jäivät kantakaupunkiin. Torni- ja rivitalot
tuhosivat korttelipihat ja puistot eri-ikäisten kokoontumispaikkoina. Nyt slangin
lähteinä ovat kaveripiiri, usein ikäluokka on ollut yhdessä tarhasta inttiin,
monellakaan ei ole isojaveljiä, ja nuoriso-ohjelmat, -lehdet yms. eli opitaan
trendikieltä, joka taas vanhemmilta (slangin ajantasalla pitämiseksi) jää usein
saavuttamattomiin. Toisaalta slangahtavia ilmaisuja käyttävät myös nuorehkot
keski-ikäiset. Tällöin pintailmaisuja voisi jatkumon sijasta luonnehtia
"pulssisanoiksi".
Pitäisikö eri aikakausien slangit pitää erossa toisistaan, "puhtaina", kuin eri kielinä?
Ja onko olemassa "hyvää" ja "huonoa" slangia?
"Puhtauden" sijasta voisi käyttää termiä "aikakaudelle ja elinpiirille tyypillinen." Jokuhan sanat ja
sanonnat on aina keksinyt. Kielten sijasta voitaisiin ajatella erilaisia virtauksia
(esim. sananalkuinen konsonanttirypäistyminen, paikannimien kääntäminen = Gresa -
Ruohis, Brendika - Kulis), suffiksit, lainanantajakieli, leikkisät ilmaukset
= steederska - parkettikosmetologi), uusien sanojen attraktiokeskukset (esim. kieltolain
aikaan alkoholi, Karttusen sanakirjassa huumeet, nykyisin kenties atk) jne.
Slangin arvottaminen hyväksi tai huonoksi edellyttäisi normistoa, sen sijaan voisi
puhua viestivyydestä: ymmärtääkö kuulija tai lukija sanoman, vaarille valitaan eri sanoja
kuin tsalille. Slangi on tyylilaji muiden joukossa.
Tarvitaanko slangia johonkin?
Äänellään se lintukin laulaa. Slangin tallentaminen on aina miljöön, arvojen yms.
säilömistä. Ja slangin ymmärtäminen puolestaan on historian tuntemista.
Mitä ymmärrät "Stadilla" ja "stadilaisuudella"?
Näihin kysymyksiin vastauksia Kaupungin historia -projektin kirjoituskilvassa.
Vastaukset ovat dosentti Anna-Maria Åströmillä ja ne talletetaan Kaupunginarkistoon
tutkijoiden käyttöön.
(Tutkija Åström on laatinut mm. mainitun aineiston pohjalta kolme artikkelia, jotka julkaistaan myöhemmin tänä syksynä: "Finns det en folklig urban kategori? Stadskulturen norr om Långa bron i Helsingfors" Svenska litteratursällskapissa, "Helsingfors anda - huvudstadens nationella och lokala betydelser" Budkavlen, Turku 1999 sekä "Ordinary people in post-war Helsinki. Urban popular culture: practices, delimitations, and recent elevation" unkarilaisessa julkaisussa. Toimittajan lisäys).
Teksti (c) Johannes 1.10.1999
Jutun käyttö sallittua, jos käytöstä ilmoitetaan kirjoittajalle ja lähteeksi merkitään:
Erkki Johannes Kauhanen / Slangi.net
|
|
