Pakinoitteni pääasiallinen tapahtuma-aika on 1950-luku ja -paikka asuintalo Hämeentie 36 ja sen lähiympäristö Kallion kaupunginosassa ("Bärtsillä") Helsingissä.
Saman pihan pojat Mara ja Laukki Larme ovat laatineet 1990 oivan tiivistelmän kotitalostamme. Esitän sen tässä pienin muutoksin - se toimikoon tausta-aineistona pakinoilleni:
HELSINKI ELÄMÄNYMPÄRISTÖNÄ
Veljeni ja Minä synnyimme Helsingissä 1946 ja 1950. Kotimme oli Sakarinkatu 2 / Hämeentie 36 C 72, puhelin 762 360. Sodan jälkisen asunopulan vuoksi säädetyn lain mukaan lapsiperheet olivat etuoikeutettuja asunnonjaossa ja koska isämme oli liittynyt Metallityöven liittoon saadakseen asunnon, meille osoitetiin 26 neliön yksiö tämän liiton omistamasta talosta.
Talo oli/on 1939 valmistunut 6-kerroksinen kivitalo, jonka oli suunnitellut arkkitehti Lanska. Rakennus oli tyypillinen umpikorttelitalo, jossa oli neljä rappukäytävää ja noin 103 asuntoa. Monet asunnot olivat pimeitä ja ahtaita, kuten myös kotimme. Aurinko ei koskaan paistanut meille suoraan, vaan heijastui vastapäisen talon ikkunoista.
Talon ylimpään kerrokseen oli rakennettu poikkeuksellisen suuria asuntoja, jotka oli varattu senaikaisille paremmintoimeentuleville, joita meidän talossa edustivat hammaslääkäri ja juristi.
Asukkaat edustivat yhteskuntamme kaikkia tasoja kuten voimailija Karvonen, autonkuljettaja Qvanberg, rahanväärentäjä Santala, torimyyjä Öhman, metalliliton toimitsija (Aaro) Kauhanen, kivityömies Korhonen, sähköasentaja Larme, hitsari Laamanen, tuomari Nurmio ("Hande" Nurmion perhe), HKL:n rahastaja ja radioliikkeen omistaja ja vaikka ketä siirtolaisista emigrantteihin. Lapsia oli pihalla kolmattakymmentä. Kaiken huippuna oli talonmies, joka toimi lisäksi tullivirkailijana.
Piha oli tyypillinen sisäpiha, johon oli rakennettu erillinen talonmiehen asunto, autotalli sekä pesutupa ja mankeli. Talomme ja sitä ympäröivät talot oli rakennettu eri tasoille, pihojen korkeuserot olivat suuret, naapureidemme "yläpihan" ja "alapihan" korkeusero oli 15 metriä.
Rappukäytävät olivat meille sosiaalisia tiloja - meidän iloksi, talonmiehen harmiksi. Hämeentienpuoleisen B-rapun edustalla oli usein todellinen räkärinki rappusyvennyksessä aikaansakuluttaneiden poikien jäljiltä. Hissit olivat amerikkalaisia Brotherssin veräjähissejä, joiden päälle pystyi helposti kapuamaan. Pystykiskoista sai mukavasti rasvaa ovikellojen vääntimien rasvaukseen jokaisen ovikellonsoittajan ratoksi.
Hissien katossa olevien valaisimien sisuksiin kätkettiin ensimmäiset sippibostonit. Ensimmäiset tanssitunnit harjoiteltiin rapuissa, samoin kuin ensisuudelmat ja -kopeloinnit. Pitkät talvi-illat kuluivat mukavasti turisten rapuissa tai kellarissa, vintit olivat sen sijaan kylmiä ja pelottavia, etenkin 50-luvun alussa, jolloin yksinäiset asunnottomat nukkuivat vinteissä. Toiset heistä kerjäsivät ruokaa talon asukkailta, kävivät ovelta ovelle. Meidän äitimme teki monasti heille voileipiä ja kääri ne siististi aina voipaperiin.
