 PAKINAT 2000 n:rot 1-17
PAKINAT 2001 n:rot 18-28
PAKINAT 2002 n:rot 29-53
PAKINAT 2003 n:rot 54 -
PAKINAT 2004 tulossa
PAKINAT 2005 tulossa
PAKINAT 2006 tulossa
PAKINAT 2007 tulossa
KRONIKAT
TAUSTAA PAKINOILLE
SEKALAISET
LYYLI, SKNIIDU MUIJA
Lyyli-mummo tshiigaa mua. Sil on suu mutrus, unohti kai panna tekarit. Mut fledan mummo on kyl kammannu ja ottanu skobest nyyan huivin kaulaan, ettei rypyt näy, niinkuse itte sano. Foton taustal on näkyy taulu mis pari metsoo flaidaa ja vast nyt hiffaan, et yhteen nurkkaan on pantu snadi piirros Jeesuksest, sellane ku noi jehovat täälpäi deelas ja deelaa edelleenki.
Mummon kuva on ollu tos mun hyllys parikyt vuotta ja sen värit on menny aika haaleeks.
Mummo budjas kolkyt vuotta Flemaril, lähel Cellaa, jos tsennaat sen raflan ku tullaa ylös Hesarilt. Sotien jälkee se oli käyny tshekkaamas toista sataa kämppää Bärtsin-Valkan suunnalt, ennenku oli slumpannu ton. Se oli aina blukannu yhtiön tilikirjat, tshiigannu Stadin rekisterit ja viel kaveerannu niiden kans ku budjas siin, et se kyl sit ties mihi säästösä pani.
Lyyli oli siis uskomattoman skniidu. Ku se duunas tsyfetki, se oli sellast ”kusta”, et kupist näky botne ja jos sitä divas pari-kolme kuppii ni maga meni ihan sekasi ja pitii luudaa veskii. Ja ku se dallas Torkkelinmäel ja siin muual Bärtsii, se käppäili aina ihan kumaras, ei siks et sen selkä ois ollu gisa vaan niin se hittas gartsalt kaikkee snadii kamaa ja fyrkkaaki.
Mut oli yks juttu mis se ei pihistelly, mä. Se stikkas mulle aina fyrkkaa handuun ku mä kävin treffaamas sitä ja se aina froogas, et tartteks mä jotain, se kyl lupas järkkää mulle fyrkat.
* * *
Lyyli-mummo oli köyhän torppariperheen vanhin friidu, tai en oo ihan saletti, ettei ois ollu jonki mäkitupalaisen tai jonku ”löysäläisen” miks köyhintä jengii enne landella herjattii. Ku sen mutsi pyöräytti seittemännen penskasa, joskus tos reilut sata vuotta sitte, se mutsi delas siihe niinku sanottiin “lapsvuoteeseen”, ja mummost tuli familjen ”mutsi” ku se oli viel alta kybän.
No, eihän se homma voinu mitenkää skulaa. Heikoil pöperöil ja ilman lekureit jossai perähikiäl ne muut skidit heitti vitoset yks toisesa perään.
Kai sä bonjaat, et tollasest vois yks ja toinenki tulla vähä skniiduks.
Nyt on systeemit snadisti toises mallis ja se on hele-vetin hyvä, mut joskus kantsii funtsii mite ennen …
#18/2001
MOKASINKOHA JOTENKI?
Pitsgul melkee joka häiskäl oli nallari tai joku muu paukkurauta ja niihihä sai slumppaa paukkui naapuritalon pabruhandelist, olikse Hämis 34 vai 32? Pikku-Make oli polleena, ku sil oli oikee muovine reflukotelo, lännen-stetsoni ja sheriffintähti ja viel kiiltävä “colt peacemaker“, mut useimmat joutu tyytyy vaa sellasee mustaan peltibösään. Niin, ja sit olin mä.
Mun faija oli funtsanu, sotalapsku ku oli, ettei sen kundi kyl ala brassailee niin vakaval jutul ku et aletaa skragaa ja otetaa toiselt nirri veks. Nii, et mä olin sit pitsgul ilman bösää - kai ainoo tsali. No, mä sain kyl usein londaa jonku kaverin varapyssyy, ku alettii leikkii rofee ja poldee tai inkkareit ja skoobareit.
Ja ku mä sit kerran hittasin roskiksest rämän pislarin, ei faija sitä kyl vekskää stikannu, vaik roudasin sen himaan ja se hiffas sen, sano vaan etten sit osottelis sil ketää.
* * *
Reilut parikyt vuotta myöhemmi, budjattii sillo Käbikses Untamontiellä, mun skloddi halus jotai ”Colt”-reflukaa synttäriks. Mut mä stikkasin sille, et ei tipu ja selitin, et ihmisii pitää “rakastaa eikä tappaa”, ja et kaikki tollaset pum-pum -leikit on ihan dorkii, eli snadisti niit 60-luvun lopun hippiaikojen perui. Ja heitin viel lopuks, et kerro tää muilleki kundeille.
Ku tsiigasin sit jotai parii-kolmee päivää myöhemmi tsögen fönarist pitsgulle, nii vittu mä hiffasin, et nassikatha braijas sotaa, täyttä häkää! Muil oli kiiltävät reflukat tai kifrut, mut mun boitsu osotteli vaan jollai tsebantyngäl.
Mä tempasin rotsin naulakost ja luudasin rabat alas. Huusin kundii ja ku se tuli, otin sitä handust kii ja sanoin et nyt lähettii menee ...
* * *
Ku sit tultii boitsun kans Hagiksen Elannost ulos Siltikselle, kundi tsiigaili uutta kiiltävää “kuudestilaukeevaa” reflukaa ja pyöritteli sitä handuissaa ja lärvi oli virnees ku ipnos-keksil. Se otti mua kaulast kii ja kuiskas korvaa: “Isä, mä rakastan sua”.
Mokasinkoha jotenki?
#19/2001
EMMI OTTI NOKKIISA
Ku Elsa-mummo oli steedannu Shellin konttorin aamul, ennenku jengii alko lappaa sinne töihi, se tuli Sagikselle ja duunas mulle aamupöperöt. Faija oli haihtunu duunii ku mä viel goisasin, mut mutsi meni vast yheksäs sekruun ja se ehti skruudaa mummon ja mun kans burarii tai jotai muuta aamupöperöö.
Mä olin sillo jotain neljän-viiden ikäne räkänokka. Mutsi teki puolipäivä-duunii ja ku se tuli iltapäiväl himaan, lähti Elsa kotiisa Krunikaan ottaa parin-kolmen tunnin nokoset.
Systeemi skulas muute ihan o.k., mut mummolleha se oli kai aika rankkaa ja jossai vaihees tuliki yks Elsan frendi “hoitaa“ mua aamupäivisin. Sen nimi oli Emmi-täti, ja se oli jotai kuuskybäne ja se oli jo eläkkeellä. Se blukkas mulle paljo kaikkii lehtii ja buugei ja sit käytii dallaamas ympäri Stadii.
