Stadin Friidu ja Stadin Kundi 2025

Stadin Friidu on ELISA ”ELLI” TIILIKAINEN

Stadin Kundi on MIKKO-OLAVI SEPPÄLÄ

Stadin Slangi ry on 12.6.2025 Helsinki-päivän tilaisuudessa Espan lavalla julkistanut uudet valinnat Stadin Friiduksi ja Stadin Kundiksi.

Stadin Friiduksi 2025 valittiin Haloo Helsinki! -yhtyeen vokalisti ja basisti Elisa ”Elli” Tiilikainen. Platinalevymyynteihin yltänyt Haloo Helsinki! perustettiin Helsingissä vuonna 2006. Valintaan vaikutti mm. yhtyeen nimi: hienoa, että ympäri Suomea keikkailevan bändin nimi johdattaa sen juurille. Slangi ja stadilaisuus ovat vuoden 2025 Stadin Friidulle tärkeitä. Elli sanoo rakastavansa matkustamista, mutta toteaa stadilaisuuden tuntuvan eniten niin, että kaupunkiin on aina hyvä palata. Slangista hän sanoo, että se suoristaa ryhdin ja tuo hyvän fiiliksen. Ellin sanoin: slangi tuntuu elämältä.

Stadin Kundiksi 2025 valittiin tietokirjailija, filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä. Mikko on toiminut myös monta vuotta aktiivisesti Stadin Slangi ry:ssä, mm. Stadin Slangin jäsenlehden Tsilarin toimittajana. Hän on  perustamansa Sakilaiset-yhtyeen laulusolisti. Historioitsijana häntä kiehtoo vanha slangi, joka on tullut tutuksi mm. Sakilaisten lauluissa ja jota hän kerää eri lähteistä Tsilarissa julkaistavaksi. Sekä teatterihistorian tutkijana että slangiharrastajana Mikko tekee tärkeää työtä kulttuurimuistin vaalimiseksi.

Molemmat valitut ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten helsinkiläisille kotikaupunki on tärkeä. Koska Stadin Slangi ry:n tavoitteena on ennen kaikkea slangin ja kaupunkikulttuurin sekä perinteiden vaaliminen, ovat näkyvästi Helsinkiä esillä pitävä laulaja Stadin Friiduksi ja kulttuurin tutkija Stadin Kundiksi erinomaisia valintoja.

Stadin Slangi ry viettää 30-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Se on valinnut Stadin Friidun ja Stadin Kundin nyt jo 30 kertaa. Yhdistyksen hallitus tekee valinnan jäsenten esittämistä ehdokkaista. Stadin Friidusta ja Stadin Kundista yhdistys ajattelee: Ne on buleimpii kunnianosoituksia, jotka stadilainen voi saada.

Kaikki aiemmin nimetyt kotisivuilla: https://www.stadinslangi.fi/kundifriidu/

Stadin Kundi ja Stadin Friitu. Foto: Valtteri Hellgren

Stadin Friidu ja Seppo Palminen. Foto: Sirpa Halmela

Stadin Kundi. Foto: Sirpa Halmela