Ilta-Sanomien jakajalle annettiin aina joulurahaa paperikäärössä, silloin lehden voi vielä tilata kotiin. Pihasoittajille ja -laulajille heitettiin myös rahaa vastaavanlaisissa kääröissä, joskus pahansuovat koltiaiset paskoivat Elannon paperipussiin palkkionsa ja laulaja pani senkin tyytyväisenä taskuunsa tai käsilaukkuunsa. Kesäaikana veitsenteroittajakin piipahti epäsäännöllisesti pihallamme, jolloin pihan lapset toivat äitien lähettämät veitset teroitettaviksi.
Piha oli tapahtumien ja toiminnan keskus. Vilkkautta lisäsi ravintola Canjon, "Kanuuna", minkä keittiön ikkunat olivat pihan puolella sekä yleinen sauna. Huolintaliikenettä oli monenlaista: erikoisuutena oli kesäisin jääauto, josta nahkaviittaiset miehet kantoivat jääpihdeillä isoja jääkuutioita. Jäät tuotiin Vantaan Pikkukoskelta, jossa se oli talvella varastoitu sahanpurujen sekaan. Liha-auto, meijeri-auto, hiiliauto, juoma-auto, kaikki nämä ravintolan tarpeisiin.
Jätteet haettiin kahden miehen ja talikoiden voimin pihan perän kiinteästä jätelaatikostosta. Roskat vietiin siihen aikaan roskikseen metalliämpäreissä. Ravintolan ruokajätteistä tuli sianruokaa, minkä sipoolainen sikalanpitäjä vieritti tynnyreissä autoonsa. Haju ja näky oli kuvottava, mutta pahimmillaan haju oli paskakuskien tullessa pihalle tyhjentämään viemärikaivoa käsin pitkävartisella ämpärillä.
"Hiili-autoja" oli kahdenlaisia: antrasiittiauto ravintolan käyttöön ja koksi-auto talon lämmitykseen. Koksi tuotiin Sörnäisten kaasulaitokselta. Talossamme käytetystä keittiökaasusta huolimatta ravintolan kettiössä käytettiin antrasiittia. Koksiauto tuli suurimpana autona pihaamme porttikongin seiniä hipoen ja kippasi lastinsa pannuhuoneen säiliönpelottavaan nielun, joka ei syvälle talon sisuksiin.
Juomat tuotiin ravintolaan, alkoholit isoissa puulaatikoissa, muut puukoreissa.Tyhjät ja puolityhjät virvoitusjuomapullot koreineen kannettiin keittiön seinustalle. Siellä talon lapsila oli tapana käydä juomassa jämät sähköjohdoissa käytetyllä "päällysputkella", suosikkijuoma oli GingerAle.
Myös alkoholipulloista maisteltiin jämiä, halutuimpana Creme de Menthe. Tyhjät ulkolaiset pullot vietiin joukolla Sörnäisten rantaan, missä ne heitetiin meren ja kivitettiin pohjaan. Koska mereen purkautuvat viemärivedet veivät pullot hiljalleen yhä edemmäs rannasta, heittokykymme kehittyi melkoiseksi.
Äänellisinä muistikuvina kaikuu korvissamme jokapäiväinen pihvien hakkaaminen. Yleiseen saunaan toimitetiin puita ja vastoja. Talon lapset saivat auttaa lastien purkamisessa karkkirahaa vastaan. Tienesteillä ostettiin ananas-karkkeja Ronkaisen siirtomaatavarakaupasta kadun toiselta puolelta. Vahvin lapsista jakoi karkit usein omaksi edukseen.
Pihalle tulleet kuorma-autot olivat pieniä, lyhytnokkaisia, amerikkalaisia bensakoneella varustettuja Dodgeja tai De Sotoja, paitsi se suuri Volvo, se koksiauto. Pihalla ollut autotalli oli vuokrtattu jonkin ison yhtiön edustusautolle, joka oli BMW vm 56. Auton talliin ajo oli meille lapsille juhlahetki. Saimme monesti istua muutaman metrin matkan virkapukuisen saföörin kyyditsemänä. Siihen aikaan henkilöautossa istuminen oli jotain.