Mut se kyl sit alko jossai vaihees silti risoo, ku Emmi kato ryysi aina messii, menin mä mihkä vaa - no sehän oli tietysti sen jobi, mut kuitenki - ja mäelki se aina varotteli, et ”älä kiipee siihe puuhu, voit tippuu”, tai ”ei aidan yli ku tuol on porttiki” ja ”varo ettei housut likaannu” ja ”annas ku Emmi-täti auttaa ettei takkis sottaannu" ... ja mun kaverit skriinas vieres.
Sit yks päivä olin menny heittään sille jotai, et mutsi ja faija ei ollu tyytyväisii sen hommiin ja et se sais lähtee menee. Emmihä nosti siit kauheen mekkalan ja spiidas mutsille, et ”oisha ton voinu sille sanoo suoraaki, eikä panna lasta asialle.”
Mutsi oli ollu snadisti vaikeena: koko juttuha oli mun jäynää, et pääsisin Emmist eroo. No mut ei siinä enää minkää valtakunnan auttanu, Emmi otti ja lähti.
Mikä onkaan tän stoorin moraalinen opetus?
Funtsaa sitä!
#20/2001
KUNNON SLANGI
Joskus ku jätkät tshittaa raflas ja heittää bissee helttaan, niin illan mittaan tulee snadii kinaa, mite joku slangisana on oikeen. Juttu on vähä kinkkine, ku must ei oo ketää jolt vois kysyy, mikä on saletisti oikeen - “kunnon“ slangei ku on niin monta.
Mun slangi on sitä, et “ku me tshögattii Sörkan pitsguje roskiksist ja byggilt vedunpätkii ja ku hogattii sit passeli, ni duunattii siihe buli spiku stondaan. Sit ku viel hitattii jostai tervapabruu purjeeks, nii se oli skiglari. Sit dallattii rantsuun ja tokattii botski vodaan tsimmaan ja skuffattii se skönellepäi. Sit plokattii stebareit ja alettii stikkaa niil sitä kippoo ku meinas jo singraa veks. Se oli sit stärä kundi ku sai skiglarin nurin. Sit luudattii viideks himaan skruudaan pöperöt ku mutsi oli ite väsänny tshöges.“
Ja sä arvaat, et mul on snadisti boltsi hukas ku skidit stiggaa nykysi jotenki tähä malliin: et “iha epaa, ku lesoil heeboil käy sairas munkki ku ne vedättää tasan homona niitku notkuu erkkinä fyrkkendaalin kaa mestoil tai repii himmeesti hildee ku ne tsuumailee numbat ku joku vinguttaa vinyylii seinäs ja kääntää sit fyffet ja joka skäiväril ei oo hilloo et vois roudaa Mäkkärist baitit mättöö, vaiks kevyet slaissit - se sukkii tosi syvält. Jou!“
Mut joo. Slangi ku on kii kaikes mitä tapahtuu, se ei voi staijaa paikallaa. Täs se bointsi just onki: slangi säilyy vaan jos se koko ajan muuttuu. Siks must on turha alkaa flaidaa sana sanalt, mikä on “kunnon slangii“.
Stadin “vanha slangi“ sellasenaa varmaa delaa niinku sen bamlaajatki. Se on fitti juttu, mut onneks vanhast slangist on siirtyny satoi sanoja nykyseen slangii. Paha moka on sit kyl se, ettei vanhaa slangii oo purkitettu paljookaa ... eli jos tsennaat jonku ku viel bamlaa, skulaa mulle.
#21/2001
REILUJA KUNDEJA
Jotkut tantat stikkaa nykysi sellast skeidaa, ettei Stadin skloddeil oo ollu mitää virikkeit, ja höpönlöpö! Otetaa nyt vaik noi roskikset ku staijas pitsgun nurkas.
Hämiksel alapitsgu oli kymmenkunta metrii alempana ku meidän. Roskiksien päält voi kletraa steegoille ja niitä pitkin alapitsgulle - ihan iisi juttu. Mut ku siinä oli puol metrii tyhjää, mä en hirvannu koskaan mennä siitä. Vieres oli sit polttoroskis mist tuli joskus karsee kärtsä. Sen päältä pääs taas kapuumaa yläpitsgulle.
Ne ku ei studannu mennä kumpaakaa mestaan, niit sanottii mamerioks tai mamiksiks, ne oli mä ja Jukkis - Pikku-Markkuu ei laskettu. Pyykkituvan dörtsin päältä mun kantti kesti kyl punnertaa välikatsille, ku futis tai muu boltsi lens sinne. Rotatki luudas siin katol vaan öisin.
Roskikset staijas sellasen katoksen alla. Kerran, tais olla Hessu, ku duunas lyijäril siihe “maailman pisimmän numeron“, koko katoksen mitan oli nollaa peräkkäi ja jossai alus oli ykköne. Meist Hessu oli aika fiksu jätkä. Ja ne kaiteet siinä oli ku hepat, präijättii siin skoobarii.
Roskiksis oltii joskus jemmas ku skulattii purkkista. Siel oli senverran pimeetä ja ketåån oli vaikee hittaa, ku viel ryömimäl pääs roskiksest toisee. Jostain kummast mutsi aina arvas et oltii braijattu roskiksis ja se ei tykänny siit yhtää.
Useesti sielt löys kaikkee iha nastaa ja jännää kamaa. Kerranki mä hittasin nivaskan Jallu-lehtii mis oli Tabe Slioorin kuvii kannes vähis kledjuis. Mahtavat daisarit, ne mä muistan. Ku näytin niit isommille kundeille, ne alko repii niit multa ja sano, ettemmä niil viel mitään tekis ja siks toiseks jos skoudet näkis mut lehtien kans, ne veis mut kasvatuslaitokseen tai vankilaan, ku oon alaikäne.
Aloin skagaa nii et meinas kuset tulla byysii, ja annoin ne Jallut kundeille ihan suosiolla. Mut pakko sanoo, et helkkarin reiluja kundeja ku varotti.
#22/2001
MÄKÖ OLIN TAULUT BÖLLINY
Helmi-täti oli pirauttanu mun mutsille ja pyytäny, et josko Erkki tois sen taulut takas, ku se oli bölliny sen himast. Mutsi oli ollu vähä H. Moilasena, mut se oli sit sopinu et mennää kimpas treffaa Helmii, se budjas tos Pergerkartsal sen Pylvässsalin vieres.
Skulasin ovikelloo. Kuultii ku Helmi tuli siihe dörtsille ja se kyttäs silmäluukust ketä me ollaa. Sit se viel sit kysy, et mitä asiaa? No mutsi sai sen vakuuttuneeks, mut otti viel ainaski pari-kolme minsaa, ku Helmi öpnas kaikkii lukkoi ja hakasii.
Helmi duunas meille tsyfet, nosti sokrukipon ja korppulautasen pöytään ja tshiigas mua silmänaluset tummina. “Muistan kun me Elsan kans työnnettii Erkkii vaunuis ja sitten ku tultiin kotiin ja vaihdettii uudet vaipat. Erkki aivasti ja yhtäkkiä pissa suihkus Erkin pippelistä kaares minun ja Elsan päälle. Muistatkos, Erkki?“ Joo, ihan kiva stoori, mut aina ku tullaan käymään, se kertoo ton saman jutun.
