Tsilari-turnaus

Tosi stadilainen ei skagaa…

Käpylän liikuntapuistossa järkättiin historian eka Tsilari-turnaus aviisin ilmestymisen 20v juhlan kunniaksi.

kuva12Tapahtuman primus motorina piti olla futisväen hyvin tsennaama Fjalle Åsten, joka kuitenkin siirtyi alkuvuodesta skulaamaan taivaallisille pelikentille. Siinä vaiheessa funtsittiin järkätäänkö matsia  vai ei, mutta päätimme joka tapauksessa sen duunata vaikka sitten Fjallen muistolle.

Koska olemme kotiseutuyhdistys kutsuimme paikalle harrastajafutaajia eri puolilta Stadia eli Kantsusta, Puotilasta, Pakilasta, Vuokista, Kondekasta jne. Osa innostui mutta ei saanut jengiä kokoon joten lopulta alkuperäisellä idealla jengejä oli 4 ja lisäksi Kiffenin ikämiehet ja Urheiluhallien futaajat.

PÄIVÄ ALKOI…

vesisateessa. Kuten aina kuva10ulkoilmatapahtumissa on lähes arvan varassa tuleekotapahtumasta yleisö-menestys  vai täysi floppi. Tsyrkkien kanssa duunattava yhteistyö pani toivomaan, että ehkä meillä voisi olla hyvätkin mahikset saada kunnon ilma. Mutta toisin kävi ja saimme päivän aikana tuulta ja sadetta ihan riittämiin.Ennen kuin saatiin pelit käyntiin oli tietty duunattava teltat, grillit, tsufet ja kaiken lisäksi tietty bändinkin kamat. Ja sade asetti ennakkosuunnitelmat ihan uusiksi. Tekijöitä oli myös ihan liian vähän tämänkokoiseen tapahtumaan, mutta kaikilla säilyi onneksi kliffa asenne. Ja lisäksi fiilistä nosti vielä meidän nyya viritelmä Slangibändi joka soitti gimispaidoissaan tuttuja biisejä slangiversioina. Bändissä soittivat Jaska, Masa, Timppa, Jani ja Jere. Heitä kuullaan seuraavan kerran Taiteiden yönä 25.8 Valkka vapisee-Paavalin suojissa Paavalin kirkon kupeessa klo 19 ja 20

ALKUERIEN…

kuva8jälkeen oli nähtävillä selkeät kärkijoukkueet eli Urheiluhallit ja Mustat hurmurit vinnas molemmat matsinsa selkein luvuin. Tästä seurasikin heiltä ehkä hieman epäurheilijamainen ehdotus skulata loppumatsi ennen sijoitusotteluita. Joukkueenjohtajat (slangijengillä Reunasen Keke jolle suuri kiitos muutenkin homman vetämisestä) kokoontuivat neuvonpitoon ja päädyttiin jättämään välierät pois ja siirryttiin suoraan sijoituspeleihin.

VOITTAJAKSI…

urheiluhallitskulas Urheiluhallien ehkä turnauksen nuorimmista pelaajista koostuva jengi jota johti heidän dirikansa Laitisen Pekka. Ja tokaks skulas Kiffenin ikämiesjoukkue Mustat pantterit johdossaan Mikanderin Nils. Voittajapokaalin tuli ojentamaan Tsilarin päätoimittaja Varvikon Kari. Tätä tehtävää hoitamaan oli kutsuttu Leena Uotila, tämän vuoden Stadin Friidu mutta peliaikataulun muutoksen takia tämä vaihtoehto  jouduttiin perumaan.

MUUT MATSIT…

kuva11etenivät niin että Pakilan friiduvoittoinen tiimi futas itsensä pronssille ja neloseksi selvitti tiensä Kantsun jengi jossa porukassa skulas myös turnauksen nuorin osallistuja. Loppusijoista skabasivat slangijengi ja Puotilan porukka ja niin siinä sitten kävi, että haastaja eli Slangijengi jäi jumbosijalle. Matseissa dumaroivat Juvosen Elias, Reunasen Keke ja Salomaan Tabu. Heille todella bulit tänksit. Dumareiden päätöksistä ei kenelläkään tuntunut olevan valittamista.

Kaikki futaajat saivat osallistujamitalin ja tietty Votkinin maukasta tsiekuraa.

KAHVIOSSA…

kuva2hääri monta friidua taloudenhoitaja Karvisen Kimmon johdolla. Ritu keitti tsufea, Ritva-Kyllikki ja Tuula paistoivat tsiekuraa ja Pia myi tätä kaikkea ja lisäksi tietty gimispaitoja ja muuta pientä herkkupalaa. Niin ja olihan joukkoon päässyt yksi kundikin eli Pena jolla oli vesivastuu…

YLEISÖÄ…

kuva7oli todella heikosti joka herättikin suurta hämmästystä ottaen huomioon että kyseessä oli historiamme eka futisturnaus jota oli mainostettu aika isolla handulla. Sää oli tähän tietty osasyyllinen mutta olisin kyllä uskonut että ei stadilainen pientä sadetta skagaa, kun on mahikset tulla kannustamaan omaa joukkuetta sen ekassa slangimatsissa.

LOPPUTULOKSENA …

kuva6saimme kuitenkin tietoa meidän jengistä  usealle eri alueelle aina Kantsusta Vuokkiin ja kuten kuvista näkyy kaikille futaajille jäi varmaan positiivinen kuva Stadin Slangista. Ja onhan futis yksi Stadin perinnelajeista ja varmaan bulisti enemmän kuin vaikka lätkä tai sähly.

Tapahtuman tukijoina toimivat Helsingin kaupungin liikuntavirasto, Votkin ja Urheiluhallit.

Marjut Klinga

Muutama foto…