.
Tallin vieresä oli yhteinen pesutupa ja mankeli. Pesutuvassa oli kaasulämmitteinen pata pyykinkeittämistä varten ja kaksi betonista pesuallasta. Viereisessä huoneessa oli iso rumilusmainen ja koliseva Koneen mankeli. Pyykit kuivatiin pihalla pesutuvan edustalla. Pesutupa ja mankeli olivat maksullisia ja niitä sai vuokrata talonmieheltä.
Porttikongin perällä, juuri ennen pihaa oli yleisen saunan sisäänkäynti. Miehille ja naisille oli omat puolensa. Saunaa lämmitettiin haloilla ja lämmitys aloitettiin jo aamulla. Saunan kassa kysyi aina: "Vihdalla vai ilman". Kummallakin puolella oli oma pesijänsä. Pesuhuonessa (miesten) kaikui usein asiakkaan toivomus: "Ja pese sitten sieltä kunnolla". Saunan pukuhuoneen lattialla olivat yököttävät emaliset sylkykupit, joihin vanhat miehet venyttivät vihteät "keuhkolimansa", kuten me niitä kutsuimme.
Isämme saunavarustuksiin kuului aina vanha Ilta-Sanomat, joka levitettiin lattialle pukeutumisen yhteydessä. Kassalta sai ostaa pukuhuoneen puolelle pienen luukun kautta limua ja lihavia pilsneripulloja. Toisinaan isällämme oli mukana pullossa terästettyä kahvia = puolet kahvia ja puolet Koskenkorvaa.
Perheemme ja muutenkin yleinen saunapäivä oli perjantai, vaikka lauantai oli työpäivä. Sakarinkadun puoleisen naistensaunan pesuhuoneen venttiili oli ihanteellinen tirkistelypaikka, josta saattoi nähdä oliko Nannella karvat. Myöhemin liian ahneen käytön vuoksi venttili muutettiin tirkistelyyn käyttökelvottomaksi. Isot ikäluokat olivat silloin murrosiässä.
Martti ja Lauri Larme
Jukaistu tekijöiden luvalla.
YLEISIÄ TAUSTATEOKSIA PAKINOILLENI
Heikki Waris: "Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle". Weilin+Göös, (1p. 1932) 2p. 1973.
Wariksen kirjaan pohjautuen on Filmiryhmä oy tehnyt palkintoja niittäneen lyhytelokuvan "Silta - elokuva Pitänsillan pohjoispuolesta" 1974.
Heikki Waris: "Helsinkiläisyhteiskunta", artikkeli teoksessa "Helsingin kaupungin historia" III:2, s. 7 - 251, Helsingin kaupunki/SKS 1951.
Sven-Erik Åström: "Kaupunkiyhteiskunta murrosvaiheessa", artikkeli ed.m. teoksessa IV:2, s. 7 - 333, 1956.
Juha Koskinen: "Kallion historia", 1990, 613 s.
Nenonen, Kaija - Toppari Kirsti: "Herrasväen ja työläisten kaupunki. Helsingin vanhoja kortteleita 2." Kallio s. 58-283 ja kortteli, johon talomme kuului s. 218-221. Helsingin Sanomat 5/1998.
Pitkänsillan toinen puoli, internetti-esitys
"Kirstarin kloddit brassaa", -video 2,5 h. (Stadin slangi ry toimistolta)
Raija Tervomaa: "Stadin skloddit braijaa", Edita 2000, 192 s (Stadin slangi ry:n toimistolta)
Talomme paikalla oli ennen puutalo, joka kuului ns. Surutointen villoihin. Siinä asui aikanaan myös "Stadin Arska", Arvo Turtiainen (1904-80).
|