Kateltii mutsin kans sit vähä ympärille ja availtii ovii… vaateskoben pohjal näky rivis kaikki sen taulut ja neljä nyyaa varmuuslukkoo niiden päällä. Se oli tän vuoden aikana vendannu muutaman kerran lukotki, ku joku aina tuli sille sisään. Kerran se oli hiffannu et jotkut tuleeki saranoiden puolelta. Siks se tsittas usein yöt eteises vasara handus ja skagas tuleeks joku, ja oli sit aamul tietenki boltsi hintsusti veke pelist, ku se ei ollu goisannu paljookaa..
”Mitenkäs Erkki jaksat, sinähän käyt lukioo, etkö käykin? Ja onkos tullut hyviä todistuksia?” Mumisin jotain, mutten jaksanu taas tas selttää, et se on mun nuorin kundi ku käy lukioo, jne, jne.
Ku mutsi kysy niistä tauluist, Helmi sano, et se on pannu ne jemmaan. Sit se kerto viel, et naapurin äijä on käyny böllimäs sen pikkubökii. Se oli ite hiffannu ku gubbe oli tullu tost seinän läpi.
Mut syy, et mä en nyt skriinaa, on se et se on periytyvää tää ... tota, tää ...
#23/2001
DAVARIN GRÖSARIBUIDU
Ootsä muute hiffannu tos Flemaril Karhupuiston nurkal sellast toribuiduu, dörtsin pääl blukkaa Davidsson. Mä dallasin siit jonkun kerran ohi, mut fönarin etee oli pakko jäädä lesaa niit plagui. Niis oli paksul mustal tussilla töherrettyi tekstejä, ja Stadin slangiks, tietenki. Ne vaihtuu jotai kerran kuussa.
Tos kesäl mä blukkasin, et: ”Meidän zsirika böndelle smiittaa ja sesongista kiittää … tsägä tainnu futasta, ku gremman magaa ziidaa, melkein sliibaa, parskin pusaamisen jälkeen, flodet vihdoin kaveeras fjontan kanssa … gimistä kesistä … ” Eli äijälle oli kai tulos skloddi.
Tol jätkäl ei kyl kaikki oo kyl himas, mä funtsasin ja päätin mennä tsiigaa millane karju se olis. Painuin sisään ja hiffasin et tiskin takana oli skinarin näköne buli korsto - sellane klani kaappi - ja se kaveeras jonku snadin mummelin kans. Kundi bamlas, et mitä kantsis duunaa ku kraanast ei tuu ku galsaa vodaa.
Ku ne sit viimein lopetti, tää puotipuksu viel kysäs, et pääseeks se mummeli varmasti gartsan yli ku siin tsöraa bilikoit aika lailla ja et se voi kyl tulla jeesaa jos tarttee. Mummeli vakuutteli et hyvin pääsee ja köpötteli sit omin neuvoin lafkast ulos.
”Mä oon myyny täs pleisis kuus vuotta ja tsennaan kaikki friidut ja kundit näilt kanteilt. Homma tosi on hieno, mut fyrkan kans on usein vähä nii ja näi. Joskus on pakko mennä staijaa illaks raflan dörtsille”, kerto se Davari. “Mä pyrin jeesaa ihmisii aina ku vaan voin ... mä oon onnellinen ku saan tehdä tätä duunii ja viel olla avuks asiakkailleki, tää on tosi lahja.”
Mä tsiigasin sitä karjuu huuli pyöreenä ja sit sitä lafkaa. Hyllyil kaikkee tuoretavaraa, luomuu, “ternimölöö” ja muutaki ja hinnatki oli kyl ihan ok. Käsin kyhättyi hintaplagui, jotai ihme-virityksii ja sellane, miten mä ny skrivaisin, aika sillee “luova meininki” koko putiikis.
”Aikasa tietenki kesti, ennenku mä pääsin sisää tähä yhteisöö, mut ku oon pannu tähän itteni likoon, niin kyl on saanuki paljon, näil nurkil budjaa tosi hienoja ihmisii. On onni saada palvella niit - senverran ku pystyn.”
Outo hemmo, mut ei mikää dorka, ihan päinvastoin. Ja vaik sen stoorit tuntu aluks aika ufoilta, nii kyl mulle aika pian selkis, et se oli niit funtsinu. Menkää ite tsiigaa ja kertokaa mult terkkuja. Kyl meit stadilaisii on kyl aika moneks, heh.
PS.
Dava blisas buidusa veks maaliskuus 2002.
#24/2001
MATTOI TVETTAAMAS
Gamloil päivil joutu tää Bärtsin kundi flyttaa Longiksen eteläpuolelle ku himas tuli bänät ja muija bölli viel nyklatki. Mä smiittasin parin kapsäkin kans sit uuteen luukkuun Roban ja Annankartsan kulmaan. No, vähä fiilistä jeesas se, et sain messiin sinne yhen jentan ettei tarvinnu ihan yksiksee hengailla siel ”linjojen takana”. Ja ku evakkoo ei kestäny onneks ku puolen vuotta - flyttasin sen nyyan gimman kans sit tähä Hagiksee - nii tonverranhan mies kestää. Tää juttu tapahtu olikse 88 vai 89?
Joo, mut ei se nyt ihan skeidakaan mesta ollu, Stadiiha seki on. Kämppä nyt ei ollu kaksine - huone ja tshöge - mut ne kulmatha oli ihan jees, raflaa raflan kyljes ja sporat ja dösat skujas ihan viereen, et sielt pääs kyl ihan ok Hagikseen ja Oivaanki. Eikä ollu pitkälti dallaakaa mihkää.
Kesällä muija sit hiffas et Kaivarin ratsus oli pyykkimesta, sellane mis voi tvettaa mattoi. Ja yks pyhäaamu, klogu ei ollu viel yhtäkään, suulis skriinas kliffasti, nii me draisattii fillarit klitsust ja ladottii matot pakkarille, joku harja ja mäntysuopaa messiin. Ja sit alettii polkee - kovin hääppöstä faartii ei voinu skujaa, mut ei sen ollu välii ku ei ollu mihkää hosis.
Ku sköne alko näkyy, niin alko kans kuuluu hirvee mökä. Kaivaris oli joku helvetin hevi-sessioni ja ämyrit oli tietenki täböillä. Onneks ei oltu eilen dogattu Kannus ku puoleen yöhö, pahas krabbikses olis pinna kyl palanu, se ois ollu saletti.
No sinne ratsuun ei musa onneks pahemmin kantanu. Mä aloin hilaa mattokasaa pesulaiturille, mis oliki monennäköstä ja -kokosta lyylii täydes duunis ja rantsus tsittas suurinpiirtein yhtämonta gubbee ja divas bissee, selvästi dilkattu hommat kykyje mukaan.
Friidut oli jättäny rintsikat himaan ja ku ne tvettas mattoi, niiden koko yläruumis heilu ja ku voda oli viel kastellu niiden T-paidat ... äijät mulkkas niit öögat skarppina: ainahan daisui on kliffa tsiigaa. Joku turistibotskiki stannas siinä aika helvetin kauan, nii et jokanen japski varmasti ehti ottaa muutaman foton nikonillaan.
Meidän äijien jobi oli sit ronttaa matot kuivaan sellasille telineille ku stondas siin kaltsin kupees. Samal tehtiin diili, et täst täytyy rundaa Kannun kautta viel kippaaa muutama ööli ku ollaa jouduttu painaan pyhänä tällanen rankka keikka, ja muijistkaa oo himas mihinkää ku on o tvetannu mattoi koko päivän ...
#25/2001
PERA, LINJOJEN KUNDI
- Sä haluut haastatella mua vai, sehän sopii, oolrait. Tsittaa siihe perseelles ja alas kyselee.
- Mä oon Pera Kulmilta, Wallininkuja kuus, nyt ne puutalot on jo purettu, jo aikapäiviä sitte.
- Mä olin sillon pikku-tsalina, aika kova jätkä. Sanotaan näin, et tääl Kulmil mua kunnioitettiin. Jos joku tuli vittuileen tai jotain siihen suuntaan, mä vedin sitä daijuu, ja taas oli rauha maas. Se oli elämä siihe aikaa melko mutkatonta, eiks je?
- Mut kragikses oli sillo sellane sääntö, et maassa makaavii ei hakata, eikä potkita, eikä yleensäkää annettu kellekään kenkää. Reilu turpaanveto ja jos karju putos, se oli sillä selvä ja se matsi loppu siihe. Tai, joo … jos kaveril oli sisuu ja se alko olla toipumaan päin … ku kundil oli toine handu viel maas kii, sitei saanu räppästä kuonoon, mut ku kundin käsi irtos, nii sit sai kyl vetää.
- Mut mä voin sanoo sulle, ihan ilman muitta mutkitta, et se potkiminen, se on ihan perseestä, ihan perseestä. Stadilainen ei potki ketään, se ei kuulu sen imitsii, se on ihan selvä asia, kerto Pera.
* * *
- Siihen aikaan, 50-luvul, jengejä oli. Ennen ku Lintsi avattii, meidän jengil oli koijat ja kaikki hyvät mestat siel kaltsilla. Sillä paikal, mihin tää Kremli, niinsanottu Kulttuuritalo rakennettii, siin oli kivilouhos, ja siel oli vähän kivisotia ja tällast pientä toimintaa, ju nou?
- Josafatei vastaan me tapeltii Hesarin … edessä, meit oli kolmesataa jätkää, abaut. Kuule hei, se on aikamoine määrä kundeja, kolmesataa ja jonkin verran yliki, ei niitä kukaan ehti sillo tarkkaan laskee ...
Noin kolmkymppine, blondattu friidu tulee Peran taa, painaa tuhdit daisarit sen niskaa vaste ja kuiskaa jotain.
- Tottakai, tottakai mä tuun. Nähdään kohta Alppimaassa, … mä vaan hoidan tän haastattelun loppuun, tän kundin kanssa … joku toimittaja tai sit se on slurkki ku kyselee niin pirun tarkkaan … ool rait, mä tulen ihan parin hetken päästä. Joo ku mä lupaan, mä tuun kans, onko asia selvä?
- Josafatit, joo … josafateil oli sillo helppo paikka ku niil oli se kivilouhos, takana.
- Mut sitte ku me lähettiin rynnimään sinne, mä sanoin jätkille, ”et hei, mehän ei mitää paskahousuja olla, et nyt mennää eikä meinata”, ja niin me mentiin. Ne ei voinu mitään, ne josafatit, vaikka ne heitteli kiviä sen ku kerkisivät, me vaan mentiin ja vedettii niitä turpaan ja osa lähti hanee, niiden me annettiin mennä …
- Slurkitki tuli paikalle, mut ne oli ihan voimattomia. Kato, meillä oli kolme sataa kaverii, slurkit stondas siin tumput suorina, ne katto vaan.
- Ja koskaan, kuule hei, ei tullu daijuu, Kulman kundit on voittajii, juur niitä mestareita. Vasiksen kundit on erikseen; ne yritti joskus tulla tänne Linjoille, mut aina ne sai tääl daijuun, sori vaan.
* * *
- Eikä mitää tseboja ollu, mut kiviä stikattii ja kovasti. Tänä päivänä mun täytyy kyllä ihmetellä, että vaikka molin aina keulamies, mä en oo saanu yhtään stebarii päähän. Siel jos sai jonku bulin stebarin boltsiin, sehän oli tsirra-homma, ju nou.
- Kun me kragattii josafatei ja Vasista ja muitaki vastaan ja näin, … mä olin aina keuloilla, mä en kuseta, se on tärkeetä, mä olin aina keulamies.
- En mä tiedä miten ne flaidikset alko …ne vaan jotenki lähti liikenteeseen, ja näitä matseja oli paljonki. Se piti kattoo, missä mennään ja kuka on mikä.
* * *
- Mä johdin vitun kovaa jengii ja, kuule hei, mä olin vitunkova jätkä itsekin, vaikka sen nyt tässä sanonkin näin, sä uskot?.
- Mut ei me flaidattu koko aikaa … välil otettiin huikkaa, joskus aika useestikin, knyllattii gimmoja ja ajettii prätkällä, mul oli kolme ja puolikas Jawa.
- Nyt mä oon nyt viiskasi ja mulla on perhe ja mä oon tehny mun lapset ja mun gimmat tietää et faija on kova, kova jos tarvitaan. Kyl ne tshennaa ... olenhan mä kertonu niille kaiken, tai ainakin melkeen.
- Mut en mä aina niin … kova … oon mä pehmoki, kyl mun gimmat tietää, ne tietää senkin.
- Mut kuule hei, toimittaja. Mulla olis täs viel yks tärkee jobi tänä iltana, ju nou.
- Ja eiks tää homma oo niinku kondikses, ool rait. Vie muijalles terveisii …
#26/2001
DOKAAMISEST MENNY HOHTO
Bärtsi oli viel siihe aikaan ku mä luudasin tsalina sen kartsoil, sellane mesta mis budjas duunarifamiljee ja köyhempää sakkii. Ja brenkkuu kyl divattii, mut ei tää mikää dokulähiö ollu, ei sillo jengi ollu kännis joka helvetin päivä.
Perheen päät, rasvanahkaset duunarit tuli viidenmais himaan ja muijat oli pannu siihen mennes pöperöt valmiiks pöytää. Naisetha staijas useimmite päivät kotona, tshiigas vähä skidien perää ja piti kämpän putsina. Jotkut väsäs jotai ompeluhommii husovarnal tai vastavaa pikkuduunii ja osa paino puoltapäivää vaik jossai buidus, niinku mun mutsi siin Sagiksen sekrus.
* * *
Joo, mut dokaamisest. Ruuan kans vedettii piimää tai milkkii snadist tonkast, ja just sitä mis oli enite rasvaa. Nykystä kevytmaitoo sanottii sillo kurriks, enkä mul oo hajuukaa mihi sitä käytettii… Jotku äijät joi pöytäkaljaa. Mut mitää vinkkuu ei ketää lipittäny, paitsi mitä nyt muijat jonku snadin flindan liköörii, mut senki sit jouluna tai jussina.
Ja harvoin iltasinkaa lähettii mihkää ulos ryyppää. Joskus käytii leffas tshiigamas vaimon kans "bougii", sitä hamppari-bougarttii tai sit otettii omat ja naapurin kundit messsii ja mentii ”miesporukal” mulkkaa eerol-flynnii robinhuudina tai jotai vastaavaa; pari kertaa kaudes katottii jotai klubin tai hopsin matsii Bolliksel tai Stadikalla, ja siin ne sit melkee oliki. Aamul seittemältä ku piti olla freesis kondikses tehtaan portil tai rantsus ku nimee huudettii listalt botskiin, ei auttanu olla pahas darras, ainakaa usein.
Raflois ei turhii sillo hengailtu, sehä oliki yhen luokan pelleilyy koko kapakkameininki: sprigin takki piti olla päällä et kherberos edes päästi sut sisää, niin ja sit kraga ihan hikisämmäs räkäläski. Usein kyl joku rätti tai joskus vyöki passas … kragan sait kyl londattuu pokelta, muutamal huggel. Ja sit sun piti skruudaa, ainaki jotai snadii et sait dokaa: yhel smörgaril sait kaks bissee - näist bredunriekaleistha on tuhat stoorii, niit ku kuskattii pöydän päähän läjäpäin.
Ja handelis oli sama peli. Sulla piti olla oma tsetti mis oli foto ja silläki sä sait vaan yhest mestast ja joskus et sieltkää. Puotipuksut oli kato leveitä ku euroopanomistajat kune pääs snadisti pompottaa jengii. Jotkut niistä stikkas ihan huvikseenki vaan, et ”nyt ei taida tulla lestii, huomenna uudestaa”. Joskus nuoremmat kundit jäi venaa myyjii ku ne pääs duunist …
* * *
Mut viikonloput oliki sit toista.
Ku äijien duunit sluuttas lauantaina puoliltpäivin, ne koukkas handelin kautta tai painu kulmille jonku pimeen lestin blisaajan himaan. Sil oli veduskoben botnes, klitsun peräl tai vindes flindajemma, mist se blisas lestejä, ja vähintää tuplahintaan.
Tai sit dallattii toho rantsuu, jos siihe oli landannu vaik joku polskien hiilibotski, skönemanneiltha sai tshöbaa brenkkuu ja viel asevelihintaan, vaik spittaa, stydii varsovanlauluu. Mut pimeen hakemisen kans piti olla skarppina, ettei sulle tehty oharii ja vedetty turpaan ... ois ollu turhaa lähtee paskalakeille valittaa, heh. Rybarit piti aina ottaa, puolin ja toisin. Lisämomenttina oli viel slurkit, ku kyttäs pusikois ja jaagas trokareit.
Himas sit divattii puolikas sitä jalista, pöytistä tai kossuu ku oli slumpattu, ja sit bastuun ja vihta messiin. Saunas otettii löylyy, kaveerattii tuttujen ja tuntemattomien kans ja käyttin läpi taas kerran Kollaat, Syvärit ja Raatteen tiet … ja dokattiin, joskus enemmänki. Ja jos illemmal viel lähettii perheen kans jonneki kyläilee, oli flinda tai pari aina fikkas messis.
No, tottakai sillo oli muitaki tapoi, toiset dokas enemmä, toiset taas oli raivoraittiita. Mut näin oli meidän pitsgulpäi.
Ja eriksee oli sit tietenki se dokujengi ku kisko kaikkee kolinasta ja pakkasnesteestä alkaen.
* * *
Joo, mut toista se on nyt. Safkan kans pitää olla bishee tai vinkkuu, raflois notkutaa harva se päivä ja ilta, ja usein välttää fargut ja T-paita. Ku meet handelin dörtsist sisää, nii myyjä ampasee sun kimppuus ja froogaa kättelys, et mitä sais niinku olla!
Brenkkuu saa nyt nii iisisti, et dokaamisest on menny koko hohto …uskotsä?
MEIDÄN FAMILJEN JOULU
Meidän familjen joulu alko 50-luvul siit ku aattona klogu tuli kakstoista, ja faija öpnas kossuflindan, veti pari pitkää siivuu ja sano, et: ”johan teki gutaa, se on joulu nyt”. Ja tärkeetähä tos ei ollu toi brenkku, vaan et faija oli himas ja mun kanssa.
Ku mä olin aamul noussu pedistä, kämpäs oli jo leijunu joulukinkun stydi döfis, se oli ollu kypsymäs uunis koko yön. Aamul skruudattii kimpas riisiburarii, mutsi ja faija ja faijan faija ku budjas meidän kanssa, ne duunas siihen keskelle smöresilmän, mut mä panin paljo sokruu, kanelii ja kaadoin milkkii nii, ettei burarii näkyny.
Iltapäiväl mutsin mutsi, Elsa-mummo, tuli meille ja sil oli messis aina pari kassillista joulusafkaa, ku se oli ite väsänny, jotai porkkana-, botlari- ja lanttulaatikoita, sillisalaattii, niin ja bulkkii ja ruskeita pipareita, tietenki.
Ku hameväki alko sit panee himaa joulukondikseen, me faijan kanssa lähettiin tsögaan kuusta. Hagiksen toril oli jengii oli ku pipoo ja parhaat kuuset oli jo blisattu, mut siin oli se hyvä bointsi, et hinnatki oli hintsusti trillannu. Aina me sielt joku ihan passeli kuusi hitattiin … ja tsöbattiin, joskus kyl karseen tinkimisen jälkee.
Ku tultii himaan, mummo jakso aina jo dörtsillä päivitellä mulle, et: ”oottepas te miehet löytäny tuuheen kuusen, sinäkös Erkki tän valihtit?” …
Joskus faija tokkas kuuseen nartsal viel pari oksaa lisää jos se oli sellane muotopuoli. Sit alko koristelu.
Latvaan duunattii, tai oli oikeesti kyl faijan bravuuri, joku suippo piikki, ei koskaan tähtee, sit muutama värikäs boltsi, sädestidejä ja aina ”oikeet” kynttilät. Ja ku oksille stikattii pumpulii, nii aina saatii jossain vaihees aattoo snadi eldis, kerran pari.
Viidenmaissa oli sit kinkun ja muun pöperön aika: mua joululahjojen venaamine jännitti joskus niin, ettei sapuskat aina oikeen maittanu. Mä olin stikannu postiin aina hyvis ajoin joulupukille brevun ja toivonu joulust toiseen eniten märklinin sähköjunarataa. Ja monesti mä sit melkeen vaan kattelin ku muut söi. Faija kisko einestä tuulensuojaan kiivaiten, se oli kai joku juttu ku krigujen aikaan oli ollu pulaa kaikest ja skruudimine oli paljo silt lanttu-linjalta.
Pukki tuli aina mutsin broidin luo, ne budjas ihan naapurikorttelis. Enon väki oli snadisti niinku ”fiinimpää” sakkii, siel oli glögii, torttuu ja ”makeisia”. Vanha gubbe, enon appiukko, skulas aina figelii ja pabruenkelit flygas ympäri bulii kämppää.
Paras hetki oli tietenki ku pukki oli saanu höpinänsä höpistyy ja me serkukset alettii ”auttaa” sitä ja deelaa lahjat. Kovat pagut oli aina tietenki kliffempii, mut pehmeet piti silti noteeraa aina bulimmin: ne tuli mummoilta ja niiden kans täyty aina hintsusti filmaa: ”joo ihan kivat sukat joo, tällasii kintait mä oonki aina halunnu ...” Kun oltii lahjat öpnattu, alettiinki tehdä sit aika pian lähtöö; isäntäväki ku meni aikasi koisii ku niil oli aamul joulutsyrkka ... ihme virityksii.
Ku me tultii enolta sit illal himaan, mutsi ja faija roudas sapuskat takas pöytään ja mässyttely jatku, jouluyönä sai nokkii, niinku faija sano, vaikka koko yön. Mullaki oli jouluyö sellane yö, ku ei ois tarttenu mennä goisiin ollenkaan, mut en mä ollu jaksanu koskaan valvoo kovinkaan kauaa. Joulupäivänä sit präijättii uusil leluil ja käytiin pitsgun kundien luona tshiigaamas mitä ne oli saanu.
* * *
Enkelit sun muut siivekkäät ei meil himas paljo jouluna juhlinu, mut sit leikkiskoilesta alko seimi- ja muu pakkohössötys, silt ei päässy haneen. Munki lempistyge oli sillo ”Heinillä härkien kaukalon …” ja niinku Stadin piispa stikkas tos viime syksynä, se Eero Joku - muuten mun entine ussamaikka - et usein joku virsi, ku on skidinä kuullu, jää pyörii boltsii. Ja siit tulee haikeet fiilarit, ku sen myöhemmin kuulee. Munki pakko myöntää, et toi pakkosyötetty ”Heinillä…” lykkää kyl tipan linssiin.
Mä oon joskus funtsinu, et joulupukis ja jumalas on jotain yhteistä. Niiden systeemit ylittää ymmärryksen ja kummanki puoleen vendataan, ku tarvitaa jotai, jne.
Mä päätin siks skrivaa pukille kirjeen, muutaman vuoden tauon jälkee, ja eiks pukki tätäki aviisii lesaa.
Kuules, Pukki.
Ku sä et draisannu mulle koskaan sähköstogee, vaik mä sitä niin helvetisti halusin - mä oon snadisti pettyny suhu. Mut stidillä silmään niit ku vanhoi kaivelee, et unohda se. Mulla nyt on vähä kaikkee mitä tällane gubbe tarttee. Mut ku sä oot noita mahtimiehii, nii sä voisit hoitaa yhen jutun kondiksee. Mun toive ois, niinku yhdes gamlas shungiski sanotaan, et: ”Mä toivon … rauhaa päälle maan.”
#28/2001
KERTSI KULTSALLA
Meil oli tääl Kultsal - tai jotkut stiggaa et Sirppiliiteri - tos jokune vuos sitte sellane kertsi mis me Bärtsin kundit brassattii kaikkee kliffaa: tsekattii kaikkii mestoi, hakattii flyykelii sellases salis ku oli täynnä spegeleit ja ku alettii nadee, nii luudattii ympäri taloo, raboi ylös ja raboi alas ja paiskittii dörtsei eli just kaikkee tollast haadii.
No, on siit kyl senverran kumminki aikaa, et mitä mä olin jotai tollane seittemän-kaheksan ikäne skloddi - faija oli sillo treenaamas Sirola-opistos ”porvareitte tuhoomist niinku luokkana”, ja me budjattii sit mutsin kans kaksistee tos Sagiksel, siin Kanuunan talos Bärtsin kupees.
Ja Kultsal hillu sillo kans Jyryn brotarit ja knekkaajat, ja sillo ku ne ei matsannu, niit oli tääl järkkärinä. Ja ne ei digannu meit yhtää, aina ne jaagas meitä. Mut ku tsalei oli meidän ringis jotai kymmenkunta ja ku vagei oli vaa pari-kolme, nii kyl me ehdittii luudaa AIKA monta rundii ennenku koppalakit sai jokasen nalkkii, otti kraivelist kii ja stikkas gartsalle. Mut me tietenkiI hitattiin snadi fönsteri ku oli auki ja päästiin sit takas inee.
Muuten mentiin melkee minne vaan tääl Kultsal, mut viidentee kerroksee ei ollu mitää saumaa, siel oli dörtsit aina bosessa. Ja siel lappaski sellast yrmyn näköst gubbee …, oiskoha siel ollu joku Vapaamuurareitte tai rotareitte looshi?, tai joku sellane, en tiä.
Me treffattii tääl tiistaisin, mut aina ei päästy brassailee ihan täböillä, ku joskus joku buli kaiffari oli pantu vahtaa meitä. Sillo me duunattii palsaflygareit, tai skulattii coronaa, tai duunattii palsaflygareit, tai skulattii coronaa, tai …
Jotai kerran kuussa tuli meidän kertsin DIRIGA, tai se mikää diriga ollu, mut joku ”vetäjä”, tuli tsiigaa meit. Se oli yks Aki, Loikkasen Aki, jos tsennaatte ja se bamlas meille aina et: ”Sori kundit ku en päässy tulee viimeks ku mul oli läägiksen tentti, ja toissakerral mä olin luudaamas mailin skabois Rymättyläs, ja missäs mä sitä ennen
olinkaa …”
No, karjuha oli muute iha jees, mut sil oli ihme-kledjut, tai nykysihä sanottas ”sika-himmeet releet”: Sellane vihree skjorda ja
punane liina kaulas. Ja joskus se bamlas, et me oltais jotai pioneerei ja tää on joku Kallion osasto ja … sitä rataa. … Mut täs vaihees meist joku oli jo smyygannu dörtsille, öpnannu sen ja huus sielt et: ”Aki, viusta-vede hattu-vade”, emmä ala sitä täs ny vendaa, ku tääl joku naskaliki messis. Joo ja sit se kundi lähti sit paahtaa täböil ympäri klitsukerrosta ja maileri-Aki peräs. Ja ku ja ku dörtsi oli kerta auki, nii me muutki painuttii baanalle.
Joskus ku Aki sai meidät kaikki bosee jonneki painisalin nurkkaa, sillo se saarnas mite kaikki on paljo kliffempaa ku joskus meilki on toi sosialismi: ”Kuulkaas hei kundit, tääl kapitalismis toiset riistää toisii, eks oo karseeta”? ”Karseet on, karseet on”, me toistettii. ”Mut”, Aki jatko, ”sosialismis, kundit, se on ihan päinvastoin, eiks oo nasta juttu”? Ja me peräs: ”Nasta juttu, nasta juttu”. Sit shungattii kimpas päälle joku virsi. Yks sellane, mist mä en kyl snaijannu yhtää mitää, meni jotenki, et: ”öiset tuimat taistot Paskan, päivät Volodshaajepsgin …”
Joo, näin Kultsa tuli meille tutuks, se oli snadisti niinku toine hima, ja vuosien mittaan väsättii tääl sit kaikkee muutaki kliffaa.
Mut tietenkää meit ei päästetty sinne puna-klitsuu, mis kommarit treenas neukku-uffareitten kans naganil niskaan -skotaamist, kulakkien likvidoimist, piikkisnaran väsäämist, sananvapauden rajoittamist ja kaikkee tollast muutaki vänkää prole-dikta -osastoo. Ja emmä mee sanoon, vaiks toi Hakasen pooppoo treenais siel viälki.
* * *
Ku sit lähettii Kultsalt dallaa kertsi-illan jälkee himaa, funtsattii
usein kaikkee, mitä nyt boitsut alta kybän kelaa, … niinku just tota sosialisminki kysymyksii: ”Ois se vaan hel-vetin makeeta, ku sais skruudaa jätskiiki niin paljo, ... niin paljo, et ois joka päivä maga ihan klesa …”
”Joo-o, jätskii tekis kyl ihan gutaa … ku vaa saatas se sosialismi tänne aika äkkii, mullei oo fikkas ny latin latii.
Thänx.
Slangipakinointi Vasemmistoliiton
puoluekokouksen iltajuhlassa
Kulttuuritalossa 16.6.2001
#29/2001
FAIJAA TSÖGAAMAS
Sellane päivä, et Faija oli himas, mä roikuin siinku takiaine, se bamlas. Sillo skulattii Afrikan tähtee tai se lesas mulle Mishka-karhust tai sit lysnattii bunkas Eestin radioo.
Ne oli vaan muita skyfempii, sellaset päivät ja illat. Faija ku shingras illal johki, mä pyysin sitä: Ethä isi ihan viel menis.
Sanat ku mun oma boitsu toisti mulle, sit myöhemmi...
Taiku joskus oisin viel brassaillu senkans, kaikkee kliffaa, Elis Askii vaikka, niise komens mut petiin, goisiin, niinku oisjo … klogu´o paljo, ja knubura seinäänpäin. Faija blukkas lampunvalos aina pitkään tai sil oli jotai mutsin kans.
Jaku se bamlas vaa slangii, sillo, nii jäihä siit munki boltsii jotai.
Mä olin jotai kolme, ku Faija draisas mulle Leningradist puisen kuorkin, misvoi tsittaa laval ja potkii klabbeil faartii. Mä skujasin sil täysii Sagista, dösien ja skuruje välist Hämiksen yli ja siit viel Lindist alas rantsuu, melkee skönee.
Kerra Faija tuli Haapikselle asti ja hittas mut jostai bilikoide välist ku joku oli skulannu meille himaa, et mä olin keskel kartsaa mun puisen kuorkin kans ja Faija otti mua kraivelist kii ja sit mentii. Mä sopersin jotai etmä olin tullu sitä vastaan, se oli duunis siin Haapiksen takana, Konesillas. Ei auttanu, Faija oli jo päättäny, himas byysat nilkkoihi ja pian muloli ahteri punasena.
Jotai viisvuotiaast mä luudasin bastus yksin, Faija ku oli Sirolas tai jossai muual kumousta treenaamas, ja enhämmä bulina jätkänä menny enää ämmien kans.
Pesusalis oli karsee melu ku sinkkiämpärit kolis ja ukot hoilas snadis jurris jotai Eldankajärven jäätä. Läski valkotakkine muija tvettas usein äijii ja mä jäin venaan, antaaks äijät ton pestä munansakin.
Joskus siel oli kuppari, kumaraselkäne puolsokee akka, kuhosu sellaste sarvien kans ja blude vaan virtas.
Basen lauteille mahtu yht´aikaa ainaski kolkyt äijää. Staroil oli siel pilsneriflindat messis, kossuuki kai ja ne bamlas monenlaisii stooreja, niitä me tsalit kuunneltii korvat höröl.
* * *
Hämiksel meil oli himas safkat aina viidelt ja kaikkee pöperöö ku mutsi duunas, piti skruudaa. Usein me nokittii tshöges kolmistee, mä ja mutsi ja Aaro; Faijanfaija ku budjas meillä, mä muistan sen siitkuse oli kova doku ja etsei tykänny mämmist: Ristitty ei syö paskaa, se sano.
Mutsi oli duunis Ronkasen sekrus ja mä kävin siel ruinaamas usein suguu ja kerran buiduun oli tullu neekeri. Kato äiti, suguset, mäolin sanonu, ja äijä oli tsöpannu mulle Da Capon.
Yks iltapäivä ku staijasin taas siel, banskulodjust singahti mustakarvane, ainaski kämmenenkokone hämähäkki, mut äkkii mutsi työns mut veks ja rusikoi elukan jollai tseballa. Sen klabbit katkeili, mut silti nevaan sätki ja sätki ja sätki … ja ne sätki viel ku mä slaafasinki.
* * *
Joskus mä jäin jonku kudjuleikin jälkee tsittaa yksin pitsgun roskiksee. Molin ihan saletti, et mut on unohdettu sinne lopuniäks, mut sitku ne hittaa kerran mun luut, niille tulee pahat fiilikset ja ne spiidaa kaikki mun gravaril. Joskus mä koisasin siel ja heräsin vastku mutsi tvettas mua vannas. Olin vähä ihmees ku mutsi ei sillo morkannu mua, niinku yleensä ku oltii präijätty nadee tai muuta roskiksis.
Kerran mä hittasin klitsust läjän Jallu-lehtii, misoli jonku Taape Slioorin fotoi. Ne mahtavat daisarit, oikee hehtaarihinkit, ne jotenki pani mut haukkoo henkee, mut emmä snaijannu, miks. Ku bulimmat kundit hiffas ne lehdet, ne alko repii niitmun handuist. Ne skriinas, ettei mullois niille mitää tekoo, viel. Ja siks toiseksee, jos skoudet näkis, ne kuskais mut kasvatuslaitoksee, kuoon viel alaikäne, ja ma loin skagaa niiet meinas kuset tulla byysii ja tokkasin Jallut niille. Muuten helkkarin reilui kundeja ku varotti.
Julkaistu:
Slangipakina
Kansan Uutiset -lehdessä 2001.
#30/2001
STADILAISUUDEN NOUSU, UHO JA ...
Stadilaisuuden juuret ulottuvat Helsingin teollistumisen aikoihin, 1800-luvun lopulle. Pitkänsillan pohjoispuolelle Sörnäisiin nousi tuolloin tehtaita toinen toisensa viereen.
Työvoimaa muutti runsaasti ruotsinkielisistä naapurikunnista, mutta merkittävästi myös vankalta suomenkieliseltä alueelta, Hämeestä.
”Sörkkaan” syntyi muuttajaperheiden pienoiskaupunki, joiden asukkaita yhdisti työ, mutta erotti kieli: puhuttiin sekä ruotsia että suomea, monesti perheen äidillä ja isällä oli eri äidinkieli.
Näiden muuttajaperheiden lasten ja nuorten suussa kehkeytyi Stadin slangi, joka on helsinkiläisten ainoa oma kielimuoto. Se syntyi helpottamaan lasten ja nuorten kanssakäymistä.
Slangin sanasto oli tuolloin pääosin ruotsinlähtöistä, jonkin verran sanoja väännettiin suomen kielestä ja sen murteista; mukaan tuli vähäisesti venäjääkin. Jotkut nimittivät slangia tuolloin ”Sörkan esperantoksi”.
Kun perheiden mitassa Sörkassa syntyi työväenhenkinen yhtenäiskulttuuri, jossa elettiin ”kehdosta hautaan”, syntyi kaduilla ja pihoilla stadilaisuus: rakkaus omiin ”kulmiin ja kortteleihin” ja osana sitä slangi.
Niiden avulla juurruttiin uuteen kotiseutuun, vahvistettiin omaa ryhmää ja luotiin muuria ulkopuolisia vastaan, joita olivat muiden paikkakuntien nuoret, sekä omat vanhemmatkin.
Eteläisen Helsingin nuoret ylenkatsoivat tätä maaseudulta muuttanutta joukkoa: ”Joskus käytiin panemassa turpaan niitä maalta tulleita Sörkän sällejä”, muistaa eräs vanha ”Rööperin starbu” isänsä kertoneen.
* * *
Tiukasti paikallisuuteen sidottu Stadin slangi ja stadilaisuus ja sen ”yltiösuuntaus”, mystisen ensihenkäyksen ”paljasjalkaisuus” ovat nykyisin paljolti siirtyneet historiaan. Vain harvat nuoret ovat mielestään ”stadilaisia”. Ja tänä yhteisöjen pirstaloitumisen aikakautena on jäljellejäänyttä stadilaisuuttakin niin montaa laatua kuin on miestäkin.
Tosin viime vuosina ovat ovat paikalliset kulttuurit selvästi elpyneet, mistä seurauksena mm. Suomen murre- ja slangibuumikin.
* * *
Stadilaisten itsetietoinen kotiseuturakkaus on joskus herättänyt agressioita muualla Suomessa. Kuitenkaan omien maaseutujuurien esilletuomista ei pidetä minään kummallisuutena, ”pohojolaesella jämptiydellä” tai ”savonimmeisen lupsakkuu´ella” voidaan kyllä rehvastella. Helsingissä vähän väliä pidettävien maakuntien markkinointipäivien tapaan ”Stadin Geimejä” olisi kenenkään mahdotonta kuvitella Kuopion torille.
* * *
Yksi tämän päivän stadilaisuuden ilmenemismuoto on slangi- ja perinneyhdistys, Stadin slangi ry. Se järjestää tänään Perinnepäivän, jonka päätilaisuus, ”Geimit” on Hesperian puistossa. Siellä stadilaiset ”bamlaa, stikkaa skrubuu, kneppaa fiudei, tsimmaa ja skruudaa jotai snadii pöperöö”.
Suokaamme tämä uho heille, ... meille.
Julkaistu:
Kolumni Kansan Uutiset
-lehdessä 16.8.2001
#31/2001
LAMMIKSEN SKABAT JA KOITON FRIIDUT
Se oli jotai 59 tai niillämain ku mentii mutsin kans ekan kerran botskil Hagiksest Lammiksee, ku me budjattii Sagiksel siin Kanuunan hausis ja siit oli iha passeli matka dallaa rantsuu. Lammikses oli sillo sunnuntaina jotku Koiton kesäkisat ja mutsi oli luvannu mennä blisaa sinne jotai tsyfee, mehuu ja bulkkii. Niin, ja mutsiha skulas sillo lendist Koiton Riennos.
Mä sit hengailin Lammikses vähä joka mestas ja tshiigailin iha leedinä kaikkee, ku hogasin et joku äijä dallas ympäriisä ja hoilotti, et juoksuskabat alkaa ja ekana olis 60 metrii alle kymmenen -sarja kundeille. Mä meinasin lähtee menee siit sivuu, ku kuulin et mun mutsi huus äijälle, se tais olla joku ”Masa”, et meidän Eki tulis messii. No mun oli sit snadisti pakko mennä luudaa.
Emmä muista siit skabast paljoo mitää, sen vaan et se kundi ku finnas oli 9, tokaks ku tuli oli 7 ja mä tulin kolkiks, mä olin sillo 6 tai 5 vuotias. Vikaks jäi sellane ihan surkee snadi jätkä, mut se oliki vast jotai neljä ja se alko bitskaa. Ku joku tokkas sen handuun punasen tikkarin, se rauhottu, mä muistan.
AlkuIillast oli sit bailut ja deelattii palkinnot. Mä sain komeen pokaalin ja mutsi on kertonu mulle myöhemmin, et mä olin luudannu suoraa sen sylii ja hihkunu: ”Äiti, äiti, mä sain pykälän…”
Okei, mä päätin et rupeisin sporttariks. Ku tuli talvi, Lammikses oli jotku loppiais skimbaukset, latu rundas koko saaren, mut sehä ei oo mikää buli. Reitti piti skimbaa pari kertaa. Mulla sukset luisti ihan jees, enkä tarttenu mitää hemohessee. Ku tultii loppusuoralle, mä skimbasin jonkun kundin kans iha tasatahtii - staili oli perinteinen, kukaan ei luistellu. Muutamaa metrii ennen molee otin ketoo ja se oli sit siinä, mut sain mä silti hopeelusikan. Mutsi lohdutteli mua ja slumppas mulle mukin jotai lämmint mehuu ja hillomunkin.
Ku tuli uus talvi, mä menin taas skaboihi ja funtsasin et nyt pitäis pestä koko muu jengi, klaaraisin sen skaban himaan. Mut toisin kävi. Sillo ei enää skulannu toi skimbaus niinku vuotta enne: kahden rundin matkal oli vaa yks ku ei painunu mun ohi kierroksel. Siihe loppu mun urheilut ... muutamaks vuodeks.
* * *
Siirryin harrastaa penkkiurheiluu. Kesäsin mutsi otti mut usein messii Eltsuun, ne ku skulas lentist siin kentsun ulkopuolel ja mä sain hakee nille boltsii ku se flyygas joskus pusikkoo. Mä luudasin usein Eltsun kentsuu ympäri, kerran ku stikkas vodaa, juoksin klabbeis kumisaappaat. Parhaiten Eltsus tulee kyl boltsiin sen kiskan Viri-kaakao, tosi gutaa.
Talvisin mä olin monesti Koiton vindel lendissalis, ku mutsil oli siel treenit ja mä tsiigasin ku muijat skulas. Paljoo en muista, mut salis kaiku ihan sairaasti. Sit joskus kuuskytluvun alust muistan ku menin pari kertaa muijien kans treenien jälkee suihkuu, mäkin olin vähä pelaamas, ja hikee pukkas pintaan. Muistan ku tshiigailin jo niiden muijien daisareit ja tussuja, mut se treenauksis käynti loppu sit pian. Hiffaskoha ne muijat, et mul alko paikat ryhdistäytyy … sillee miehekkäästi.
* * *
Himas sillo 50-luvun lopul faija ja yleensä kaikki sen frendit skriinas tolle raittius-"vouhotukselle". Täysraittiita pidettii vähä dorgina, mut ei niit mitenkään morkattu. Mut niit, ku jauho koko ajan vaan, et ne helvetin hyvii ihmisiii ku ei dokaa ja kandeis muidenki lopettaa dokaamine, niit sanottii raivoraittiiks ja harva niiden kans viitti olla kimpas.
Osallistunut:
Koiton historian keruukilpaan
/ Kansan Arkisto
31.12.2001
#32/2001
|